Apu

Saara Aalto on lastenkin suosikki

Saara Aalto on lastenkin suosikki

Syksyksi on kysyntää niin, että laulajatar joutuu järjestelemään elämäänsä.
Teksti Tuula Nieminen
Kuvat Atte Kajova
Mainos

– Viime viikolla tein seitsemän keikkaa, mutta hyvältä tuntuu, Voice of Finlandista tuttu Saara Aalto kuvaili sirkeänä työkiireitään. Syksyksi on kysyntää niin, että laulajatar joutuu järjestelemään elämäänsä.

– Voin jopa valita, mitä teen, Saara ihasteli ja esitteli Japanin hyväksi lauletussa konsertissa tutuiksi tulleet Kärnän tyttäret.

–  Käymme yökylässä toisillamme ja viihdymme yhdessä, Saara sanoi sisaruksista, jotka osallistuvat elokuussa Stadionin tuntumassa Minimarathonille.

Saara Aalto sekä Kärnän tytöt Laimi (kukka hiuksissa) ja Eimi. Tytöistä vanhempi soittaa kannelta ja nuorempi harrastaa nykytanssia.  – Olen lomalla, muusikko esitteli kesäkyntensä.

Marita Taavitsaisen tytär Stella, 3, sai pinkin polkupyörän synttärilahjaksi, ja pikkusisko Iines kävelee 1-vuotispäivänsä kunniaksi miltei ilman tukea.

Johanna Rusasen ja Antti-Pekka Kartanon vilkas Aleksanteri, 4, on veteraani – hän osallistui Minimarathonille myös vuosi sitten. – Banaanikilpailu, nuorimies kartoitti juoksuharrastustaan.

Antti Paavilaisen Joona-poika, noin 5, on isän mielestä metrin mittainen. – Pelaan sählyä ja fudista, nuorempi urheilija selosti.

Julkaistu: 31.5.2012