Potilashuoneessa numero 15 on hiljaista, vain ruskan viimeinen värileimahdus ikkunan takana tuo valoa huoneeseen.

Neljä päivää sitten Espoon sairaalan saattohoito-osastolle Villa Glimsiin siirtynyt 66-vuotias naispotilas nukkuu. Olosuhteet kotona eivät olleet sellaiset, että hänet olisi voitu saattohoitaa siellä.

Sängyn vierellä ovat hänen sisarensa Annika ja tytär Frida. Huoneessa on myös Fridan veli. Lähin tukirinki on ollut läsnä yötä päivää. Lähtevää ei haluta jättää yksin.

Huoneen seinillä on muumitauluja, ja sängyn jalkopäässä on pari muumipehmolelua. Potilas on aina rakastanut muumeja. Hän ei halunnut katsella taulua, joka oli huoneessa hänen tullessaan sinne. Hän sanoi näkevänsä sen takia painajaisia, vaikka taulu on kaunis.

– Painajaiset johtuivat kovista kivuista ja lääkityksestä, mutta sairaanhoitaja oli heti valmis vaihtamaan taulun muumeihin, Annika sanoo.

Vaikealla hetkellä Annika ja Frida jaksavat keskustella ulkopuolisen kanssa, koska he pitävät saattohoidon asiaa niin tärkeänä.

– Äidin takia suostumme tähän. Hän olisi tehnyt niin itse, jos tilanne ei olisi jo näin pitkällä. Neljä vuotta kestäneiden syöpähoitojensa aikana hän osallistui kaikkiin uusiin hoitoihin ja lääkekokeiluihin, jotta vastaavaan syöpään sairastuneet saisivat niistä tulevaisuudessa apua, Frida sanoo.

Äiti on saanut hyvää saattohoitoa Villa Glimsissä. Se lohduttaa omaisia ja lievittää surua.

– Sisareni on saanut loistavaa hoitoa, painottaa Annika ja vertaa tilannetta vuoteen 2009, jolloin sisarusten 91-vuotias äiti kuoli Jorvin sairaalassa. Vastaavia saattohoitomahdollisuuksia ei silloin vielä ollut.

– Myös meitä omaisia hoidetaan, vointiamme kysytään ja kanssamme keskustellaan. Hoitajilla on kyky eläytyä tilanteeseemme, ja he ovat aidosti ja kiireettä läsnä, Annika ja Frida sanovat.

Villa Glimsin osastolla ei tarvitse soittaa hälytyskelloa monta kertaa saadakseen hoitajan paikalle. Eikä kivunlievityksestä tingitä.

Jotkut omaiset kieltävät antamasta kivunlievitystä, ja saattaa joku potilaskin tehdä niin. Useimmiten potilaat sitä pyytävät, ja sitä voi saada jopa kolmen kipupumpun verran.

Annika tarttuu kädestä sairaanhoitaja Kaisa Huotaria ja sanoo, että kuvatkaa tämän sydäntä, niin kauniisti, lämmöllä hän on heitä omaisia kohdellut.

Hoitajien vaativa ja arvokas tehtävä on saattaa potilas Villa Glimsissä kuolemaan.

– Me tulemme mukaan saattohoitovaiheessa ja tiedämme, mitä osaamme. Teemme työmme niin hyvin kuin voimme ja saatamme potilaan loppuun asti, Kaisa Huotari sanoo.

Kuoleman hetki on aina yhtä pysäyttävä, mutta hoitajalle se ei merkitse samanlaista surua kuin omaisille.

– Tunnen enemmänkin surua omaisten jaksamisesta. Joskus työssäni tulee kyynel silmään, mutta tehtävämme on tukea, ei hoitaa omaa surua. Ei täällä voisi olla töissä, jos olisi oman elämän kriisi meneillään tai suhde kuolemaan ei olisi selvä.

Kaisa Huotarin aamuvuoro Espoon sairaalan saattohoito-osastolla on alkanut hoitajien palaverilla. Kello on kahdeksan. Kokous ei kestä kauan.

