Image

Saako kirjallisuutta, teatteria tai edes elokuvia pisteyttää tähdin?

Saako kirjallisuutta, teatteria tai edes elokuvia pisteyttää tähdin?

Elämme tähtien täyttämässä maailmassa. Harvaan alkavat käydä asiat, joita ei voi arvottaa selkeällä asteikolla. Viisi tähteä: erinomainen lounas.
Teksti Samuli Knuuti
Kuvat Eino Korkala
Mainos

Neljä tähteä: hyvä biisi soittolistalla. Kolme tähteä: vähän tärähtänyt selfie. Kaksi tähteä: laadultaan välttävä T-paita. Yksi tähti: surkea hostelli Berliinissä.

Korkeakulttuuri on kuitenkin pitkään säästynyt karkealta numeraaliselta arvottamiselta. Kirjallisuutta, tanssia, teatteria, klassista musiikkia… Kaikkea kulttuuria, joka juontaa juurensa toista maailmansotaa edeltävään maailmaan, on pidetty niin arvokkaana, kestävänä ja monitulkintaisena, ettei sitä edustavia teoksia ole haluttu asettaa arvosteluskaalalle, jonka käyttö on kuin laskisi kämmenestä kolikoita parkkimittariin.

Nyt viimeinenkin linnake on kuitenkin alkanut murtua. Helsingin Sanomat on jo jonkin aikaa arvioinut teatteriesityksiä tähdillä. Anni Kleinin ja Johannes Ekholmin näytelmä WunderKinder esimerkiksi sai lehdeltä täydet viisi tähteä, Juha Jokelan Kansallisteatteriin ohjaama Sumu neljä. Aamulehti taas on ryhtynyt jo tähdittämään kirjallisuuttakin, käytännössä lukuisista levyarvioista tutulla kolmesta neljään tähteä -skaalalla. Kolmen tähden kirjoja ovat tänä syksynä Aamulehden mukaan olleet esimerkiksi Miika Nousiaisen Juurihoito, Reidar Palmgrenin Kirpputori, Johannes Ekholmin Rakkaus niinku ja niin edelleen. Neljän tähden kirjoina lehti puolestaan piti esimerkiksi Pirkko Saision tuoretta romaania Mies, ja hänen asiansa sekä Jari Tervon Matriarkkaa.

Poplevyn tai elokuvan arvioiminen ilman tähtiskaalaa on nykyisin mielenosoituksellinen ele, jota harrastetaan vain kulttuurilehdissä.

Mutta kuinka ironista: taideteosten arvottaminen tähdillä on saanut alkunsa nimenomaan kirjallisuuden piiristä. Kun Edward O’Brien alkoi vuonna 1915 toimittaa Best American Short Stories -antologiasarjaa, hän listasi valikoiman loppuun listan kaikista tuhansista kyseisenä vuonna Yhdysvalloissa julkaistuista novelleista. Jokaisen novellin perässä oli tähtiä nollasta kolmeen – plus yksi ylimääräinen tähti, jos tarina oli O’Brienin henkilökohtainen suosikki.

Viiden tähden arvioasteikon katso-taan saaneen alkunsa tästä. Vuonna 1928 New York Daily News alkoi arvioida elo-kuvia tähdillä, mutta käytäntö yleistyi kulovalkean lailla vasta ranskalaisen elokuvalehden Cahiers du Cinéman omaksuttua sen 1950-luvulla.

Tämän jälkeen tähtiarvosteluiden voittokulkua ei ole voinut estää. Muitakin arvosana-asteikoita toki on, mutta viiden arvosanan porrastus on universaali, heti tajuttavissa.

Se toimii myös symbolitasolla, sillä tähdet tuovat mieleen sekä taivaankappaleet että sotilaiden arvomerkit; nuo pienet asteriskit on ansaittava, niiden graafinen asu kielii, yksi kerrallaan.

Mitä väliä, hei? Ehkä ei mitään. Kuluttajanvalistusta elämä kaikki. Kenties kirjallisuudenkin arvottaminen tuo järjestystä ja lohtua elämäämme, joka niin usein tuntuu laadultaan horjuvan kolmen ja kahden tähden välillä.

Aika elitististä olisi väittää, että maailma, jossa jokainen taideteos laatuleimataan, refleksinomaisesti kuuluu varkaalle, joka tietää kaiken hinnan mutta ei minkään arvoa.

Julkaistu: 7.11.2016