Salatut elämät -sarjan Sara Parikka: Mietin jo, että mitä jos äitiys ei olekaan minun juttuni
Kulttuuri
Salatut elämät -sarjan Sara Parikka: Mietin jo, että mitä jos äitiys ei olekaan minun juttuni
Sara Parikka iloitsee paluustaan Salkkareihin: - Työntekoa oli ollut vähän ikävä.
1Kommenttia
Julkaistu 11.1.2018
Apu

Salatut elämät -sarjasta tuttu tosielämän pariskunta Sara ja Mikko Parikka on pitänyt yhtä jo kahdeksan vuotta. Suhde alkoi ystävyydestä, joka syveni rakkaudeksi pikku hiljaa.

– Emme rakastuneet suin päin kulisseissa, kuten usein kuvitellaan. En osaa edes ajatella suhdettamme työpaikkaromanssina. 

Avioon pari astui vuonna 2014. Samana vuonna syntyi esikoistytär Matilda ja vuotta myöhemmin toinen tytär Mimosa.

– Olin nuori, mutta valmis äidiksi. Tiedostin, että minut voitaisiin kirjoittaa ulos sarjasta, mutta minulle ei tullut mieleenkään, että jättäisin lapset sen takia tekemättä, Sara sanoo.

Peppiä ei potkittu sarjasta pois, vaan hän seikkaili Nightmare – painajainen merellä -elokuvan kakkososassa. Sitä kuvattiin, kun Matilda oli vain kaksi kuukautta vanha. Tämä loi uskoa tulevaan: todennäköisesti Peppi jatkaisi myös telkkarissa. Näin kävikin, mutta kun Sara palasi töihin, hän odotti jo Mimosaa.

– Äitiys on ihan parasta. Ensimmäisen raskauden aikana tosin mietin, että mitä jos se ei olekaan minun juttuni. Vauvan kanssa oleminen tuntui kuitenkin alusta asti ihanalta. Nautin olostani ja viihdyin kotona. Olin silti ihan fiiliksissä, kun palasin Salkkareihin. Työntekoa oli ollut vähän ikävä.

Ensimmäisen äitiyslomansa aikana Sara alkoi kirjoittaa blogia. Tekstiä syntyi helposti, sillä kirjoittaminen on aina ollut hänelle luonteva tapa ilmaista itseään. Hän yllättyi iloisesti, kun huomasi lapsiperheen arjen kiinnostavan monia. Nyt blogilla on kymmeniätuhansia lukijoita ja siitä on tullut Saran päätyö.

– Puhun blogissa henkilökohtaisista asioistani, mutta en kauheasti ota kantaa. En myöskään kirjoita negatiivisista tai surullisista jutuista. Se ei tarkoita, ettei sellaisia olisi, mutta pidän ne itselläni, koska ne nousevat heti otsikoihin. 

Parisuhteestakin Sara kirjoittaa harvoin ja hänen kertomansa suodattuu filtterin läpi. Tällainen linja tuntuu miellyttävän lukijoita. 

– Saamassani palautteesta on todettu, että kiva, kun lukiessa ei tule tirkistelyn makua. Minusta tuntuukin, että lukijoita kiinnostaa enemmän tekemäni kanakastikkeen ohje kuin parisuhteeni. Blogin suosion salaisuus lienee juuri se, että jaan arkipäiväisiä juttuja. Aidoista tyypeistä tykätään ja minuun on helppo samaistua.

Lue myös:

Teksti: Maarit Vuoristo

1 kommentti