Puheenaiheet
Apu

Samu Haber, äidin muusikkopoika

Samu Haber, äidin muusikkopoika

Tie menestykseen aukeni Sunrise Avenue -yhtyeen laulajalle Samu Haberille monen mutkan kautta. Parhaiten nämä mutkat tuntee hänen äitinsä Eve Vaasmaa.
Teksti Liisa Talvitie

Vauvan ensimmäinen vuosi on valvomista, äänijänteiden treenaamista ja jatkuvaa tankkaamista. Kun vauvasta kasvaa pieni poika, hän on valloittava pellavatukkainen veijari. Hänelle ei satu paljon kommelluksia – ei silloin, muistelee äiti myöhemmin. Poika on ehkä ylivarovainen ja lähettää nuoremman siskonsa tiukkoihin tilanteisiin koekaniiniksi.

Poika yrittää seitsemänvuotiaana ottaa perheen miehen roolia, kun vanhemmat eroavat. Pikkusisko on kaksi vuotta nuorempi, ja koulupäivien jälkeen he kokkailevat yhdessä. Aina se ei ole kovinkaan fiksua puuhailua, mutta ainakin se on vilpitöntä. Kun poika on 12-vuotias, hän saa pikkuveljen.

Mitä tapahtuu 14-vuotiaana? Poika heittää lätkävarusteet ja nappulakengät nurkkaan, vaikka ottaa koville jättää pelikaverit. Hän kasvattaa äidin mielestä liian pitkän tukan ja alkaa musisoida erityisesti öisin. Kynttilät palavat, ja biisejä syntyy ensin suomeksi. Vähitellen kieli vaihtuu englantiin, Henkisestä orgasmista Law of the Natureen.

– Lauloin koulun kuorossa, mutta mutsi osti ekan kitaran, ja siitä se lähti, sanoo poika, nyt 36-vuotias Sunrise Avenue -yhtyeen perustaja, laulaja ja kitaristi Samu Haber. Suomessa ja Keski-Euroopassa yhtye ja sen keulakuva ovat saavuttaneet valtaisan menestyksen.

Mutsi on A-lehtien julkaisujohtaja, lehtialan konkari Eve Vaasmaa.

Äiti ja poika komppaavat toisiaan, ja tarina jatkuu. Heillä on samanlainen huumorintaju sekä intohimoinen ja suoraviivainen asenne työhön. Elämisen taidossakin vaistoaa samoja otteita. Kun toinen aloittaa lauseen, toinen ehättää jatkamaan tarinaa. Kaikista asioista on osattu puhua, myös vaikeista ja ärsyttävistä. Kinata osataan ja kovaäänisesti.

– Meidän perheessämme on viljelty aina huumoria, ja olemme olleet paljon yhdessä. Illat, lomat ja ainakin yksi etelänmatka vuodessa, vaikka rahaa ei ollut paljon, Eve Vaasmaa sanoo.

Samu Haber katsoo äitiään ja jatkaa:

– Mutsi on ollut aina paljon kanssamme, ja meillä oli aina mageet kodit. Ja siitä huumorintajusta vielä sen verran, että kerran yläasteella meitä oli iso lauma jätkiä katsomassa telkkaria kotona, kun mutsi tuli duunista kotiin Santtu-vauva ja ostoskassit sylissään. Hän sai raivarin nähdessään eteisen sekalaisen kenkäkasan ja täyteen kansoitetun olohuoneen ja karjaisi, että "jumalauta, nyt kaikki ulos". Kaverit vähän säikähtivät, mutta meillä oli aina kova kuri ja samalla rehti meininki. Äidistä ei ole tarvinnut arvuutella, millä tuulella se on.

Samun poikavuodet kuluivat jääkiekon parissa Espoon Kiekkoseurassa. Hän pelasi kymmenisen vuotta ja pääsi kokeilemaan taitojaan turnauksissa myös Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

– Valmentajan ohella äitikin oli kova sparraaja, mutta kyllä hävetti, kun hän tuli jäälle näyttämään taitojaan. Ja tietysti kaatui.

Eve Vaasmaalla on urheilutausta. Hän voimisteli Lauttasaaren Pyrinnössä, mutta harrastus loppui ensimmäisen, kitaraa soittaneen poikaystävän tullessa kuvaan.

Jääkiekko yhdistää äitiä ja poikaa edelleen. He ovat molemmat fanaattisia ja kovaäänisiä HIFK:n kannattajia.

