Apu

Lapinkuumetta poteva Onni nikkaroi itselleen ruumisarkun, jota koristavat Paratiisikurun maisemat – sinne hänen tuhkansa aikanaan sirotellaan

Lapinkuumetta poteva Onni nikkaroi itselleen ruumisarkun, jota koristavat Paratiisikurun maisemat – sinne hänen tuhkansa aikanaan sirotellaan
Onni Voutilainen makaa itse tekemässään ruumisarkussa Joensuussa. Kaikki on periaatteessa valmista arkun ja Onnin joskus koittavalle viimeiselle matkalle Lapin tunturipurojen kehtoon, Paratiisikuruun.
Julkaistu: 29.5.2022

Kevättalven päivä Joensuussa on huikaisevan kirkas. Sininen taivas kohoaa korkealle Pohjois-Karjalan Mielen­terveyden Tuki ry:n Kuntokievarin työpajan ylle.

Vaikka hyväkuntoinen Onni Voutilainen, 76, ei tiettävästi ole lähelläkään kuolemaansa, on aika kokeilla hänen liimapuusta itselleen tekemänsä ruumisarkun mittoja. Työpajalta arkku siirtyy Onnin oman makuuhuoneen nurkkaan, jossa se saa nököttää pystyssä miehen kuolemaan ja tuhkaukseen asti.

– Ajattelin ensin tehdä arkun vanerista, mutta krematorion työntekijä sanoi vaneriliimojen olevan poltossa haitallisia, joten päädyin tähän materiaaliin, Onni sanoo arkussa maatessaan.

Onnin tuhkat siirretään kuoleman ja tuhkauksen jälkeen Metsähallituksen Luontopalveluilta vuonna 2019 saadun luvan mukaisesti Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitsevaan Paratiisikuruun. Sieltä Onni Voutilainen on Lapin-retkiensä aikana löytänyt vielä Joensuutakin huikeamman paikan ja sinisemmän taivaan viimeiseksi leposijakseen.

Onnilla on takana yli sata retkeä Lappiin. Paratiisikuru UKK-puistossa on hänen lopullinen määränpäänsä. Tässä hän vaeltaa Paratiisikurussa syyskuussa 2006.

Paratiisikurussa kirkas tunturipuro halkoo ylös kohoavia, paljaita tuntureita.

– Kuru on lumonnut minut kauneudellaan ja siellä kypsyi ajatus vapauttaa jälkipolveni perinteisistä haudan hoitovelvoitteista. Toinen, vielä tärkeämpi ajatus, oli tarjota heille mahdollisuus lähteä Lapin-vaellukselle isän ja ukin mielimaisemaan.

”Ajatus tuhkani päätymisestä Paratiisikurun luonnon kiertokulkuun, kasvustoa lannoittamaan, tuntuu hyvältä.”
Onni Voutilainen

Paratiisikuru näkyy myös arkun koristelussa

Ihastelemme Onni Voutilaisen ja valokuvaaja Minna Raitavuon kanssa Onnin arkkuun maalattuja Paratiisikuru-aiheisia taideteoksia. Ne ovat Iines Ratilaisen ja Piia Immosen tekemiä. Molemmat taiteilijat löytyivät Kuntokievarin työpajalta.

Maalaukset ovat tyyliltään erilaisia, toinen mustavalkoisempi ja modernimpi ja toinen värikkäämpi ja yksityiskohtaisempi. Immonen maalasi arkun kannen ja Ratilainen arkun muut pinnat.

Arkun maalausta ja tekoa on avittanut myös pajan työnohjaaja Auvo Ryynänen.

Kaikkien mielestä projekti on ollut ”erityinen” ja ajatus kuolemasta ja Paratiisikurusta kaunis, vaikka Onnia lukuun ottamatta muut arkuntekijät eivät ole käyneet UKK-puiston Paratiisikurussa.

Taide arkussa on niin kaunista, että hieman hirvittää niiden polttaminen Onnin tulevan tuhkauksen myötä. Tosin Onnilla on jo suunnitelmia arkun muutokseksi, jotta kuvat säästyisivät. Siihen asti kuvat saavat kuitenkin koristaa Onni Voutilaisen makuuhuoneen seinää sitä vasten nostetun arkun pinnassa.

