Apu

Sammaleet ovat kasvimaailman filosofeja ja luomupuutarhurin unelma


Monille tulee sammaleista mieleen tasainen, vihreä matto, joka peittää metsää tai puutarhaa. Sammaleista löytyy kuitenkin yllättävää monimuotoisuutta – läheltä katsottuna niiden yksityiskohdat ovat suorastaan taidetta.
Kuvat Juho Rahkonen

(kuvassa nuokkuvarstasammal)

Jos olisin pieni menninkäinen ja tallustelisin sammalmättäällä, saattaisin luulla sitä satumetsäksi. Joka puolella minua ympäröisivät erimuotoisten ”puiden” rungot ja monenlaiset värit. Sammalet todellakin ovat läheltä katsottuna kuin pienoismetsiä. Niiden monimuotoisuutta ei voi kuin ihmetellä ja ihailla. Kerran kesällä kuljeskelin kamerani kanssa suonlaitaa pitkin, kun huomioni kiinnittyi maassa törröttäviin pieniin, punaisiin hattuihin. Ne olivat kuin päivänvarjoja. Kasvi oli punasompasammal. Se kasvaa hirven tai naudan lantaläjällä. Nämä sammalet leviävät paikasta toiseen lantakasan houkuttelemien kärpästen mukana.

Rahkasammaleet Suomelle tyypillisimpiä

Suomelle tyypillisimpiä sammaleita ovat rahkasammalet, joita elää soisessa maassamme noin 40 lajia. Yleisimpiä lajeja on ruskorahkasammal, joka on nimensä mukaisesti ruskean punertava – kuin aamu- tai iltarusko. Se kasvaa niukkaravinteisilla soilla ja muodostaa tiiviitä, yhtenäisiä kasvustoja. Rahkasammalten versot kasvavat kärjestään pituutta noin sentin vuosivauhdilla. Tyvestä versot kuolevat, ja niiden maatuessa syntyy turvetta.

Ruskorahkasammal on soistuneen maamme yleisimpiä sammaleita.

Rahkasammalet hajoavat hitaasti, koska suolla on kosteat ja vähähappiset olosuhteet. Lisäksi sammalen sisältämät fenoliyhdisteet hidastavat sen juurien ja muiden jäännösten hajoamista. Vaikka turve on periaatteessa uusiutuva luonnonvara, sitä muodostuu niin hitaasti, että käytännössä sen voi rinnastaa fossiilisiin polttoaineisiin.

Turvetta muodostuu, kun rahkasammalien ja muiden suon perustuottajien kasvu on nopeampaa kuin niiden hajoaminen. Soiden turvekerrokset voivat olla metrien paksuisia ja tuhansien vuosien ikäisiä. Silloin niihin on sitoutunut valtavia määriä alun perin ilmasta sidottua hiiltä. Suot toimivatkin maailmanlaajuisesti ilmaston viilentäjinä.

Rahkaturvetta käytetään moniin tarkoituksiin: se kelpaa paitsi polttoaineeksi, myös maanparannusaineeksi ja kasvihuoneviljelmien kasvualustaksi. Rahkaturpeessa elää luontaisesti paljon mikrobeja, ja lisäksi sen kemiallinen koostumus estää monien tautia aiheuttavien bakteerien kasvua. Siksi rahkaturvetta on käytetty esimerkiksi haavasiteissä ja vaipoissa.

Karhunsammal "kansallissammal"

Rahkasammalen lisäksi Suomen toinen ”kansallissammal” on epäilemättä karhunsammal. Niitäkin on kymmeniä eri lajeja, ja tutuin lienee korpikarhunsammal. Se kasvaa jopa 40 sentin pituiseksi ja muodostaa tuuheita kasvustoja. Karhut käyttävät sitä usein talvipesiensä pehmusteena ja eristeenä.

Karhunsammalen lehdet muodostavat loputtomia, lähes säännöllisiä kuvioita, jotka ovat kuin taideteoksesta.

Karhunsammaleilla on nuijamaiset itiöpesäkkeet, jotka ovat näyttävyytensä vuoksi valokuvaajien suosiossa. Rahkasammalten itiöpesäkkeet ovat matalampia, mutta läheltä katsottuna nekin ovat koristeellisia, melkein kuin jalokiviä.

Kun karhunsammal kukkii, näyttää siltä kuin joku olisi ripotellut pieniä rubiineja metsän pohjalle.

Sammalten itiöpesäkkeet ovat komeimmillaan huhti–toukokuussa, jolloin niiden värit ja muodot puhkeavat täyteen loistoonsa.

Karhunsammalen itiöpesäkkeet keikkuvat pitkien varsien päässä, ja valo osuu niihin usein kauniisti.

Useimmat sammalet ovat ikivihreitä, eli ne pitävät saman värin kesät talvet. Eräät sammalet hohtavat jopa pimeässä: luolissa ja kallionkoloissa kasvavan aarnisammalen lehdet heijastavat valoa ja näyttävät melkein kulta-aarteelta.

Suomesta löytyy 880 sammallajia

Suomessa elää noin 880 sammallajia, ja ne ovat olennainen osa maisemaa. Kuitenkin sammalet ovat meidän piha- ja puutarhakulttuurissamme ei-toivottuja vieraita. Toisin on Kiinassa ja Japanissa, jossa sammalia arvostetaan ja niiden hoidolla on vuosisataiset perinteet.

Sammalen peittämistä puutarhoista tunnetuin on Kiotossa sijaitseva Kokedera, suomeksi sammaltemppeli. Suomeenkin on tullut pieni siivu tätä itämaista perinnettä, sillä Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa kirsikkapuistossa on myös japanilaistyylinen puutarha, jossa sammalille on monenlaisia kasvupaikkoja.

Vaikka sammalet yleensä tunkeutuvat hoitamattomaan puutarhaan ilman kutsua, esimerkiksi pihalaattojen ja kattotiilien väleihin, sammalia voidaan myös siirtää puutarhoihin tarkoituksellisesti. Pihojen yleisin rikkasammal on pitkulaiset varret kasvattava niittyliekosammal. Lisäksi hohtavan vihreä, ohutlehtinen kiviturkkisammal sopii hyvin siirrettäväksi metsäkiviltä pihakiville.

Luomupuutarhurin unelma

Sammalilla ei ole juuria, ja ne ottavat ravinteensa suoraan niiden päälle satavasta vedestä. Sen vuoksi lisälannoitusta ei sammalten vuoksi tarvita, eivätkä sammalet kilpaile maan ravinteista muiden kasvien kanssa. Sammal onkin oikea luomupuutarhurin unelma!

Sulkasammal kasvaa ison siirtolohkareen kyljessä varjoisassa paikassa.

Useimmat sammalet pystyvät lisääntymään suvuttomasti suoraan versojen kappaleista. Sammalia voikin levittää jauhamalla tai paloittelemalla niitä. Muita yleisiä, pihoillakin kasvavia sammalia ovat korpikarhunsammal, isomyyränsammal, ruusukesammal sekä pienen puun näköinen palmusammal. Omalla pihallani suuren kiven kyljessä kasvaa myös sulkasammal, jonka nimi tulee monien muiden sammalten tapaan sen lehtien muodosta.

Hitaan kasvunsa ja hillityn olemuksensa vuoksi sammalissa on jotain erityisen rauhoittavaa ja inspiroivaa. Niitä voisikin kutsua kasvimaailman filosofeiksi.

Julkaistu: 23.10.2018