Apu

Saku Timonen: Konsultit ja lobbarit ovat hevoskauppiaiden henkisiä lapsia

Saku Timonen: Konsultit ja lobbarit ovat hevoskauppiaiden henkisiä lapsia

Nykyajan hevosmiehet brändäävät, pitchaavat ja ottavat vastaan challenget tarttumalla rajapintoihin.
Teksti Saku Timonen
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Kun olin pieni, niin joka kevät ja syksy järjestettiin torilla markkinat, joiden virallinen nimi oli eläintenmyyntipäivät. Siihen aikaan 60-luvulla siellä oikeasti myytiin hevosia, ja ammattimaiset hevoskauppiaat eli partsikat olivat pikkupojan silmiä ja korvia kiehtova ammattikunta.

He olivat roimia miehiä, oikeita humuja, joiden auki leuhottavan nahkatakin alta näkyi kirjava villapaita. Puheet olivat rempseitä, ja he nauroivat kovalla äänellä hevosmiehen naurua. Heidän koko olemuksensa huokui itsevarmuutta ja asiaosaamista. He elivät hevoskaupalla, joten tietenkin heidän täytyi saada voittoa. He olivat myös tärkeitä ihmisiä hevoseen perustuvassa maatalousyhteiskunnassa, sillä he toivat kauppatavaran maalaismiesten kotipaikkakunnalle. Heidän kanssaan piti kuitenkin tehdä kauppaa varovasti, sillä he saattoivat huijata kokematonta ostajaa. Kokenut tunsi heidän tapansa ja osasi olla varuillaan.

Missä humut nyt hääräävät?

Maatalous koneellistui nopeasti, ja yhtä nopeasti katosivat nämä markkinahumut. Ihmistyyppinä he eivät kuitenkaan kadonneet minnekään, sillä heidän henkisistä lapsistaan tuli autokauppiaita, kaupparatsuja ja kiertäviä pölynimurikauppiaita. Hevoskaupan tapaan kaikki kaupankäynti vaatii psykologista pelisilmää, sosiaalista luonnetta, sujuvaa ulosantia ja kaupankäyntiin sopivaa käytöstä. Autohalleissa kajahteli edelleen hevosmiehen nauru ja kättä lyötiin kaupan päälle, pölynimureita esiteltiin ihmisten olohuoneissa.

Kolmas humujen sukupolvi on siirtynyt ihan muille aloille. He hääräävät nykyisin liike-elämän ja politiikan välisinä lobbareina ja monenkirjavina konsultteina. He kiitävät kallis puku päällä ja salkku kourassa seminaarista ja keskustelutilaisuudesta toiseen, ja aina he uhkuvat samaa itsevarmuutta ja asiaosaamista kuin se entisajan markkinahumu ja kaupparatsu. Konsulttien ja ajatushautomoiden pikaratkaisut kelpaavat politiikan muutosjohtajille, joille tutkijoiden tieto on liian moniselitteistä tai teoreettista. Nykyisin halutaan yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin, ja kysyntä luo tarjontaa.

Nyt he brändäävät, pitchaavat ja ottavat vastaan challenget

Nämä nykyajan partsikat puhuvat dynaamisuutta uhkuvaa startup-kieltä. He brändäävät, pitchaavat ja ottavat vastaan challenget tarttumalla rajapintoihin. Asiat selitetään seminaareissa ytimekkäillä powerpoint-esityksillä, jotka tarjoavat ainoan oikean vaihtoehdon ongelmien kirjoon. He antavat eväät poliitikon esiintymiselle somessa, sillä nykyisin asiat pyritään ratkaisemaan enemmän somenäkyvyydellä kuin tutkimustuloksilla. Media nostaa pinnalle sosiaalisessa mediassa käydyn polemiikin, jolloin itse ongelmat jäävät taka-alalle. Voittaja on se, jolla on brändääjän antamat parhaat ja Twitterin merkkimäärään mahtuvat ratkaisut.

Nämä konsultit ja lobbarit ovat entisajan hevospartsikoiden henkisiä jälkeläisiä. Esi-isiensä tavoin he ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia, mutta heidän kanssaan on oltava ihan yhtä varovainen. Markkinahumu jymäytti huonosti hevosia tuntevaa maalaismiestä, ja ihan yhtä helposti asioiden syvemmästä olemuksesta ulkona oleva poliitikko lankeaa konsultin ja lobbarin pyörryttävään puheeseen.

Maailma muuttuu, ihmiset eivät. En kuitenkaan mahda mitään sille, että kuunnellessani vaikkapa terveysjätin lobbarin sujuvaa puhetta valinnanvapauden välttämättömyydestä ja edullisuudesta minun tulee ikävä niitä entisajan markkinahumuja.

Apu 23/2018

Julkaistu: 6.6.2018