Puheenaiheet
Apu

Saksalainen lentokone torpedoi Jacob Södermanin isän kipparoiman aluksen – ”Isätön poika etsii isäänsä läpi elämänsä”

Saksalainen lentokone torpedoi Jacob Södermanin isän kipparoiman aluksen – ”Isätön poika etsii isäänsä läpi elämänsä”

”Enhän minä kolme- ja puolivuotiaana tajunnut kuolemasta mitään”, Jacob Söderman kertaa elämäänsä.
Teksti Juha Heiskanen
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Äitini sanoi minulle aikoinaan, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Olen noudattanut hänen neuvoaan. Jokaisella ihmisellä on paikkansa, ja kaikki voivat hyvin, jos noudattaa hyvää johtamistapaa ja hallintoa.

Vaikka olen työskennellyt merkittävissä tehtävissä, kuten kansanedustajana, ministerinä, maaherrana, eduskunnan oikeusasiamiehenä ja ensimmäisenä Euroopaan oikeusasiamiehenä, mukavimmat muistot minulla on yliopettajan työstä Social- och kommunalhögskolanista ja sen innokkaista opiskelijoista.

Isäni oli tankkilaivan kapteeni. Tunnukseton saksalainen lentokone torpedoi aluksen, joka oli tuomassa Teksasista öljyä Suomen armeijalle. Laiva upotettiin toukokuussa 1941, välirauhan aikana.

Kun varustamon auto kaartoi pihaamme, äitini purskahti itkuun. Enhän minä kolme- ja puolivuotiaana tajunnut kuolemasta mitään. Keräsimme veljeni kanssa valkovuokkoja äidille ja ajattelimme itkun loppuvan. Eihän se loppunut, itku jatkui entistä lohduttomampana.

Lapsuuteni Oulunkylässä, joka oli itsenäinen kunta vuoteen 1946 saakka, oli kuitenkin hyvä ja onnellinen. Lähellä oleva Vantaanjoki ja lähiluonto tarjosivat huimat leikkipaikat poikajoukolle. Harrastimme vähän kaikkia urheilulajeja maastojuoksusta jalkapalloon.

Isoveljeni kanssa nahistelimme niin, että joskus tulin kouluun silmä mustana. Liityin Helsingin Jyryn nyrkkeilijöihin ja nyrkkeilin aktiivisesti kaksi vuotta. Myöhemmin olen harrastanut kuntonyrkkeilyä. Nyrkkeilyvoimistelu on paras tapa läpikäydä ja lämmittää kaikki lihakset. Harrastan sitä pitkään.

Kun Helsinki aikoinaan kaappasi Oulunkylän, aluksi ainoa hyvä puoli oli sivukirjaston tulo kylään. Luin innolla kirjaston kaunokirjat läpi. Kun ne loppuivat, naapurissa asunut Akateemisen kirjakaupan myyjä ja venäläisen kirjallisuuden tuntija Thor Hedengren lainasi venäläisiä klassikoita laajasta kirjastostaan. Isätön poika etsii isäänsä läpi elämänsä. Hedengren oli minulle siinä vaiheessa isähahmo.

Opiskelin ensin filosofiaa ja kirjallisuutta. Kun se ei maistunut, menin armeijaan ja kokelasaikana eräs kaveri luki koko ajan. Me pilkkasimme häntä. Kun kaveri kertoi viikon lukulomasta pyrkiessään oikeustieteelliseen, hain saman tien lukulomaa ja pänttäsin kirjoja ja pääsin oikeustieteelliseen. En ole koskaan suunnitellut uraani, olen vain tarttunut tilaisuuteen.

Raskain hetkeni työelämässä oli, kun jouduin vuonna 1993 toimimaan syyttäjänä valtakunnanoikeudessa, jossa ministeri Kauko Juhantaloa syytettiin lahjusten ottamisesta ministerinä. Vaikka asia päättyi syyttäjän kannalta hyvin, totesin kuitenkin radiossa, että oli lohdutonta nähdä ihmisen kärsivän.

Onni on semmoinen asia, että sen havaitsee vasta kun se on ohi. Onnellisimpia hetkiä ovat olleet vaikkapa pyörälenkit tyttärenpoikani kanssa Strasbourgin maisemissa. Kerran eksyimme ja ajoimme satakymmenen kilometriä. Eipä se haitannut, sillä sellaiset muistot säilyvät. En tosin usko, että hän arvostaa suunnistustaitoani.

Jacob Söderman, 80 vuotta, Helsinki. Juristi, oikeustieteen lisensiaatti.

Julkaistu: 4.5.2018