Vähävarainen Satu rahoittaa seikkailujaan visailuohjelmien voittopoteilla – Hänellä on myös yksinkertainen keino säästää rahaa

Satu Järvisen käsienpesu kauppakeskuksen vessassa keskeytyi suorastaan hysteriaksi paisuviin huudahduksiin.

Sä olet ihana! Se jakso oli paras ikinä!

”Parhaalla jaksolla” sanoja tarkoitti vuonna 2022 julkaistua Rikkaat ja rahattomat -ohjelman jaksoa, jossa työtön ja vähävarainen freelance-näyttelijä Satu Järvinen vaihtoi noin viikoksi rahojaan ja kotiaan varakkaan media-alan yrittäjän Henry Aflechtin kanssa.

Rikkaat ja rahattomat -ohjelmassa Satu pisti kunnolla haisemaan Aflechtin reilulla 3200 euron viikkobudjetilla tämän silloisessa kodissa Villa Grandessa Vantaalla.

Satu kylpi ystäviensä kanssa talon porealtaassa ja biletti yökerhomaisessa kellaritilassa, söi hyvin ja osti itselleen pyörän, puhelimen ja sängyn.

Aflecht sai tilalle 75 euroa, rikkinäisen pedin ja homevaurioisen kylpyhuoneen.

Helsinkiläinen Satu, 58, on kokenut vastaavanlaisia tilanteita ennenkin. Ne hämmentävät aina yhtä paljon. Mutta kun punatukkaisen Satu Järvisen näkee kerran televisiossa, häntä on vaikeaa unohtaa.

Monesti hänet on televisiossa nähtykin, pääasiassa erilaisissa visailuohjelmissa, viimeksi The Floor Suomessa.

– Musta joko tykkää tai ei. Oon hyvin villi ja vauhdikas ja räväkkä, teen välillä vähän tyhmiäkin juttuja.

– Olen tällainen Peppi Pitkätossu, joka nauttii elämästä.

Sadun Itä-Helsingissä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa – juuri siinä, missä ulkona syömiseen tottunut Aflecht totutteli vaatimattomampiin eväshetkiin – tuoksuu ruoka.

Satu on valmistanut vieraille siskonmakkarakeittoa ja ohjaa suoraan ruokapöytään.

– Haluatteko ruisleipää? Mä laitan tomaattia ja kurkkua.

Aiemmin ravintola-alalla työskennellyt Satu tykkää kestittää vieraitaan, vaikka raha on tiukassa.

Ruokaostokset ovat kuitenkin juuri se, missä hän osaa säästää.

Hänen paras vinkkinsä on mennä yhdeksältä illalla sellaiseen ruokakauppaan, missä saa hyvän alennuksen tuotteista, joissa on tulossa viimeinen käyttöpäivä vastaan.

– Voi kuule, punaiset laput ovat niin tuttuja. Olen säästänyt monta matkaa sillä, että olen ostanut niitä pakastimen täyteen.

Rikkaat ja rahattomat -viikon jälkeen Satu Järvinen palasi arkeensa, jossa ei mällätä. Aiemmin ravintola-alalla työskennellyt Satu pääsi vähän ohjelman jälkeen päiväkotiin töihin.

Hän nautti työstään lasten kanssa, mutta vastaan tuli ravintola-alalta tuttu ongelma, viimeisen viiden vuoden aikana jatkuvasti pahentuneet selkävaivat. Siitä lähtien Satu on ollut jälleen työtön.

Hän arvioi pystyvänsä seisomaan kerralla 15–20 minuutin ajan. Sitten alkavat polttavat kivut selässä ja on päästävä istumaan.

Lisäksi Sadun molemmat kädet on leikattu ja hänellä on uniapnea.

Paljasjalkainen helsinkiläinen on ollut aina menevä ja itsenäinen. Se, ettei kroppa pysy mielen perässä, harmittaa elämyksillä ja seikkailulla arkensa maustavaa Satua.

Satu Järvinen aloitti ravintola-alan työt heti valmistuttuaan ammattikoulusta. Hän teki välillä 15 tunnin työpäiviä, noin 18- vuotiaasta nelikymppiseksi.

Hänelle kävivät tutuksi lauseet ”kyllähän Satu voi joulun tehdä, kun ei Sadulla ole lapsia.” Ja ”kyllähän Satu voi nyt jäädä, kun ei hänellä ole mitään”. Kilttinä ihmisenä hän jäi, vaikka joskus sellainen tuntui pahalta.

Juuri kokkitöitä on kiittäminen siitä, että Sadun selkä on nyt siinä kunnossa, missä on.

– Luuletsä, et mä nuorena mietin, kun on helvetin kiire ja tulee tukkukuorma. 25 kilon jauhosäkit, 25 litran maitolaatikot… Ja ne pitää viedä nopeasti.

– Niin luuletsä, että mietin siinä, että missähän asennossa nostan nämä – etten nyt vaan nosta selällä.

Ravintolatyön pysäytti lopulta kehon lisäksi mieli.

