Sanin ja Samulin rakkaus kukoistaa
Puheenaiheet
Sanin ja Samulin rakkaus kukoistaa
Sani Aartelan ja hänen kihlattunsa Samuli Erkkilän sekä Sanin tyttären koti on nyt Tampereella. Yhteinen elämä sujuu mutkattomasti.
Julkaistu 31.7.2016
Apu

Kaksi vuotta sitten kansa kohisi suosikkilaulaja Saija ”Sani” Aartelan, 45, ja kitaristi Samuli Erkkilän suhteesta. Samuli on rakastettuaan 17 vuotta nuorempi. Pari on esiintynyt rohkeasti yhdessä juoruista välittämättä ja Sani kertoo avoimesti olevansa onnellinen.

- Samuli on hieno mies ja tulee tyttärenikin kanssa loistavasti toimeen. Tärkeintä on rakkaus ja se, että on hyvä olla yhdessä. Ei siihen avioliittoa tarvita.

Perheellä on uusi koti Tampereella, ja Sani kiittelee sitä varsin toimivaksi ja mukavaksi. Tampere on hyvä kiinnekohta muun muassa teatteritöitä ajatellen.

Sani on upeassa kunnossa. Hän pitää kunnostaan huolta reippailla kävelylenkeillä.

- En ole vielä saanut kuntosalivillitystä, mutta kyllä täysillä heitetty keikka vastaa hyvinkin body pump –tuntia. Hiki virtaa, Sani naurahtaa.

Sani keikkailee parhaillaan Aikakone-yhtyeen 20-vuotiskiertueella. Muita keikkoja riittää niin paljon kuin hän ehtii tehdä.

- Teatterista olen jopa joutunut kieltäytymään, mutta ensi kesänä tulen tekemään kesäteatteria. Esityksen jälkeen ehtii hyvin vielä vaikka festarikeikalle töihin.

Sani ja Samuli esiintyvät usein myös duona. Sani esiintyi viime perjantaina Laukka-korusarjan kutsuvierastilaisuudessa Elegance Kultajousi –liikkeessä Turussa. Samuli oli keikalla toisaalla.

Sanin viisivuotias tytär on keikkojen aikana tavallisesti isovanhempien hyvässä hoidossa.

- En viitsi retuuttaa häntä jatkuvasti mukana. Katsotaan sitten kun hän vähän kasvaa.

Kova keikkatahti vaatii jaksamista.

- Kun on aikaa ja kaipaamme omaa rauhaa vuokraamme jostakin syrjäisen paikan, johon riittää jonkinlainen saunapahanen mukaan. Suomi on niin kaunis kesällä, että luonnon läheisyys riittää. En ole uimaintoilija. Talviturkinkin heitin muiden vaatimuksesta vain muutama päivä sitten.

Teksti

Marja Nyman

Kommentoi »