Eeva

Saariston helmet: Seilin, Aspön ja Jurmon ainutlaatuinen luonto vie sydämen

Saariston helmet: Seilin, Aspön ja Jurmon ainutlaatuinen luonto vie sydämen

Purjehdus Turun ulkosaaristossa tipauttaa mielestä kiireen ja vie yksinkertaisten elämysten äärelle. Sileäksi hioutuneiden luotojen lomasta löytyy sympaattisia satamia, joista jokaisella on oma tarinansa.
Teksti Sanna Wallenius
Kuvat Sanna Wallenius
Mainos

Seilin isäntäväen kuulee jo kaukaa. Lauma suvi-illasta riehaantuneita lehmiä ammuu laitumella ja toivottaa meidät tervetulleeksi. Olemme purjehtineet Paraisilla sijaitsevalle saarelle Raisiosta navakassa sivutuulessa parissa tunnissa.

Aina vastaanotto Seilissä ei ole ollut yhtä hyväntuulinen. Saaren synkkä historia alkoi jo vuonna 1619, jolloin kuningas Kustaa II Aadolf määräsi Seiliin perustettavaksi leprasairaalan. Käytännössä tautia ei kuitenkaan tuolloin osattu hoitaa, vaan potilaat kuolivat kipuihinsa.

Leprapotilaiden vähennyttyä Seili muutettiin mielisairaalaksi, jollaisena se toimikin aina vuoteen 1962 saakka.

”Paikka, missä olen, on kyllä luonnon puolesta kaunis. Mutta jos on kysymys sairaalasta, niin tämä on vain sairaalan nimen taakse naamioitu pesäke, jossa meidän potilaiden sielun ja ruumiin voimat pyritään tuhoamaan.” Näin Seiliä kuvaili tuntematon potilas, joka yritti toukokuussa 1945 lähettää kirjettä sisarelleen. Viesti ei päätynyt koskaan vastaanottajalle, vaan löytyi saarelta vuosikymmeniä myöhemmin.

Hurja historia

Mystinen tunnelma Seilissä on yhä. Kun kuljemme ikivanhojen saarnipuiden ja piha-aittojen ohi, tuntuu kuin ne piilottelisivat sisällään valtavaa salaisuutta.

Pelkistetyn karu on myös Seilin kirkko, jossa on yhä jäljellä eristetty alue potilaita varten. Ulkona vanhat hautakivet muistuttavat asukkaiden kohtaloista.Viime vuosina Seilistä on kasvanut Turun saariston vetonaula. Kesäkuukausina Seiliin pääsee Turusta ja Nauvon pääsaarelta laivalla päivittäin.

Myös palveluja on parannettu matkailijoita ajatellen. Jos emme yöpyisi veneessä, voisimme varata huoneen vanhan sairaalan piharakennuksista. Majoitustiloja on kunnostettu 1800-luvulla toimineeseen leipomoon ja sairaalan henkilökunnan asuntoihin.

Erikoisin nähtävyys on uusklassista tyyliä edustava päärakennus, joka on nykyään avoin yleisölle. Sairaalan pitkillä, hiljaisilla käytävillä tuntuu kuin aika pysähtyisi.

Kaunis kivitalo on täynnä entisaikojen sairaalaesineitä, ja osa potilashuoneistakin on jätetty ennalleen. Ne ovat kuin ahtaita vankisellejä, joissa on vain kapea rautasänky, pieni lipasto ja potta.

Saaren hurja menneisyys unohtuu idyllisellä kylänraitilla, jota reunustavat rehevät lehtometsät, kumpuilevat pellot ja värikkäät niittykukat. Seilin perinnemaisemasta onkin löydetty 29 uhanalaista kasvilajia.

Heinikoihin ei kuitenkaan kannata mennä sandaaleissa tai paljain säärin. Saaressa on poikkeuksellisen suuri ja ärhäkkä puutiaiskanta. Mielessä käväisee ajatus, että punkit ovat vanhojen potilaiden kosto jälkipolville. Ettemme unohtaisi.

Aspö on tunnettu taitavista pelimanneistaan. Konsertteja järjestetään myös kirkossa.

Taivas aukenee

Aamulla sää näyttää ensin harmittavan pilviseltä, mutta kun maltamme odottaa puoleen päivään, taivas aukenee.

Koillisesta puhaltava myötätuuli keinuttaa venettä lempeästi kohti Nauvon saarirypästä.

Sileäksi hioutuneita luotoja ja jylhiä saaria on alueella kaikkiaan kolmetuhatta. Suosikkini niistä on Berghamnin kylä lampaineen ja pirunpeltoineen.

Me liu’umme pitkään saarten suojassa, jolloin tuuli tyyntyy ja purjeet alkavat lepattaa. Merestä tulee silloin kuin aaltoilevaa samettia. Sen pinta väreilee ja väri tummuu.

