Kesti 11 vuotta ennen kuin Hermanni Seppälä päätti kosaista ja tänä kesänä viedä vihille avovaimonsa Sanna Saarijärven. Häät pidettiin Krapin kesäteatterin esitystauolla. Järjestelyt jäivät hetkessä elävältä Sannalta viime hetkeen. - Viikko ennen häitä oli puku pelkkiä kankaita ja hääkimppu tilaamatta, paikkakortit ja istumajärjestys tekemättä ja muuta pientä, mutta hyvin selvittiin, tuore vaimo nauraa. Pariskunnan onnea todisti noin 150 sukulaista, ystävää ja työtoveria, joista suuri osa on julkisuudesta tuttuja. Vihkimisen suoritti Helsingin Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala. Kirkossa lauloivat Jonna Geagea sekä Idols-voittaja Martti Saarinen. Yhteislaulu kajautettiin näyttelijäystävätärten johdolla. - Aivan ihanalta tuntuu. Kaikki oli niin kaunista ja romanttista, olen maailman onnellisin nainen, Sanna säteili heti vihkimisen jälkeen.
Salakapakassa aamuun
Hääjuhla pidettiin lähellä kirkkoa ja pariskunnan uutta taloa Krapin Pajalla Tuusulan Rantatiellä. Pari siirtyi sinne valkoisin kukin koristelluilla hevosvankkureilla. Hääaterian ohella kuultiin elävää musiikkia ja illan mittaan esiintyivät tutut, kirkossakin kuullut tähdet. Ilta jatkui salakapakassa aamuviiteen asti. Aurinkoinen sunnuntai alkoi kuohuviinin siivittämällä mimosa-aamiaisella ja juhlia jatkettiin vielä päivällä. - Aiomme kenties tehdä pikaisen häävisiitin salaiseen paikkaan. Varsinainen häämatka tehdään loppuvuodesta, salaperäinen Sanna sanoi. Yksi juhlan ilopillereistä oli morsiusneidon tärkeää virkaa toimittanut suloinen pariskunnan tytär Fanny-Amanda, 10. Hääväki kiitteli kilvan juhlassa yhdistynyttä herkkää ja romanttista, mutta samalla hyvin vapautunutta ja huumorin sävyttämää tunnelmaa.