Apu

Samuli Edelmann - mies, jolla on kotimaa



Samuli Edelmann - mies, jolla on kotimaa

Samuli Edelmann on paluumuuttaja siinä missä hänen esittämänsä tappajan näköinen mies Viktor Kärppä. Lähes kymmenen vuotta Maltalla asuttuaan Edelmann on nyt asettunut Suomeen.
Teksti Tuomas Marjamäki

Tunnetko jo Viktor Kärpän? Siis Matti Röngän luoman hahmon, Sortavalassa syntyneen inkeriläisen paluumuuttajan, pohjimmiltaan kunnollisen ja suoraselkäisen perheenisän?

Kärpällä on oma remonttiyritys, jonka kulisseissa hän puuhastelee kaikenlaista laillisuuden ja laittomuuden harmaalla alueella.

Tahtomattaan hän ajautuu hankaliin tilanteisiin, rikollisryhmien ja poliisin pelinappulaksi aiheuttaen samalla kärsimystä lähipiirilleen.

Kärppä on tappajan näköinen mies – ja nykyään hyvin paljon myös Samuli Edelmannin. Hän näytteli Kärppää jo vuonna 2009 tehdyssä 8-osaisessa televisiosarjassa.

Nyt ensi-iltaan tuleva elokuva Tappajan näköinen mies perustuu Röngän romaaniin Tuliaiset Moskovasta.

– Kärppä on mulle mieluinen hahmo. Jo sarjaa tehdessämme rakastuin siihen maailmaan: slaavilaiseen melankoliaan ja Kärpän tragediaan. Sillä kun ei ole kotia missään. Oli mukava herättää vanha tuttu ryhmä henkiin. Elokuvaa tehdessä kiirettä oli vähemmän kuin sarjassa, Samuli sanoo.

Näitä tuttuja ovat ohjaaja Lauri Nurkse, näyttelijät Maria Ylipää, Ville Haapasalo ja Martti Suosalo. Jokainen on vahva omalla alueellaan: vuosikausia Venäjällä asunut Haapasalo on uskottava inkeriläisveli ja Suosalo ainoana koomisena hahmona tasapainottaa totista toimintaelokuvaa. Ylipään tulkitsema Marja ei ole miehisen elokuvan kiintiönainen, vaan tapahtumat kiertyvät hyytävästi myös hänen ympärilleen.

Tuntuu, ettei Samuli Edelmannin tarvitse edes näytellä – hän vain on Viktor Kärppä. Vähäpuheinen mies, jonka ilmeistä, eleistä ja harvojen sanojen väleistä voi lukea paljon.

– Ehkä tapani tehdä on pienentynyt, Samuli miettii.

Jos tulkinta onkin pelkistynyt, Samuli Edelmann näkee rooliensa eteen vaivaa vähintään yhtä paljon kuin aina ennenkin. Tie pohjoiseen -elokuvassa hän näytteli konserttipianistia ja opetteli rooliaan varten soittamaan omakätisesti Schubertin pianosonaatin. Viktor Kärppä puhuu toisena äidinkielenään venäjää, joten se piti Samulinkin hallita.

– Siinä olikin isoin työ. Olen yläasteella lukenut venäjää, mutta siitä ei ole kyllä jäänyt paljon mieleen. Repliikit piti osata siinä missä suomalaisetkin. Meillä oli ryhmässämme myös asiantuntija, joka varmisti ääntämiseni aitouden.

Tappajan näköisessä miehessä rikolliset ovat venäläisiä, mutta Venäjään ei suhtauduta elokuvassa mustavalkoisesti eikä se ole kaiken pahan alku ja juuri. Päinvastoin: tarinassa suurvalta on saanut aidosti demokratiaa kannattavan uuden naispresidentin, jonka päänmenoksi vihollisilla on ikäviä suunnitelmia. Totta kai Viktor Kärppä sotketaan mukaan.

Kohtauksia käytiin kuvaamassa Moskovassa ja Virossa asti, ja osa näyttelijöistä oli venäläisiä, osa suomenvenäläisiä ammattinäyttelijöitä. Oman jännityksensä kuvauksiin toi Venäjän tilanne, joka tv-sarjan jälkeen on monella tavoin kiristynyt.

Se, kuvattiinko Tappajan näköistä miestä oikeasti Venäjän suurlähetystön tiloissa Tehtaankadulla, jääköön arvoitukseksi.

Vuonna 1993 ohjaaja Aleksi Mäkelä työryhmineen sai Spede Pasaselta viiden miljoonan markan budjetin, jolla piti kuvata ensimmäinen täysin suomalainen toimintaelokuva Romanovin kivet. Rahalla sai ja helikopterilla pääsi, lopputulos olikin melkoista rymistelyä: tappeluja, näyttäviä räjähdyksiä ja stunt-temppuja Amerikan malliin – pääosissa Veturimiehet heiluttaa -elokuvasta suosioon nousseet Samuli Edelmann ja Santeri Kinnunen.

Sen jälkeen Samuli on tehnyt Suomi-actionia Häjyissä ja Vareksessa sekä päätynyt jopa isoon rooliin Tom Cruisen rinnalle Mission Impossible: Ghost Protocol -elokuvaan.

– Olen aina tykännyt tehdä tuollaisia. Varmaan jonkinlainen poikamaisuus on minussa säilynyt. Pohjimmiltaanhan toimintaelokuvien tekeminen on samanlaista, vaikka budjetit ja resurssit olisivat erilaisia. Samanlaisia taistelukohtauksia tehtiin niin Romanovin kivissä kuin Mission Impossiblessakin ja nyt Kärpässä.

