Apu

Sään ääri-ilmiöt ovat jo täällä

Sään ääri-ilmiöt ovat jo täällä

Suurin, pienin, syvin… Kun ennätykset yhdistetään kestosuosikkiin eli säähän, kiinnostus on taattu. Yleistyvät sään ääri-ilmiöt kertovat myös ilmastonmuutoksesta.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Markus Hotakainen, Juho Rahkonen, All Over Press, grafiikka Antti Nikunen, Lehtikuva
Mainos

Suomessa vuodenajat vaihtelevat ääripäästä toiseen. Kovin suuri osa maailman ihmisistä ei asu seuduilla, joilla talven kylmimmän yön ja kesän kuumimman päivän välillä voi lämpötilaeroa olla useita kymmeniä asteita. 

Silti Suomen sää on melko leppoisa ja lauhkea. Meillä ei ole hirmumyrskyjä eikä tornadoja, vaikka melkoisia tuulen nopeuksia toisinaan mitataankin. 

Vettä voi tulla taivaalta kaatamalla, mutta sateet eivät jatku päivä- tai viikkokausia. Lunta voi tuiskuttaa riesaksi asti, mutta ei metritolkulla vuorokaudessa. Hellepäiviä voi olla kesän mittaan joitakin kymmeniä, mutta silloinkaan lämpötila ei nouse sietämättömiin lukemiin kuin ani harvoin.

Tilanne voi muuttua. Vaikka ennätykset ovat usein yksittäistapauksia eikä paikallinen ja hetkellinen sää ole sama asia kuin ilmasto, tilastot kertovat karua kieltä. Jos tarkastellaan maailmanlaajuisesti kymmentä lämpimintä vuotta, ne ovat yhtä lukuun ottamatta olleet vuoden 2000 jälkeen. 

Ilmasto siis muuttuu, siitä ei ole epäilystäkään. Itse asiassa ilmasto muuttuu kaiken aikaa ja se on tehnyt sitä aina. Muinaisiin jääkausiin ja niiden välillä vallinneisiin lämpimämpiin aikoihin verrattuna nykyinen ilmastonmuutos on silti oleellisella tavalla erilainen: nyt olosuhteet muuttuvat paljon nopeammin.

Eläin- ja kasvikunta ei menneinä vuosimiljoonina ja -miljardeina ehtinyt aina sopeutua paljon hitaampiinkaan muutoksiin, joten nykymeno on huolestuttavaa.

Ilmaston muuttuminen lämpimämpään suuntaan ei kuitenkaan ole tasaista sen kummemmin ajallisesti kuin paikallisestikaan. Jokainen talvi ei ole edellistä lauhempi eikä jokainen kesä edellistä kuumempi. Valkoisia jouluja saadaan jatkossakin myös eteläiseen Suomeen, tosin yhä harvemmin ja harvemmin.

Helmikuussa 2016 Pohjois-Ranskaan ja Englannin etelärannikolle 155 kilometrin tuntinopeudella iskenyt myrsky pysäytti laiva- ja junaliikenteen ja aiheutti tulvia laajoilla alueilla.

Sää on tosiaankin eri asia kuin ilmasto. Päivästä päivään, jopa vuodesta toiseen ilmat vaihtelevat jatkossakin. Pakkasta voi olla 30 astetta, ja juhannus voi olla kolea vielä vuosikymmenien kuluttuakin. Suuntaus on silti selvä, sillä talviset paukkupakkaset ja koleat kesät ovat tulevaisuudessa entistä harvinaisempia. 

Lämpötilat eivät myöskään nouse tasaisesti kaikkialla. Joillakin seuduilla saattaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä olla jopa aiempaa viileämpää. Kyse on lämpötilojen keskimääräisestä, globaalista noususta: maapallo on kuumenemassa.

Suomen surkeaan suveen suivaantuneet saattavat tervehtiä ilmastonmuutosta ilolla, mutta siihen ei ole mitään syytä. Samalla kun kesät keskimäärin lämpenevät, monissa muissakin säähän liittyvissä ilmiöissä tapahtuu muutoksia. Eivätkä ne tapahdu läheskään aina parempaan suuntaan.

