
Ryhmä 11 on nuorten valokuvaajien kollektiivi, jota yhdistää opiskelu Tampereen yliopistossa.
– Suomi-projekti sai alkunsa reilu vuosi sitten. Halusimme viedä ryhmässä jokaisen omaa osaamista ja tekemistä eteenpäin, valokuvaaja Rami Hanafi, 32, kertoo.
– Sen sijaan, että olisimme lähteneet etsimään eksoottisia aiheita ulkomailta, halusimme katsoa lähelle.
Rami Hanafi kuvasi suomalaisia rauhanturvaajia.
– Me tavalliset pulliaiset Suomessa olemme hyvin kaukana sodasta. Samaan aikaan hyvin pienelle osalle suomalaisia sota on osa elämää. Ristiriita kiehtoi minua, Hanafi perustelee aihevalintaansa.
Hanafi halusi kuvata rauhanturvaajia heille tärkeissä ja intiimeissä paikoissa. Kaikki valitsivat kuvauspaikaksi kodin.
– Minua kiinnostivat henkilöiden tarinat, omat kokemukset ja ajatukset vieraasta kulttuurista. En halunnut ottaa kantaa kansainväliseen politiikkaan tai rauhanturvaamiseen. Rauhanturvaajat olivat työlleni raami, joiden avulla tarkastelin kulttuurien risteyskohtia, Hanafi kertoo.
Hanafi kertoo Suomi-näyttelyn rakentumisen myötä oppineensa huomaamaan mielenkiintoisten ihmisten ja aiheiden runsauden.
– Tavallisessa töiden täyttämässä arjessa ei tule kiinnittäneeksi huomiota asioihin siten kuin projektia tehdessä, Hanafi sanoo.
OSA KUVASARJOISTA on tehty hyvinkin tutuista aiheista. Aleksi Poutanen teki kuvareportaasin Johanna Tukiaisesta.
– Kun pääsee aihetta lähelle, voi kuvata totutusta poikkeavia piirteitä, Hanafi sanoo.
– Maa, ihmiset ja kulttuuri ovat meille tuttuja, mutta kun mennään pintaa syvemmälle, löytyy sieltä uusia asioita ja ilmiöitä, joita ei ennen ole tullut ajatelleeksi.
Hanafi suosittelee Suomi-näyttelyä ympäristöstään ja valokuvasta kiinnostuneelle ihmiselle.
– Kuvaajien projektit ovat hyvin erilaisia aiheiden ja tyylin puolesta. Toivottavasti työt pystyvät pysäyttämään ja herättämään ajatuksia.
Ryhmä 11: Suomi, 14.12. TR1 Taidehalli Tampere, 12.2.2013 Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki
Rami Hanafi, Ossi Ahola, Sakari Piippo, Konsta Leppänen, Miisa Kaartinen, Arttu Muukkonen, Maija Tammi, Meeri Koutaniemi, Touko Hujanen, Aleksi Poutanen, Evelin Kask.
Juha Käpyaho, Orivesi, 2012. Kuva: Rami Hanafi
Johanna Tukiainen. Kuvat: Aleksi Poutanen