Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Vanhin fanipaita?

Kirjeenvaihtaja Mika Hentunen sai 54 vuotta sitten joululahjan, joka täytti kaikki toiveet – Onko tämä SaiPa-fanipaita Suomen vanhin?

Ylen kirjeenvaihtajalla Mika Hentusella on aarre: SaiPa-fanipaita vuodelta 1971. Viisivuotias Mika sai keltaisen villapaidan joululahjaksi.

25.4.2025 Apu

Liekö Mika Hentusen käsissä Suomen vanhin fanipaita? Pienen keltaisen villapaidan rintamusta koristaa ommeltu Saimaan pallon logo eli tyylitelty SaiPa-teksti.

Pitkän uran Ylen toimittajana tehnyt Hentunen sai paidan joululahjaksi vuonna 1971. Se täytti viisivuotiaan Mikan lahjatoiveen aika lailla pilkulleen.

– Toivoin lahjaksi SaiPan pelipaitaa, joka olisi villapaita. Olen kotoisin Luumäeltä ja olin pienestä pitäen SaiPa-fani.

Hentunen muistelee, että jääkiekkojoukkueen fanipaita oli 1970-luvun alussa hyvin harvinainen vaate.

Mistä paita päätyi Hentusen joulupakettiin?

– Tämän on tehnyt Alf Nylund, isäni sukulainen. Hänellä ja hänen puolisollaan oli ompelimo.

Hentunen kertoo, että Nylundin ompelimossa tehtiin myös pelipaitoja ja -housuja SaiPalle. Tekikö Nylund vastaavia paitoja myös muille?

– Luulen, että ainakin jotain he ovat tehneet, ainakin logon kaava on varmaankin ollut valmiina.

Myöhemmin Nylund perusti ainakin jääkiekkoharrastajille tutun Tackla-firman, joka myy urheiluvaatteita ja -varusteita.

Joukkueen logon ja värien sekä villapaidan yhdistelmä saattoi kuitenkin olla uniikki, arvelee Hentunen. Ainakaan toista aivan samanlaista hän ei lapsena nähnyt.

Villapaita oli tietenkin myös kätevä käyttövaate, myös SaiPan-peleissä.

Joukkue pelasi nimittäin vielä tuohon aikaan kotipelinsä tekojäällä, mutta ulkosalla. Katsojille matsit olivat eri lailla vilpoisia kuin nykyään. Lappeenrannan jäähalli valmistui vuonna 1972.

SaiPa-paidassa oli kasvunvaraa niin paljon, että Hentunen muistelee pitäneensä sitä vielä koulussakin, ykkös- ja kakkosluokalla.

– Olen säästänyt lapsuudesta pari kolme tavaraa. Ja tämä on niistä yksi.

Hentunen on kannattanut SaiPaa myös koko aikuisikänsä. Ei tosin sillä tavalla fanaattisesti, että olisi kuulunut fanikerhoon. Hän on käynyt katsomassa pelejä välillä, kun SaiPa on pelannut pääkaupungissa.

– Nyt menestyksen myötä kiinnostus on herännyt taas enemmän. Veljen kanssa pohdittiin lippujen hankkimista finaalipeleihin, mutta nehän olivat menneet kaikki parissa minuutissa. Voi olla, että pitää seurata pelit telkkarista.

Mika Hentunen on monelle tuttu Ylen uutislähetyksistä. Viimeksi hän työskenteli Ylen kirjeenvaihtajana Pekingissä, seuraavaksi hän lähtee Moskovaan. Tällä haavaa Hentunen odottelee vielä viisuminsa vahvistamista Helsingissä.

Mika Hentunen on säilyttänyt lapsuudestaan vain pari kolme tavaraa. Niistä yksi on SaiPa-villapaita.
Mika Hentunen on säilyttänyt lapsuudestaan vain pari kolme tavaraa. Niistä yksi on SaiPa-villapaita.

Onko Hentusen paita sitten vanhin SaiPa-fanipaita? Siihen ehkä ei saa varmuutta, mutta harvinainen se lajissaan on.

Urheilumuseo Tahdon intendentti Jouni Lavikainen vahvistaa, että nykyiseen urheilun seuraamiseen elimellisesti liittyviä eri seurojen fanituotteita ei 1970-luvulla käytännössä ollut vielä olemassa. Ei ainakaan Suomessa, eikä paljon maailmallakaan.

Nykyään jääkiekkojoukkueiden lisäksi esimerkiksi jalkapalloseuroille pelipaitojen ja muiden fanikamppeiden myynti on isoa bisnestä.

Jalkapallon puolella tämä toiminta alkoi kuitenkin Englannista tiettävästi vasta vuonna 1973, kun vaatefirma Admiral teki Leedsin kanssa sopimuksen siitä, että seuran paitoja sai valmistaa ja myydä myös kannattajille.

Jääkiekossa fanipaidat tulivat kuvaan Yhdysvalloissakin vasta 1980-luvulla. Amerikkalaisen jalkapallon seuraajille seurojen paitoja myytiin jo aiemminkin.

Ikoniseksi päähineeksi ympäri maailmaa kohonnut baseball-lippis tuli fanien käyttöön jo ehkä 1960-luvulla. Suuremmalle yleisölle sen esittelivät 1980-luvulla Tom Selleck Magnum-televisiosarjassa ja toisaalta myös supertähdiksi nousseet yhdysvaltalaiset räppärit.

Milloin fanituotteet yleistyivät Suomessa?

– Vähän lonkalta täytyy vastata, mutta eiköhän tässäkin ole tultu Suomessa vähän jälkijunassa. Eli joskus 1980-luvulla, Lavikainen arvelee.

Hän kertoo, että esimerkiksi Helsingin olympialaisista vuodelta 1952 otetuissa kuvissa katsojien pukeutuminen on melko muodollista: puvuntakkeja ja hattuja.

– Ei silloin todellakaan pidetty Suomi-fanipaitoja.

Toisaalta esimerkiksi jalkapallossa seuran värejä on tunnustettu jo ennen virallisia fanituotteitakin. Vanhojen kuvien perusteella 1980-luvulla Suomen Cupin ratkaisupeleissä osa kannattajista oli pukeutunut seuransa väreihin ja mukana katsomossa oli lippuja ja kylttejä.

Pelipaitoja tuolloin ei vielä kuitenkaan ollut, ei myöskään joukkueiden kaulahuiveja.

Onko sinulla tallessa joku vanha fanituote, Saipan tai jonkun muun joukkueen? Kerro meille, valmistelemme juttua aiheesta

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt