Apu

Sahasaaren salaisuus: miten Varjakan saaren käy?


Varjakan saari kukoisti Oulun lähellä sata vuotta sitten, jolloin saarella toimi Pohjoismaiden suurin saha, joka työllisti 700 työntekijää. Autioituneella saarella on jäljellä muistumia entisaikojen elämästä. Oulun kaupunki aikoo myydä jäljelle jääneet saaren 14 rakennusta.
Kuvat Kai Tirkkonen

Ilmasta katsottuna saari näyttää tiheältä mäntymetsältä, jonka vihreiden latvojen välistä pilkottaa muutaman rakennuksen punertava tiilikatto. On vaikea kuvitella, että noin sata vuotta harvapuustoisella saarella eli 700 työntekijän sahayhdyskunta, joista osa asui pysyvästi saaressa.

Nyt kaikesta on jäljellä 14 aavemaista rakennusta, jotka sijaitsevat villinä kasvavan metsän siimeksessä.

Taito Pohjois-­Pohjanmaa ry:n ­jäseniä retkellä. ­Taustalla Oy Uleå Ab:n konttorirakennus.

Olemme Varjakan saarella, Oulun lähistöllä. Tällä paikalla sijaitsi Oy Uleå Ab:n höyrysaha, tuolloin Pohjoismaiden suurin saha.

Sahan tarvitsema puu uitettiin jokia, kuten Iijokea, myöten merisuulle Kemin ja Kalajoen väliseltä alueelta. Jokisuulta tukit rahdattiin hinaajien vetämissä nipuissa merta myöten Varjakanlahteen odottamaan sahausta.

Talveksi tukit nostettiin merestä kiramon eli tukinnostolaitteen avulla maalle. Parhaana vuonna puuta sahattiin noin 300 000 kuutiota. Varjakassa oli tuolloin moderni 12-raaminen saha.

Leveitä lankkuja vietiin laivoilla Australiaan saakka. Puutavara kuljetettiin Varjakan sahalta proomuilla redillä odottaviin purjelaivoihin, joiden painolastina olleet kivet rahdattiin ja kipattiin Varjakan saareen. Muistona siitä ovat heinikkoon maatuneet merkilliset kiviröykkiöt sekä alkuperäiseen saariluontoon kuulumattomat kasvit, joiden siemenet tulivat painolastin mukana.

Varjakassa on ­vanhoja petäjiä. ­Varjakantien varressa sijaitseva ­petäjä on rauhoitettu, sillä se on Oulunsalon vanhin puu. Iältään noin 400 vuotta vanha puu ­toimi purjehtijoiden maamerkkinä.

Vuonna 1900 toimintansa aloittanut Varjakan saha lopetti toimintansa 40 metriä pitkän pääakselin ­katkeamiseen vuonna 1929. Akseli oli välittänyt kiilahihnojen avulla höyryvoiman kaikille sahalaitteille. Akselia ei haluttu korjata.

Noin 30 vuotta toimineen suursahan lopettamispäätöstä joudutti laskusuhdanne ja se, ettei tukkeja haluttu enää uittaa suolaisessa merivedessä laatuongelmien vuoksi.

Suurpalo poltti lähes vuoden tuotannon

Tänä päivänä näkyvin saaren maamerkeistä on paloasema letkutorneineen. Se rakennettiin suurpalon jälkeen 1919. Osa sahasta oli palanut ja sen mukana lähes vuoden sahaustuotanto, joka oli pinottu kuivumaan suuriin tapuleihin.

Lautatavara kuljetettiin pinoisrautatietä pitkin pinoon hevosten vetämissä vaunuissa eri puolilla saarta, sillä varastoalue oli laaja.

– Paikoin rata oli kahdessa kerroksessa, mikä kertoo toiminnan laajuudesta, Tanja Råman sanoo.

Hän on tanssija ja koreografi, joka on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Haapavedellä.

Tanja Råman on perustanut puolisonsa John Collingswoodin kanssa TaikaBox ry:n, joka tekee uutta teknologiaa hyödyntäviä taideteoksia ja elämyksiä.

– Ihmeen vähän nykypolvi tietää Varjakan historiasta. Saari oli myös minulle yllätys, kun muutimme läheiselle Oulunsalon Varjakan kylälle mieheni kanssa Walesista vuonna 2015, Råman sanoo.

Taiteilijaresidenssi ja taidenäyttely

Råmanin mukaan saaren ”aavemainen tunnelma tulisi säilyttää jatkossakin”.

Hän järjesti miehensä kanssa viime kesänä Varjakassa kuukauden pituisen taiteilijaresidenssin. Lisäksi konttorirakennuksessa järjestettiin taidenäyttely.

Taiteilijat tekivät päivät taidetta saaressa ja sen rakennuksissa, mutta yöpyivät mantereella.

– Kapulalossin käyttö tuli kesällä tutuksi, John Collingswood naurahtaa.

Hänen mukaansa ihannetilanne olisi, että Varjakka olisi myös jatkossa osan aikaa, kuten talvet, suljettuna ja avattaisiin vierailijoille kesäksi.

– Matkailua kannattaa kehittää, mutta kunnioittamalla saaren luontoa ja kulttuurihistoriallisia arvoja, hän lisää.

Varjakansaarelle pariskunta on tuomassa uuden elämän – virtuaalisesti.

Taiteilijat Tanja Råman ja John Collingswood vetämässä kapulalossia saarelle.

Monista Varjakan saaressa ja sen mantereen puolella sijainneista rakennuksista on nimittäin jäljellä vain kivijalka. Mantereen puolella oli työläisten asuntoja ja elokuvateatteri. Pariskunta aikoo herättää virtuaalisen tarinankerronnan avulla eilispäivän rakennukset uudelleen henkiin.

– Voi seistä sammaloituneella kivijalalla, mutta katsoa älypuhelimella sen aikaista rakennusta, joka on luotu 3D-ohjelmalla. Näin rakennusta ei tarvitse rakentaa uudelleen, mutta sen ajan tunnelmaan voi eläytyä, Collingswood kertoo.

Rakennusten mallinnusta tekevät vanhojen kuvien ja piirustusten avulla yhteisprojektissa oululaiset teknologiayritykset LudoCraft ja Playsign.

Tanja Råman ja vanhan rakennuksen perustukset mantereen puolella. Talosta ollaan tekemässä 3D-mallinnusta.

Museoviraston mukaan Varjakan rakennukset muodostavat kansainvälisesti harvinaisen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun saarisahayhdyskunnan. Hyvin tehdyt järeät rakennukset on suunnitellut Oulun lääninarkkitehtina vuosina 1909–1917 toiminut Harald Andersin.

– Rakennuksissa on käytetty painumatonta pystyhirsitekniikkaa. Vastaavaa on löydettävissä Norjan ja Ruotsin puukirkoista, oululainen historioitsija ja kulttuurivaikuttaja Markus H. Korhonen kertoo.

Hyvin rakennetut hirsitalot rossipohjineen ovat säilyneet ihmeen hyvin, vaikka ovat nykyisin autioina. Home ei sisällä haise eivätkä vintin sata vuotta vanhat puuportaat narise noustessa, vaikka sisätilat näyttävät monissa rakennuksissa rähjäisiltä.

Jopa sahan tiiliseinät purettiin ja tiiliä käytettiin vanhan Oulun Nuottasaaren (Nykyinen Stora Enson Oulun tehdas) sellutehtaan rakentamisessa.

– Varsinaista suurta saharakennusta ei enää ole, sillä osa sahasta ja sen koneista siirrettiin Haukiputaalle Pateniemen sahalle, Tanja Råman kertoo.

Oulunsalon kunta osti Varjakansaaren ja siihen kytkeytyvän Pyydyskarin saaren Oulu Osakeyhtiöltä vuonna 1987. Sen jälkeen kunta peruskorjasi 2000-luvun alussa Museoviraston tuella osan saaren rakennuksista, kuten suuren kaksikerroksisen konttorirakennuksen.

Saari siirtyi Oulun kaupungille vuonna 2013, kun Oulunsalon kunta liitettiin Ouluun. Myös Oulun kaupunki on kunnostanut joitakin rakennusten kattoja, vaikka monesta niistä vesi valuu vieläkin sisälle.

Nyt kaupunki yrittää myydä kaikki saaren rakennukset, joista parhaiten on säilynyt sahan suuri konttorirakennus. Varjakan kaavaluonnoksen mukaan saarella ei sallita kuitenkaan pysyvää asutusta.

Oulunsalon kunnan kunnostama konttorirakennus.

– Rakennukset pannaan keväällä myyntiin sen jälkeen, kun lopullinen myyntipäätös on tehty lautakunnassa. Myynnille asetetaan rajoituksia: niitä ei voi ostaa vakituiseksi asunnoksi ja rakennukset pitää kunnostaa, Oulun kaupungin tekninen isännöitsijä Sakari Kela sanoo.

Kela pohtii, että nyt on viimeinen hetki kunnostaa rakennukset ja laittaa niihin lämmöt päälle. Rakennukset sopisivat esimerkiksi matkailuyritykselle.

Päättäjät eivät innostuneet suunnitelmista

Oulunsalolainen miljonääri Veikko Lesonen oli jo vuosi sitten kiinnostunut tonttikaupoista saarella.

– Saareen olisi tehty silta. Pysyvä tai loma-asutus olisi kaavoitettu saaren rannoille, jolloin entisen sahan ydinalueesta historiallisine rakennuksineen olisi tehty museo. Oulunsalon päättäjät eivät silloin siitä innostuneet, kertoo oulunsalolainen videokuvaaja Voitto Pulkkinen.

Hän on dokumentoinut Varjakan historiaa ja kerännyt sahan työntekijöiden jälkeläisiltä alueen vanhaa esineistöä, kuten palkkarahojen kuljettamisessa käytetyn laukun.

Saaren historiaa dokumentoinut Voitto Pulkkinen esittelee vanhoja esineitä, joita saaresta on löytynyt.

Varjakassa on suuret matkailumahdollisuudet, sillä siihen liittyy oikeaa historiaa, jota ei tarvitse sepittää.

Maija Piippo on oululainen ohjelmapalveluyrittäjä, joka työskentelee myös tarjoilijana Varjakantien varressa sijaitsevalla grillillä. Sieltä saa noutaa maksua vastaan kapulalossin avaimen, jolla halukas voi ylittää saaren ja mantereen välisen noin puolen kilometrin pituisen merimatkan. Lähtö on Varjakan pienvenesatamasta.

– Olen käyttänyt siellä joitakin ulkomaalaisia turistiryhmiä. Japanilaiset ovat olleet haltioituneita, kun ovat voineet kävellä saaressa jännittävää polkua sankan metsän keskellä. Eräs ranskalaisnainen mykistyi hämmästyksestä ja kysyi, miksi historiallisia rakennuksia ei ole entisöity. Ranskassa olisi tehty niin jo aikoja sitten, Maija Piippo sanoo.

Yrittäjä Juha Härkönen ja Maija Piippo pohtivat Varjakan asiaa työ­paikallaan Varjakan Grillillä.

Julkaistu: 29.10.2019