
Jouluna on tapana sukuloida eri puolilla: aatto yhden suvun kanssa, joulupäivä toisen. Tänä jouluna tämä ei ole hyvä idea.
– Toive on, että joulu vietettäisiin samojen ihmisten kanssa, eikä vaihdettaisi joka päivä kyläpaikkaa, sanoo ylilääkäri, pandemiapäällikkö Hans Gärdström Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Essotesta.
Joitakin sukulaisia voi siis kutsua kylään, kunhan seurue pysyy samana läpi joulun. Gärdström sanoo, että joulua kannattaisi viettää enintään kymmenen hengen porukassa. Jos ihmisiä haluaa tavata laajemmin, se on hyvä tehdä ulkona, lähteä vaikka kävelylle tai luistelemaan.
Tartunnat leviävät helposti perhepiirissä. Sairastunut voi levittää virusta jo pari päivää ennen oireita. Pahimmillaan yksi ihminen saattaa sukuloidessaan tartuttaa tautia moneen perheeseen.
– Jouluna on tärkeää pestä käsiä ja käyttää käsidesiä. Jos kotiin tulee ikäihminen, kaikkien olisi hyvä käyttää maskia.
Joulupöydässä se ei kuitenkaan onnistu. Jos syödään yhdessä lähekkäin, maskista sitä ennen ja sen jälkeen on tuskin hyötyä.
Joulupukki voi tulla pihalle ja käyttää maskia
Kannattaa myös harkita, tuleeko joulupukki käymään tänä vuonna.
– Joillekin se on tietenkin tärkeää. Voisiko pukki käydä ulkona vilkuttamassa? Jos pukki tulee sisälle, on hyvä pitää etäisyyttä eikä istua pukin syliin. Olisi loistavaa, että pukki olisi valveutunut satuhahmo, joka käyttää maskia.
Mikkelissä oli syyskuussa useita tartuntaketjuja. Muutamia kymmeniä sairastui ja satoja altistuneita asetettiin karanteeniin. Korona ei päässyt leviämään valtoimenaan. Loka-marraskuun taitteessa uusia tartuntoja oli vähiten Suomessa.
Gärdströmin mukaan oppi on, että nopeus on äärimmäisen tärkeää. Kun tartuntoja tulee, altistuneet pitää jäljittää ripeästi, asettaa karanteeniin ja määrätä tarvittavat rajoitukset. Tapaus osoittaa myös sen, että koronatilanne voi vaihdella hyvin nopeasti eri puolilla Suomea.
– On hyvä huomioida, mitkä ovat tilanne ja suositukset alueella, jossa joulua viettää. Jos jokin alue on leviämisvaiheessa, sinne ei varmaan kannata lähteä.
Etelä-Savossa on paljon mökkejä. Gärdström toivottaa mökkeilijät tervetulleiksi.
– Mukavaa, että tulette! Mutta toivon, että noudatetaan kaikkia perusohjeita, pidetään turvavälejä, käytetään maskia ja pestään käsiä, jotta me kaikki pärjäämme.
Testiin heti, jos tulee oireita
Jouluajan riskipaikkoja ovat myös ruuhkat jouluostoksilla. Perheestä kannattaa valita yksi, joka hoitaa kauppareissut maski päällä.
Osa jouluperinteistä, kuten haudoilla käynti, on turvallisia koronasta huolimatta.
Jos jouluna tulee koronaan liittyviä oireita, ei pidä jäädä odottelemaan, vaan mennä heti testiin. Siihen pääsee myös muualla kuin kotipaikkakunnalla.
– Ja jos on vähänkin oireita tai sairas on syytä hakeutua ohjeiden mukaisesti koranatestiin, odottaa tulos ja lähteä liikenteeseen vasta, kun on saanut negatiivisen vastauksen ja oireet helpottuneet, Gärdström sanoo.