Välttämättä lämpötilatkaan eivät tule loputtomiin nousemaan, sillä pohjoisille leveysasteille lämpöä tuovassa Atlantin valtameren Golf-virrassa voi tapahtua muutoksia, jotka saattavat tehdä Pohjois-Euroopasta ennen pitkää aiempaa kylmemmän. 

Sääennätyksetkin on joka tapauksessa tehty rikottaviksi, ja tulevaisuudessa niitä myös rikotaan. Sademäärät kasvavat, myrskytuulet voimistuvat, ukkoset käyvät ankarammiksi ja kuivuutta voi kestää viikkokausia.

Uusia maailmanennätyksiä voi myös syntyä seuduilla, joilla niitä ei odottaisi syntyvän. Esimerkiksi yhden vuorokauden aikana sataneen lumimäärän ennätys meni uusiksi viime vuoden keväällä, 5. maaliskuuta, Italiassa. 1 400 metrin korkeudessa sijaitseva Capracotta sai 24 tunnissa 2,5-metrisen lumipeitteen. 

Tarkkaan ottaen lunta tuprutti 256 senttimetriä. Suomen vastaava lukema on vielä tuoreempi, kuluvan vuoden tammikuun 8. päivältä. Tuolloin Merikarvialla lunta tuli yhden vuorokauden aikana 73 senttimetriä. 

Jos jollain on muistikuva, että jossain päin Suomea lumipeitteen paksuus olisi tuolloin tai jonain muuna päivänä kasvanut enemmän, se voi pitää hyvinkin paikkansa. Merikarvian lukema on mitattu nimenomaan havaintoasemalla.

Siinä missä urheiluennätyksiä listataan juoksulajeissa erilaisilla matkoilla, äärimmäisiä sääilmiöitä tarkastellaan erilaisilla ajanjaksoilla. Yhden vuorokauden aikana kertyneen lumimäärän lisäksi on kirjattu esimerkiksi yhden kalenterikuukauden aikana sataneen lumen määrä. 

Kalifornian Tamarackissa satoi lunta tammikuussa 1911 kaikkiaan 990,6 senttimetriä. Runsaslumisen talven tuloksena lumen syvyys oli maaliskuussa peräti 1 145,5 senttimetriä eli lähes 11,5 metriä. 

Suomessa tullaan tässäkin kaukana perässä, sillä Enontekiöllä mitattiin 14. huhtikuuta 1997 lumensyvyydeksi 190 senttimetriä. Samalta paikalta ja vuodelta on useamman kuukauden ennätyslukemat. Helmikuussa lumensyvyys oli 160 senttimetriä, maalis- ja toukokuussa 180 senttimetriä ja kesäkuussakin lunta oli vielä 85 senttimetrin syvyydeltä. 

Merikarvialainen Lauri Hakosalo kaivoi autoaan kinoksesta 9. tammikuuta 2016. Ilmatieteen laitoksen mukaan Satakunnan Merikarvialla satoi vuorokaudessa lunta ennä­tykselliset 73 senttiä. Edellinen 

ennätys 50 senttiä oli vuodelta 1971.

Entä vesisade? Monasti tuntuu, että vettä tulee kaatamalla, mutta siinäkin suhteessa olemme Suomessa onneksi kaukana kärjestä. Espoossa satoi vettä 21. heinäkuuta 1944 yhden vuorokauden aikana 198 millimetriä. Kaatosade oli melkoinen, sillä yhden kuukauden aikana sataneen vesimäärän ennätys, joka on Laukaasta heinäkuulta 1934, on ”vain” 304 millimetriä. 

Yhdysvalloissa Missourin Holtissa satoi 22. kesäkuuta 1947 yhdessä tunnissa enemmän eli 305 millimetriä. Yhden vuorokauden aikana kertyneen sademäärän ennätys on vielä kauempana meikäläisistä lukemista. Cilaosissa Réunionissa vettä tuli 7.–8. tammikuuta 1966 peräti 1 825 millimetriä eli pari metriä.

Vaikka Réunionin saarella on pituutta vain 63 kilometriä ja leveyttä 45 kilometriä, sääolot ovat siellä hyvin vaihtelevat. Kaakkoisten pasaatituulten tuoma kosteus lankeaa vuoristoisen Réunionin eteläisiin ja itäisiin osiin, missä vuotuinen sademäärä voi olla yli kymmenkertainen verrattuna saaren länsi- ja pohjoisosiin.