Samu Haber kolusi neljää eri lukiota kahdeksan vuotta ja muistelee, että hänellä oli lukion toisella luokalla juuri ennen vanhojen tansseja 428 tuntia poissaoloja. Iltalukiokin jäi kesken, mutta hän luki lopulta ylioppilaaksi Espanjan Aurinkorannikon suomalaisesta lukiosta.

– Siinä vaiheessa laulu ja leikki oli karsittu opinnoista pois, ja esimerkiksi historia alkoi avautua aivan uudella tavalla. Pyrin kauppakorkeaan, mutta onneksi en päässyt. Pääsykokeissa yksi kirjoista oli matikkaa, enkä lukenut sitä juuri ollenkaan. Niinpä talousanalyysini menivät puihin.

Samu Haber osallistui muutama aika sitten ensimmäisen lukionsa, espoolaisen Viherlaakson lukion, luokkakokoukseen ja näki, miten luokan priimuksista jotkut olivat jo päälle kolmikymppisinä burnoutissa.

– Me takavuosien tupakkapaikan pojat olimme menestyneet aivan hyvin: kuka oli missäkin duunissa, mutta töitä oli kaikilla.

Yhdeksi koulukseen Samu mainitsee armeijan, jonne hän meni pyörrettyään yhtenä yönä sivaripäätöksensä. Hän tuli merivoimista siviiliin kersanttina ja sanoo inttiajan olleen parasta, mitä nuoruusvuosina tapahtui.

– Suosittelen sitä kaikille kundeille, myös pikkuveljelleni, jolla on nyt sivarihaaveita. Sitä paitsi mimmit eivät ota vakavasti, jos ei ole väkäsiä hihassa.

Espanjan-vuodet kasvattivat, mutta myös kurittivat. Tässä vaiheessa Eve Vaasmaan huokauksen voi miltei kuulla. Esikoispojan aikuistumisen vuodet alkoivat rytinällä, nuoren miehen varmuudella ja uholla.

– Olin hirveän huolissani Samusta ja välillä kestin huonosti hänen touhujaan. Kävin useita kertoja vuodessa Espanjassa katsomassa, missä nyt mennään. Poikien vauhti oli kova, päällä oli Bossin puvut, alla uusimmat BMW:t ja käytössä kaikki mahdolliset luottokortit. Olihan se hienoa syödä illallisia parhaissa ravintoloissa! Mutta äitinä näki pinnan alle.

Ensin Samu Haber myi suomalaisille lomaosakkeita. Hommaan hän pääsi firmaa vetäneen suomalaisen kaverinsa avittamana. Firma kaatui, ja Samu Haberiakin etsittiin Poliisi-tv:ssä, vaikka hän ei ollut vastuuhenkilöitä. Johtoporras oli kadonnut maan alle.

Sitten hän perusti ystäviensä kanssa taksidiskon Malagaan. Jossain vaiheessa hän ehti myydä puhelimitse Espanjasta Suomeen kotimaisia lehtiä, myös Apua.

Vuosituhannen vaihteen taloudellisesti kuumassa huumassa hän perusti kahden muun suomalaisen kanssa "mobile to net" -firman, johon äitikin sijoitti rahaa. Elettiin aikaa, jolloin älypuhelimista ei kukaan puhunut vielä mitään.

– Haimme nykyeuroissa laskettuna vajaan puolen miljoonan euron riskipääomalainaa ja saimme sitä yli kaksi miljoonaa. Tuosta vaan. Syyskuun terrori-iskujen jälkeen ja it-kuplan puhjettua vuonna 2001 kaikki kaatui, myös meidän bisneksemme.

Siinä vaiheessa äiti kannusti poikaa muuttamaan takaisin Suomeen.

Syksyllä 2001 Samu Haber muutti Espanjasta takaisin Espoon Viherlaaksoon. Oli marraskuu, ja matka bussilla Helsingin keskustaan tuntui pitkältä. Ei tarvita paljon mielikuvitusta eläytyä siihen, miten masentavalta kaikki tuntui vauhtivuosien jälkeen. Myös espanjalainen tyttöystävä oli jäänyt, mutta tärkeä pääoma, kielitaito ja kasvanut suhteellisuudentaju, olivat jäljellä.

– Olin 25-vuotias, mutta päätin, että ennen kuin täytän 30, olen levyttänyt.

Oli vuosi 2006, Samu Haber täytti 30 vuotta, ja Sunrise Avenuen debyyttilevy ilmestyi. Sitä ennen hän oli käynyt koputtamassa 102 kertaa levy-yhtiön ovea. On the Way to Wonderland on edelleen eniten myyty suomalainen debyyttialbumi.

