Uusi opiskelija Adam (Tarweek Barhom) on vasta ehtinyt Al-Azharin yliopistolle, kun hän saa kuulla ennustuksellisen totuuden itsestään. Olet puhdas, mutta jokainen sekunti tässä paikassa korruptoi sieluasi.

Egyptiläistaustaista Tarik Salehia ei voi moittia kunnianhimon puutteesta. Salaliitto Kairossa on kertomus islamilaisen yliopiston kulissien takaa. Se on myös johnlecarrémaisia kierroksia saava trilleri, jossa yksilö joutuu valtiota ja ääri-islamilaisia ryhmittymiä edustavien juonittelijoiden väliin.

Al-Azhar on todellinen yliopisto, sunnimaailman oppineisuuden keskus. Toisin sanoen sieltä johdetaan uskonnollista ideo­logiaa, jonka piiristä on alkanut terrorijärjestöjäkin. Kuten elokuvassa, siellä kamppailevat maallisempi valta ja radikaalimmat näkemykset.

Ei ole tavatonta, että Al-Azharin uskonnolliset johtajat esimerkiksi uhkaavat vääränlaisia totuuksia kertoneita journalisteja kuolemalla. Kyse on toki oppimisesta, mutta tärkeintä on se, kuka hallitsee oppia. Kun taistelu pääimaamin nimityksestä kiihtyy, murhat alkavat eli vainoharhat osoittautuvat aiheellisiksi.

Ranskassa Salaliitto Kairossa sai yli puoli miljoonaa katsojaa. Se on paljon, kun kansainvälisiä tähtiä ei valkonkankaalla nähdä.

Niin: tunnetuimmilla kasvoilla on hyvin pohjoismaisia yhteyksiä. Radikaaliporukan keulamiehenä on Sherwan Haji, Suomessa asunut kurdi, joka esitti aivan toisenlaisen roolin pääosassa Aki Kaurismäen elokuvassa Toivon tuolla puolen. Everstiä, joka pakottaa Adamin peleihinsä, näyttelee myös Hollywood-töitä tehnyt ruotsalainen Fares Fares. Mitäpä ihmettä?

Kun katsoo elokuvaa, jonka nimi on Salaliitto Kairossa ja joka sijoittuu autenttisen oloisesti muslimimaailman verhottuun ytimeen, ei terävilläkään hoksottimilla voi päätellä elokuvan ruotsalaisuutta.

Elokuva on kuvattu kokonaan Turkissa. Istanbulin Suleimanin moskeija esittää Al-Azharia. Ohjaaja Saleh ei voi mennä Egyptiin: hänestä on siellä pidätysmääräys. Pari päivää ennen kuin hänen edellisen elokuvansa Nile Hiltonin tapauksen kuvausten piti alkaa Kairossa 2015, Egyptin turvallisuuspalvelu heitti koko työryhmän maasta.

Kun Salaliitto Kairossa kilpaili Cannesissa 2022, se ei ollut yksin. Toinen kiitetty kilpasarjan elokuva, Ali Abbasin ohjaama Holy Spider kertoi 2000-luvun alun sarjamurhaajajahdista Iranin Mašhadissa. Myös se oli tosiasiassa kuvattu Turkissa.

Holy Spider on tanskalainen elokuva, ja se pääsi Tanskan Oscar-ehdokkaana shortlistille asti. Samoin Salaliitto Kairossa edusti Oscar-kilpailijana Ruotsia.

Se, minkä maalainen elokuva on, kun ei tarkoita ainoastaan päätuotantoyhtiön vaan yleensä myös kameran takana vaikuttavien päätekijöiden kansallisuutta. Saleh on syntynyt Tukholmassa. Salaliittoa Kairossa ovat olleet tekemässä myös suomalaistuottajat.

Kumpikin elokuvista on sensaatiomaisesta aiheesta huolimatta tyylikkään painostavasti ja pahaenteisesti kerrottu – ja erittäin hyvä.

On oikeastaan selvää, että juuri pohjoismaiset elokuvat voivat kertoa salaisuuksia maista, joissa erimielisyys on yhtä kuin rikos. Pohjoismaissa tuotantorakenteet ovat vakaat: osataan rakentaa hienolla tavalla monikansallista elokuvaa.

Salaliitto Kairossa on iskevimmillään, kun se näyttää kulttuurien leikkauspisteen. Kairossakin on kahviloita, joiden persoonattomuus on silkkaa Espresso Housea. Nuoret miehet tanssivat elektronista musiikkia klubilla. McDonaldsin neonvalot valaisevat katua. Vierauden ja tuttuuden kihelmöivä rajapinta on kuin tieteistarinassa.

Uskottavuus syntyy pienistä yksityiskohdista, jotka katsojalla on lupa havaita ja tulkita itse. Kehittyy aavistus dokumentaarisuuden potkua.

Varsinainen tehokkuus syntyy kuitenkin siitä, että tarina on universaali. Kuten John Lé Carren vakoiluromaaneissa, joku ylempänä päättää aina. Kyse on maailmasta, jossa korkein valta on kasvotonta.

Valta korruptoi, mutta pelko korruptoi yhtä peruuttamattomasti, ja tämä koskee etenkin niitä, jotka luulivat keksineensä oikotien yläportaille.