Vastaava ilmiö vaikuttaa myös Suomen sateisiin. Atlantilta tulee matalapaineiden mukana kosteaa ilmaa, mutta sen noustessa Kölivuoriston eli Skandien länsirinteillä ylöspäin kosteus tiivistyy ja lankeaa sateena maahan. Vuoriston itäpuolelle ehdittyään ilma on kuivempaa ja sateet vähäisempiä. Skandien länsipuolella sademäärät voivat olla moninkertaisia itäpuoleen verrattuna.  

Suomen leveysasteiden suhteellisen vähäisiin sademääriin vaikuttaa lämpötila, selkeimmin tietysti siten, että osan vuodesta sade tulee lumena. Trooppisten alueiden suuret sademäärät johtuvat korkeasta lämpötilasta, joka haihduttaa voimakkaasti vettä merestä.

Kun Suomen ennätys vuotuisessa sademäärässä on 1 242,2 millimetriä – Puolangalta vuodelta 2015 – Sohran kaupungissa Intiassa satoi vettä elokuun 1860 ja heinäkuun 1861 välisenä aikana 26 461 millimetriä eli yli 26 metriä. Yksistään heinäkuussa 1861 vettä tuli 9 300 millimetriä. Sohra pitikin pitkään maailman märimmän paikan titteliä, mutta nyt se on läheisellä Mawsynramin kylällä.

8.8.2010 Ilmatieteen laitos antoi viranomaistiedotteen Sylvi-myrskystä, joka lähestyi Virosta 100 kilometrin tuntivauhdilla. Ilkeännäköinen vyörypilvimassa saavutti etelärannikon noin kello 21. Maahan iski yhden vuorokauden aikana arviolta 24 000 salamaa – parhaimmillaan 7 salamaa sekunnissa. Sylvi-myrsky päätti kesän 2010 hurjan ukkosmyrskyjen sarjan, jossa merkittäviä myrskyjä oli muun muassa heinäkuun lopulla (30.7.) riehunut Asta-myrsky sekä Veera- (4.8.) ja 

Lahja-myrsky (7.8.).

Katso video Sylvi-myrskyn noususta täältä!

Ennätykselliset tuulen nopeudet liittyvät luonnollisesti hurrikaaneihin ja tornadoihin. Suurin tuulen nopeus mitattiin Yhdysvalloissa 3. toukokuuta 1999 Oklahoma Cityn ja Mooren välillä mellastaneen tornadon yhteydessä. Tuuli puhalsi rajuimmillaan noin 484 kilometrin tuntinopeudella eli 134 metriä sekunnissa. 

”Tavallisen” tuulen nopeusennätys on Mount Washingtonilta. Minuutin aikana mitattu keskinopeus oli 372 kilometriä tunnissa eli 103 metriä sekunnissa. 

Kaikkein tuulisin paikka on Etelämantereella. Port Martinissa mitattiin 21.–22. maaliskuuta 1951 vuorokauden keskimääräiseksi tuulen nopeudeksi 174 kilometriä tunnissa eli 48 metriä sekunnissa. Suomessa ei päästä edes kovimmissa puuskissa lähellekään moisia lukemia, Etelämantereella puhuri jatkui ja jatkui.

Myrskytuulen raja on ”vain” 21 metriä sekunnissa 10 minuutin keskimääräisenä tuulen nopeutena. Suomessa ei ole koskaan päästy hirmumyrskylukemiin eli yli 33 metriin sekunnissa. 

Suurin meillä mitattu tuulen nopeus on ollut 31 metriä sekunnissa, ja se on havaittu useampaan otteeseen, viimeksi 23. tammikuuta 1995 Hangossa.

Ilmastomallien mukaan tuulet voimistuvat meillä melko vähän, ja vain syksyisin ja talvisin. 

Ihmisten arkeen ja sääkokemuksiin vaikuttavat erityisesti myös lämpötilat. 

Suomi jää jälkeen sekä maailman kuumimmista että kylmimmistä paikoista, mutta vuotuinen lämpötilan vaihtelu on melkoinen. Yksi syy on Suomen ”pituus”: eteläisimmän ja pohjoisimman pisteen välinen matka on linnuntietä mitattuna 1 157 kilometriä. 