Mitä kauemmaksi purjehdimme, sitä korkeammaksi aallot muuttuvat. Pian saaret ovat niin kaukana, että niiden ääriviivoja ja merimerkkejä on tähystettävä kiikarilla. Veneitä tulee vastaan harvakseltaan.

Seilistä seuraavaan määränpäähämme, Aspön saarelle, on vajaa 50 kilometriä. Maantiellä matkan taittaisi hetkessä, mutta vesillä eteneminen kestää useamman tunnin. Merellä aika menettää muutenkin merkityksensä. Tärkeämpää on seurata pilvien ja auringon liikkeitä.

Jurmossa on ollut asutusta keskiajalta lähtien. Nykyään saaressa on kymmenkunta asukasta.

Suojaisa poukama

Tiedän pitäväni Aspöstä jo ensivilkaisulla. Suojaisassa poukamassa sijaitseva kylä on kuin maalauksesta. Korkealla mäenharjanteella kohoaa valkoinen kirkko, jota vartioi vanha saarnipuu. Rannan punaiset venevajat heijastuvat veteen.

Aspössä asuu ympärivuotisesti yksitoista asukasta, joista valtaosa jatkaa täällä sukunsa perinteitä. Saaren voimahahmoja ovat Marika ja Tore Johansson, jotka vastaavat vierasvenesatamasta ja majoituksista.

Kesäsesonkina Aspö on suosittu pysähdyspaikka. Satamaan syntyy kuhinaa aina, kun laiva tuo saareen kuormaa ja lomailijoita Nauvon Pärnäisistä tai Korpoströmistä. Viikonloppuisin laiturit ovat niin täynnä, että veneilijät joutuvat odottamaan paikkaa ensin poijussa.

Me olemme pitkän purjehduksen jäljiltä nälissämme, joten seuraamme savustetun kalan ja tuoreen leivän tuoksua kyläkauppaan. Uusien perunoiden kera nautitut herkut muistuttavat elämän perusasioista: yksinkertainen on usein parasta.

Pehmeät löylyt

Parhaan käsityksen Aspöstä saa luontopolulla, joka kulkee jään hiomien kallioiden ohi käkkäräiseen lehtipuumetsään ja sieltä ylös parhaalle tähystyspaikalle. Saari on halkaisijaltaan vain vajaan kilometrin mittainen, mutta maisemaltaan yllättävän monipuolinen.

Illaksi varaamme tunnin vuoron saunaan, jonka puukiuas hellii pehmeillä löylyillä. Rantavesi on niin kirkasta, että laiturin päästä uimaan pulahtaessa näkee pohjaan saakka.

Kun saunan jälkeen istumme ulkona vilvoittelemassa, kuulemme kylältä haitarinsoittoa. Aspöllä on pitkät perinteet pelimannimusiikissa, jonka legendaarisimpana tähtenä muistellaan 1900-luvulla elänyttä viulisti Erik Janssonia.

Karut kivirannat ovat Jurmon tunnusmerkki. Pitkulainen saari syntynyt jääkaudella.

Jääkauden muovaama

Aspöstä matkamme jatkuu kohti Jurmoa, jonne on vain 17 kilometrin purjehdus. Onneksi, sillä pilvet yllä tummenevat ja meri kiehuu vaahtopäisenä. Tuuli yltyy.

Jurmoa emme halua jättää väliin, sillä se luokitellaan usein Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimmaksi kohteeksi.

Viisi kilometriä pitkän Jurmon tekee poikkeukselliseksi jo sen maaperä. Jääkaudella muodostuneen saaren rannat ovat täynnä pyöreäksi hioutunutta soraa ja kivenmurikkaa.

Matalan Jurmon tunnistaa myös liilanpunaisena hehkuvasta kanervapellosta, jota jatkuu silmänkantamattomiin. Vain ympäröivä meri erottaa maiseman Lapin karusta tunturiluonnosta.

Vaikka Jurmossa asuu pysyvästi kymmenkunta asukasta, palvelut ovat vaatimattomat. Vierasvenesatamassa on pieni kauppa, luontotupa ja sauna suihkuineen. Kylälle johtaa yksi tie, jonka päässä kohoaa kirkko.

Jurmossa on myös vuokramökkejä, mutta ne ovat kesäaikaan usein niin varattuja, että liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin. Saaren itäosaan voi toki leiriytyä teltan kanssa.

Illalla ulkosaariston armoton meri näyttää voimansa. Tuuli ujeltaa veneiden mastoissa ja sade piiskaa laituria. Kolmentoista kilometrin päässä oleva Utön saaren majakka vilkuttaa valoaan kuin lohduttaen, että tästäkin myräkästä selvitään.

Majakka on oikeassa. Meren mahtipontinen näytös päättyy oranssinpunaiseen auringonlaskuun ja rauhalliseen iltaan. ●

Julkaistu: 2.7.2018