– Uskoin Samun asiaan ja näkemykseen. Se, että otin lainaa ja Samu sai ensimmäisen kunnon kitaransa 16-vuotiaana, alkoi kantaa hedelmää. Lauloin itsekin aikoinaan kuorossa ja myös kirkkokuorossa. Beatles-aikakauden nuorena haaveilin, että minusta tulee iskelmälaulaja, Eve Vaasmaa sanoo.

– Äitien pitää uskoa poikien asiaan. Vaikka minusta ei olisi tullut muusikkoa, niin musiikkiin kannattaa haaskata aikaa. Se tekee hyvää sielulle, Samu Haber sanoo.

Sunrise Avenuen menestys on ollut yhtä nousukiitoa, ja yhtye on erityisesti Saksassa suosionsa huipulla. Eve Vaasmaa sanoo, etteivät menestys ja julkisuus ole muuttaneet Samua. Hän sanoo aistivansa kuitenkin tiettyä sisäänpäinkääntyneisyyttä, kun jotain uutta on tekeillä.

– Silloin Samu käpertyy omaan maailmaansa, mutta se ei liity menestykseen, vaan uuden luomiseen.

Samu Haberin tukijoukkoihin kuuluvat vahvasti lapsuudenperhe 83-vuotiasta Toini-mummua myöten ja tyttöystävä, 22-vuotias malli ja maskeeraaja Vivianne Raudsepp. Hänen kanssaan Samu Haber juhli viime joulukuussa Linnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Eve Vaasmaa on tuttu näky Sunrise Avenuen keikoilla, joilla hän käy pari kertaa vuodessa. Tänä keväänä hän näkee Sunrise Avenuen Big Band Theory -kiertueen konsertit ainakin Lahdessa ja Wienissä 4 000 katsojan areenalla. Lahden Sibelius-taloon tulee mukaan myös Toini-mummo. Palvelutalon mummot ovat innoissaan rouvan tyttärenpojan menestyksestä.

– Kun olin katsomassa pari vuotta sitten Moskovan-keikkaa, tatjanat kävivät aika kuumana. Samun keikoilla pääsen paikkoihin, jonne en muuten matkustaisi, ja tapaan mielenkiintoisia ihmisiä viihdealalta. Esimerkiksi Kreikan Thessalonikiin en varmaan olisi muuten matkustanut, Eve Vaasmaa sanoo.

Samu Haber seisoo nyt omilla jaloillaan, ja äidin kanssa on kahden aikuisen suhde.

– Nyt ei enää ärsytä, mitä mutsi sanoo tai neuvoo, ja Viviannen kanssa hän tulee erinomaisesti toimeen. Puhumme mutsin kanssa meidän molempien töistä. Molemmissa on kyse unelmista ja taivaanrannan maalaamisesta, arjen iloista.

Eve Vaasmaa tietää kolmen lapsen äidin kokemuksella, että yhteenottoja tulee yhä, mutta niitä ei tarvitse pelätä.

Menestyksen alkuvuodet menivät puolen miljoonan myydyn levyn huumassa, mutta Samu Haber huomasi hyvin pian muusikonuran sudenkuopat. Alkoholi on huono rentoutumiskeino, jos ilta toisensa jälkeen pitää antaa parhaansa ja luoda kiertueiden välissä myös uutta musiikkia. Viihdebisneksen huuruinen maailma on koluttu läpi, ja päihteiden huonoista vaikutuksista hän on kertonut muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetissä.

Laulajan nykyisen kovan kunnon näkee hänen olemuksestaan.

– Nyt me nostelemme rundeilla kahvakuulaa ja noudatamme personal trainerin ruokaohjeita. Ei tätä muuten jaksa. Ja kun samat karvanaamat näkee töissä koko ajan, on hyvä, että mutsi tulee välillä katsomaan esityksiämme. Pitää siksikin näyttää terveeltä! Keikkabussiin hän ei ole kuitenkaan työntynyt.

Samu Haberin käsivarteen tatuoitu Forever yours -teksti on yhden Sunrise Avenuen menestyskappaleen nimi. Yhtä hyvin se voisi tarkoittaa pojan ja äidin välistä suhdetta.

– Äiti on pojalle aina äiti.

Teksti Liisa Talvitie

Kuvat Timo Pyykkö

Juttu on julkaistu Avun numerossa 4/13.

Julkaistu: 8.2.2013