Toinen ja vielä merkittävämpi tekijä on suuri vaihtelu vuodenaikojen välillä. Talvi on arktinen ja kesä helteinen. 

Suomen alin lämpötila on Kittilässä 28. tammikuuta 1999 mitattu –51,5 astetta ja korkein Liperissä 29. heinäkuuta 2010 mitattu 37,2 astetta. Eroa on siis melkein 90 astetta. 

Yhdellä ja samalla paikalla niin suuria eroja ei vuoden mittaan esiinny, mutta kymmeniä asteita kuitenkin. Toisinaan lämpötila voi vaihdella paikallisesti myös hyvin nopeasti. 

Joulukuun alku oli vuonna 1973 hyvin kylmä. Vuorokauden keskilämpötila oli eteläisessä Suomessakin –30 astetta. 10. joulukuuta sää kuitenkin lauhtui, mikä tapahtui todella nopeasti. Kun  mittarit näyttivät aamulla monin paikoin vielä alle 30 pakkasasteen lukemia, illalla oltiin Keski-Suomea myöten jo nollan tienoilla. 

Kaikkein nopeimmin ja eniten lämpötila nousi Vihdissä, missä vuorokauden alimman ja ylimmän lämpötilan ero oli 35,2 astetta.

Lähde: Suomen sääennätykset, Ilmatieteen laitos.

Maailman korkeimmasta lämpötilasta on kiistelty, sillä entisaikain mittaukset eivät olleet yhtä tarkkoja kuin nykyiset, ja joissakin tapauksissa lukemia kirjattaessa on tehty myös selkeitä virheitä. 

Nykyinen virallinen lämpöennätys on 53,9 astetta ja se on mitattu Yhdysvaltain Death Valleyssa peräti viisi kertaa: ensimmäisen kerran 20. heinäkuuta 1960 ja viimeksi 30. heinäkuuta 2013. Oireellista on, että viidestä ennätysmittauksesta neljä on tehty alle 20 vuoden sisällä ja kolme niistä 2000-luvulla.

Sään kylmimmässä päässä tulee heti mieleen Siperia, joka on kuuluisa monen muun asian ohella paukkupakkasista, mutta ennätyslukemat ovat kuitenkin odotetusti Etelämantereelta. Silloisen Neuvostoliiton Vostok-asemalla elohopea laski 21. heinäkuuta 1983 peräti –89,2 asteeseen. Tai ei elohopea laskenut silloin enää mihinkään, sillä se jäätyy jo –38,9 asteessa. 

Maailman kuumimman ja kylmimmän paikan välinen lämpötilaero on siis suurimmillaan 143,1 astetta. Se on samaa luokkaa kuin Marsissa, Maan naapuriplaneetalla. Tosin siellä alhaisimmat lukemat ovat –125 asteen luokkaa ja todella helteisenä kesäpäivänä lämpötila voi nousta 10–20 asteeseen.

Trooppisilla seuduilla lämpötilan nousu lisää veden haihtumista merestä, ja sen myötä myös hirmumyrskyt ovat yleistymässä ja voimistumassa. Suomessakin on ehditty jo kokea joitakin myrskyjä, joissa tuulen nopeudet ovat olleet hyvin suuria. Ne ovat aiheuttaneet laajaa vahinkoa, mittavia metsätuhoja ja jopa viikkoja kestäneitä sähkökatkoja.

Lähde: Suomen sääennätykset, Ilmatieteen laitos.

Ilmastonmuutoksen selkeintä mittaria eli lämpötilaa on tilastoitu yhtenäisesti vuodesta 1880 lähtien. 

Tänä aikana maapallon keskilämpötila on noussut 0,8 astetta. Ilmastomallien mukaan tulevina vuosikymmeninä nousu jatkuisi siten, että vuonna 2100 keskilämpötila olisi vähintään kaksi astetta, pahimmillaan jopa yli seitsemän astetta nykyistä korkeampi.

Siihen mennessä erilaiset sääennätykset ovat menneet uusiksi jo useita kertoja. Eivätkä ne enää ole välttämättä kiinnostavia, vaan kiusallisia, paikoin kammottaviakin.

Teksti Markus Hotakainen, kuvat Lehtikuva, All Over Press, Juho Rahkonen, grafiikka Antti Nikunen

Julkaistu: 12.5.2016