– Yhtenä aamuna, kun heräsin ja piti lähteä duuniin, niin mietin vaan ensimmäisenä, millä saan saikkua, ettei tarvitse mennä töihin. Silloin tajusin, että ehkä tämä tie alkaa olla päässä. Aloin keskustella itseni kanssa, mikä minusta tulee isona.

Satu alkoi katsoa television suuntaan.

Televisiotyöt ovat vetäneet Satua puoleensa jo lapsena.

Hänen äitinsä kertoo tarinaa siitä, miten oli aikoinaan katsonut kotona tv:stä kotimaista viihdeohjelmaa.

Yhtäkkiä yleisön joukosta oli erottunut tuttu lapsi, Satu. Hän oli silloin ehkä kahdeksan tai yhdeksän vuotta vanha. Hän oli toimelias lapsi ja päätynyt omin avuin ohjelman katsomoon.

Vähän samaan tyyliin hän hakeutui nuorena aikuisena mukaan Pellit auki -ohjelmaan. Hän luki lehdestä, että Heikki Kahila etsi tuottamaansa ohjelmaan kahdeksaa ennakkoluulotonta ihmistä.

Satu soitti Ylen vaihteeseen ja pyysi yhdistämään puhelun Kahilalle. Hän vastasi puhelimeen ja oli kuin puulla päähän lyöty, kun Satu kertoi haluavansa ohjelmaan mukaan.

Rohkea avaus kannatti ja Satu pääsi mukaan.

Ohjelmaan valituille järjestettiin jonkinlainen elämys. Sadun elämys oli se, että hän pääsi öljyämään amerikkalaisia miesstrippareita.

Siitä kaikki lähti liikkeelle.

Myöhemmin Satu Järvinen on voittanut visailuohjelmasta matkan Abu Dhabiin ja rahoittanut unelmamatkansa Bora Boralle toisesta ohjelmasta tienatuilla voittorahoilla.

Satu nauttii esiintymisestä ja haluaisi työllistää itsensä näyttelijänä. Hän on myös opiskellut alaa. Selkäkipujen takia myös se on vaikeaa, mutta Satu on tehnyt pieniä rooleja esimerkiksi sairaalasarja Sykkeessä.

– Ota lisää, jos jaksat. Ai niin, mulla on lettuja vielä, Satu sanoo ja työntää keittiössään kattilaa vähän lähemmäs.

Ennen työttömyyttään Satu matkusti omien sanojensa mukaan kaikki rahansa ja sanoo kiertäneensä maapallon ympäri kolme kertaa.

Hän kertoo asuneensa matkoillaan viidakossa, uineensa vaaleanpunaisten delfiinien kanssa, syöneensä alligaattoria ja onkineensa piraijoja.

– Minut on luotu maailmaa kiertämään.

Satu matkustaa lähinnä yksin, sillä lähes kaikki hänen ystävänsä ovat perheellisiä ja matkustelevat mieluiten oman perheensä kanssa. Sosiaalinen Satu saa reissuillaan kyllä aina seuraa, mutta ei se ole sama asia.

– Ei se aina niin kivaa ole, kyllä sen haluaisi jakaa jonkun kanssa.

Se Satua tympäisee, että ihmiset, jotka eivät tunne häntä, eivät näe nenäänsä pitemmälle. Enää Satu ei keskustelupalstoja lue, mutta joskus siellä tuli vastaan ihmettelyä siitä, miten hän voi olla köyhä, jos on kiertänyt niin paljon maailmaa.

Joskus hänen tilanteensa oli erilainen, mutta nykyään matkustelu vaatii kovaa säästämistä. Toinen ärsyttävä asia on se, että työttömät leimataan muiden rahoilla eläjiksi.

– Voi olla työttömiä ihmisiä, jotka eivät todellakaan haluaisi olla työttömiä. Jos saisin pääroolin Helsingin kaupunginteatterista, niin mähän haluaisin tehdä sen huutaen. Mutta kun en pysty.

Sadun arki koostuu pienistä puuhasteluista. Hän auttaa paljon muistisairasta äitiään. Lenkille hän ei kykene, mutta kaupungilla voi käydä välillä ”pörräämässä”, jos tietää, että välillä on mahdollisuus päästä istumaan.

Satu unelmoi siitä, että pääsisi vielä joskus riippuliitämään.

– Ja sit toinen. En ole vielä ikinä elämässäni ajanut Ferrarilla.

Lisäksi on maita, missä hän haluaisi vielä käydä. Tavoitteena olisi järjestää myös vielä ainakin yhdet suuret syntymäpäiväjuhlat.

Hän on tehnyt synttärijuhliaan varten kansion, johon kokoaa suunnitelmiaan.

Tarkoituksena on, että juhlat olisivat vielä paremmat kuin hänen 45-vuotissyntymäpäiväkestinsä olivat. Silloin paikalla oli 80 vierasta, tahitilainen tanssiryhmä, kuubalainen bändi ja Laura Voutilainen.

Tulossa ei ole kuitenkaan alkoholinhuuruiset juhlat, Satu juhlii mieluiten selvinpäin. Hän haluaa olla kiltti keholleen ja välttää krapulan.

– Osaan puhua, pussata, laulaa ja tanssia ilmankin.