Tappajan näköisessä miehessä Samuli pääsi myös tekemään uransa vaativimman stunt-tempun. Hän istui satama-altaaseen putoavan auton etupenkillä, vajosi auton mukana veden alle, selviytyi ulos autosta ja ui takaisin pintaan. Paikalla oli sukeltajia turvaamassa, mutta varsinaisen suorituksensa Samuli joutui tekemään itse.

– En ollut peloissani, mutta… aika keskittynyt, hän nauraa.

Viktor Kärppä on mies vailla kotimaata, Samuli Edelmann ei. Hän asui vuodesta 2006 alkaen Maltalla, mutta on nyt palannut perheineen kotiin ja tuntee itsensä suomalaisemmaksi kuin koskaan.

– Suomi on aina ollut mulle kotimaa. Tulimme kesällä takaisin, eikä meillä ole aikeita muuttaa Suomesta mihinkään.

Muutto Maltalle vuonna 2006 oli monella tavalla tarpeellinen. Kohina Samulin ympärillä oli ollut kova koko hänen julkisen uransa aikana. Mitään dramatiikkaa muuttoon ei kuitenkaan liittynyt – perhe halusi vain vaihtaa maisemaa ja kokeilla ulkomailla asumista.

Yksi Samulin suurista unelmista oli myös päästä sukeltamaan, ja sitä hän saikin tehdä.

Onko maailma Samuli Edelmannin ympärillä nyt sitten rauhoittunut pitkän poissaolon aikana?

– En voi sanoa dramaattisesti, että olisin nyt muka jotenkin löytänyt rauhan, mutta tuntuu hyvältä ja oikealta olla täällä. Maltan unelma tuli tien päähän, ja ehdin kyllä sukeltaakin ihan tarpeeksi.

Uskokaa tai älkää, Samulin suureen menestykseen nousseesta Peggy-hitistäkin on ehtinyt kulua jo 25 vuotta. Koko pitkän uransa varrella hän on pystynyt Vesa-Matti Loirin tapaan tekemään täysillä sekä näyttelijän että laulajan työtä. Tapa työskennellä on kyllä muuttunut.

– Nykyään on helpompaa. Sen on oppinut, ettei tässä enää ole mihinkään kiire. Aikaisemmin tuli hosuttua. Pelkäsin, että menetän jotain, jos en koe asioita nopeasti. Mieluummin keskityn yhteen asiaan kunnolla.

Tähän kuuluu myös näyttelijän ja laulajan työn pitäminen erillään toisistaan.

– Mitään ongelmaa ei ole, kunhan en tee niitä yhtä aikaa.

Haastatteluja tai valokuvissa poseeraamista Samuli Edelmann ei rakasta. Silti löytyy myös aihe, josta Edelmann haluaa puhua.

Puhumattomuudesta. Ainakin jonkin verran.

– Olen mukana tuottamassa Kansallisteatteriin esitystä Fragile, jonka ohjaa Heikki Törmi. Pääosissa ovat Konsta Mäkelä ja Marjut  Maristo. Se on suunnattu yläasteikäisille, joiden kotona on päihde- tai mielenterveysongelmia tai muita isoja vaikeuksia, joista on hankala puhua. Yritämme ohjata nuoret käsittelemään vaikeita tunteitaan ja ottamaan yhteyttä Mannerheimin lastensuojeluliiton Auttavaan puhelimeen.

Yhteistyössä ovat mukana A-klinikkasäätiö, MLL, Suomen vanhempainliitto, THL ja Kajaanin kaupunginteatteri, rahoittajana Alko. Kun Fragile on esitetty Kansallisteatterissa toukokuussa muutaman kerran, se lähtee kiertämään Suomea.

– Olisi aivan mahtavaa, jos koulussa käsiteltäisiin vaikeita tunteita siinä missä matematiikkaa ja historiaakin. Pitäisi olla aine, jossa käsiteltäisiin häpeä, suru, viha, kateus ja niin edelleen. Jos näitä pohdittaisiin jo ala-asteikäisten kanssa, se tulisi yhteiskunnalle edullisemmaksi ja oppilaiden oma elämä helpottuisi, Samuli uskoo.

Oletko itse osannut lapsena käsitellä vaikeita tunteita?

– Varmasti meillä kaikilla on ollut jonkinnäköisiä vaikeuksia.

Edelmann on Fragile-hankkeesta ylpeä. Sitä ennen hän on auttanut nuoria muun muassa järjestämällä Viattomien lasten päivän konsertteja. Vireillä on muitakin vastaavia suunnitelmia.

– Olemme miettineet, mitä itse voisimme tehdä lasten ja nuorten hyväksi. Sen olen huomannut, että antamisesta saa paljon enemmän kuin saamisesta.

Elohopea on laskenut kuuteentoista miinusasteeseen, lunta on röykkiöittäin ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Meren jäällä lämpimässä takissaan seisova Edelmann vaikuttaa onnelliselta paluumuuttajalta. Vaikka Maltalla asuessaankin hän kävi kotimaassaan säännöllisesti, kyseessä on kuitenkin ensimmäinen yhtämittaisesti Suomessa vietetty talvi kymmeneen vuoteen.

Samuli ei hiihdä, ei laskettele. Mieluiten hän vain on.

– Pakkanen ei haittaa mua yhtään. Neljä vuodenaikaa ovat tämän maan rikkaus. Ja avanto ja sauna.

Sellainen on kotimaa.

Teksti Tuomas Marjamäki, kuvat Timo Villanen

Julkaistu: 12.2.2016