Paikalla on myös kaksi Oulun yliopistollisen sairaalan hoitajaa, jotka ovat tutustumassa saattohoidon eri muotoihin ja sisältöön.

Espoon sairaalan malli kiinnostaa muuta Suomea, ja parhaillaan on tekeillä sosiaali- ja terveysministeriön palliatiivisen hoidon suositus. Työryhmää vetää professori Tiina Saarto.

Palaverin aluksi käydään läpi yön tapahtumat. Kuolema ei ole täällä tabu, ja myös saattohoito-osaston potilaat tiedostavat, että elämän loppu, kuolema, on lähellä.

– Mikä on kotisairaalan tilanne? – Rauhallinen.

– Onko vainajia saattohoito-osastolla Villa Glimsissä? – Ei tänä yönä, mutta tulossa kiireinen päivä.

– Infuusiopolilla tilanne on rauhallinen, samoin soittolistapotilaiden tilanne.

Hoitajat lähtevät tehtäviinsä, samoin lääkärit, joiden omaa aamukokousta on vetänyt ylilääkäri Tiina Tasmuth.

Liikkeelle lähtee myös LiiSa, eli Liikkuva Sairaala. Se on liikkuva diagnostiikka- ja hoitoyksikkö, joka kulkee erikoisvarustellulla autolla.

Se on varustettu monipuolisesti hoidossa ja diagnostiikassa tarvittavilla mittareilla, tarvikkeilla ja lääkkeillä. LiiSa sai elokuussa Espoon kaupungin ja Laatukeskuksen jakaman innovaatiopalkinnon.

– LiiSa on HUS:n rahoittama pilottihanke, ainoa laatuaan koko maassa. Sitä voidaan hyödyntää myös saattohoidossa vanhusten hoivakodeissa, osastonhoitaja Susanna Mäntyniemi kertoo.

Ennen kaikkea LiiSa on vähentänyt hoivakotien ja palvelutalojen asukkaiden ja kotihoidon asiakkaiden tarvetta lähteä päivystyspoliklinikalle. He saavat tarvittavan hoidon kotiin.

Villa Glimsin viisitoista yhden hengen huonetta on tänään täynnä. Aamusauna on juuri lämmennyt, ja yhtä potilaista ollaan viemässä saunomaan.

Sauna on vain saattohoitopotilaita varten. Sekä pesu- että löylyhuone ovat niin isoja, että niihin mahtuu siirtämään potilaan sänkyineen.

– Onhan sauna riittävän lämmin? potilas tiedustelee. Hän pitää kovista löylyistä, ja hoitaja tietää sen edelliskerran saunomisesta.

Monelle potilaalle sauna on viimeinen kylpy. Siinä on jotakin samaa kuin agraari-Suomessa, jossa synnyttiin ja kuoltiin saunassa.

Kesällä on mahdollisuus saunan jälkeen vilvoitella terassilla tai pihamaalla. Jos saunan jälkeen haluaa, saa saunaoluenkin. Ja miksi ei saisi? Villa Glimsistä on haluttu tehdä kodinomainen paikka, ja sairaalatunnelma on häivytetty kauniilla sisustuksella ja tauluilla.

– Saattohoidossa kunnioitamme kuolevan toiveita niin pitkälle kuin voimme. Potilaan läheisten tukeminen on myös olennainen osa työtämme. Potilaan elämän loppuvaiheen hyvä hoito tehokkaine kivunhoitoineen on tärkeää potilaan kannalta, mutta se helpottaa myös läheisten surua, osastonhoitaja Susanna Mäntyniemi sanoo.

Villa Glimsissä läheisten on mahdollista keskustella henkilökunnan kanssa myös ilman potilasta.

Moni potilaista toivoo kuolevansa kotona. Kotisairaala mahdollistaa sen, mutta sitä ei pidä sekoittaa vanhusten kotihoitoon.

Kotisairaala pystyy viemään erilaisia sairaalapalveluita kotiin, ja sen henkilökunta antaa suonensisäistä lääkitystä ja kivunhoitoa. Myös saattohoitoa.

– Kotisairaala on vaihtoehto osastohoidolle, ja siihen tarvitaan lääkärin lähete. Tilanteen niin vaatiessa potilas voi siirtyä osastohoitoon, Susanna Mäntyniemi sanoo.

On tärkeää, että potilas saa tarvitsemaansa hoitoa siellä, missä hän on.

– Tavoite on, että potilas saa kuolla haluamassaan paikassa ja että hänen hoitotahtoaan noudatetaan. Kotisairaalamme toimii läpi vuorokauden. Sinne voi soittaa vaikka keskellä yötä, ja se lähtee nopeasti liikkeelle.

Susanna Mäntyniemen mukaan saattohoidon ongelma on ollut pitkään se, ettei kaikkia hoidon vaatimia tarpeita tunneta.

Villa Glimsin pilottihankkeena toimi vuonna 2016 Puolarmetsän sairaalan saattohoito-osasto, ja sieltä saatuja kokemuksia alettiin ottaa käytäntöön seuraavana vuonna valmistuneessa Espoon sairaalassa.

– Potilaan toiveet saadaan tietoon vain kysymällä häneltä niistä. Ei riitä, että ollaan vain kivoja, vaan henkilökunnan on osattava keskustella ja asennoitua potilaan tilanteeseen.

Hoitohenkilökunnan jaksamiseen auttaa työnohjaus.

– Käymme myös porukalla läpi rankat tilanteet. Se auttaa seuraavassa vastaavassa tilanteessa. Lääkäri Kati-Pupita Mattila on teologian tohtori, ja hän on puhunut meille lapsen surun kohtaamisesta. Sairaalapastori Anna-Mari Simpanen on potilaitten, omaisten ja myös meidän tukenamme tarvittaessa, mutta papin palveluja ei tuputeta niille, jotka eivät niitä halua, Susanna Mäntyniemi sanoo.

Saattohoito-osastolla ja kotisairaalassa ollaan potilasta varten. Toiminta on potilaslähtöistä, eli potilaan toiveet ovat toiminnan lähtökohta.

Syöpätautien erikoislääkäri, ylilääkäri Tiina Tasmuth sanoo iloitsevansa Espoon sairaalan saattohoidon hyvästä sisällöstä.

– Meillä on osaava ja työhönsä vahvasti sitoutunut henkilökunta; on monta tohtoria, ja muutama sairaanhoitaja tekee parhaillaan väitöskirjaa saattohoidosta. Hyvä saattohoito alkaa saattohoitovaiheen tunnistamisesta, ja siinä hoitajilla ja lääkäreillä on tärkeä rooli. Saattohoitopäätöstä seuraa elämän loppuvaiheen yksilöllisen hoitosuunnitelman tekeminen.

Osastonhoitaja Susanna Mäntyniemi sanoo, että on tärkeää antaa hoitajien loistaa ja kannustaa heitä. Se on työnohjausta, jossa esimiehet eivät nujerra alaisiaan.

Tiina Tasmuth myöntää, että pääkaupunkiseudulla ollaan etulyöntiasemassa saattohoito-osaamisessa. Muu maa seuraa perässä, ja siksi Oulustakin on tultu ottamaan oppia Espoon sairaalasta.

Ylilääkäri lähtee kierrokselleen, ja aamuyhdeksältä tilanne Villa Glimsissä on rauhallinen. Sirius-nimisessä omaistenhuoneessa ei juuri nyt ole ketään, ja Annika ja Frida jättävät hetkeksi rakkaansa ja menevät kahvioon.

Sairaanhoitaja Kaisa Huotari käy sytyttämässä kynttilän Villa Glimsin vastaanottotiskille ja sitoo potilashuoneen ovenkahvaan pienen kukkakimpun.

Yksi elämä on jälleen päättynyt.