Onni Voutilaisen Paratiisikuru-aiheisen arkun maalaukset ovat Piia Immosen ja Iines Ratilaisen tekemiä. Molemmat taiteilijat löytyivät joensuulaisen Kuntokievarin työpajalta. Immonen maalasi arkun kannen ja Ratilainen arkun muut pinnat.

Mietin Onnille ääneen, että miten oma vaimoni suhtautuisi kotimme koristelemiseen ruumisarkulla – tuskinpa hirveän myönteisesti. Onni sanoo arkun olleen alusta lähtien hänen oma hankkeensa.

– Puolisolle olen raportoinut sen eri vaiheista. Hän on pitänyt puuhaani hieman hullun hommana, vaikka olen halunnut helpottaa jäljelle jäävien elämää ilman hautapaikan hoitamisen velvollisuuksia.

Onnilla on kaikkiaan neljä lasta, kolme lastenlasta ja yksi vaimo, kuten hän asian itse ilmaisee. Onni on heistä jo sopinut tuhkiensa kuljettajaksi poikansa Matin.

Onni on myös käynyt poikansa, vävynsä ja veljensä kanssa katsastamassa paikan Paratiisikurussa vuonna 2018. Hautausluvan mukaan Onnin tuhkan voi sirotella Paratiisikurun vesiin ja maan pinnalle.

”Puolisolle olen raportoinut arkunteon vaiheista. Hän on pitänyt puuhaa hieman hullun hommana.”
Onni Voutilainen

Huiluserenadeja hienoille luontokohteille

Lähdemme työpajasta pienelle luontoretkelle Joensuun Kuhasaloon. Se on Saimaan Pyhäselän suuntaan työntyvä virkistysalue ja niemi, joka tunnetaan myös vanhalla nimellään Kukkosensaari. Paikka löytyy viitisen kilometriä Joensuun keskustasta. Kuhasalossa risteilee suosittu luontopolku luvallisine tulentekopaikkoineen.

Matkalla makkaranpaistoon puhumme lisää arkkumies-Onnista ja hänen taustastaan, luontosuhteestaan ja hautausideastaan.

– Alkusysäyksen arkuntekoon antoi nuorempi veljeni, joka oli jo tehnyt itselleen ruumisarkun. Lopullinen päätös syntyi sitten Paratiisikurussa, joka oli Lapin-retkieni aikana jo lumonnut minut kauneudellaan.

Onnin lapinhulluus alkoi jo kansakouluaikoina Lappia koskevien ohjelmien kuunteluna, Lappi-kuvien keräilynä ja vihkoon liimaamisena ja retkeilyjuttujen kirjoittamisella muistiin.

– Ensimmäinen ammattihaaveeni oli tulla poromieheksi. Se ei kuitenkaan toteutunut.

Erämiestaidot karttuivat sittemmin partiossa. Ensimmäinen Lapin-reissu toteutui jo vuonna 1966 Pielisensuun seurakunnan nuorten pääsiäisretkellä.

– Se reissu ei ollutkaan aivan helpoimmasta päästä, sillä kolmen miehen porukkamme yöpyi eläkkeellä olevan rajamiehen opastamana koko reissun ajan tulilla laavukankaan alla Saariselällä, Kutturapäätunturin rinteillä. Hyvin siitäkin selvittiin, vaikka varusteet eivät olleet niin laadukkaita kuin nykyisin.

– Alkusysäyksen arkuntekoon antoi nuorempi veljeni, joka oli jo tehnyt itselleen ruumisarkun, Onni Voutilainen kertoo.

Voutilainen kertoo, että yli puoli vuosisataa sitten tehdyn vaelluksen jälkeen sairaus nimeltään lapinkuume on vaatinut vuodessa 3–5 reissua kuumeen syntysijoille, tuntureiden avaraan maisemaan.

– Valokuvaan luontoa ja retkien tilanteita. Joskus otan mukaan huiluni ja soitan serenadin hienolle luontokohteelle.

Vuosien varrella Lapin-reissuja on kertynyt Onnille jo toistasataa: yksin, pienissä ja suuremmissa ryhmissä ja myös ammattimaisesti. Hän on näet toiminut eri seurakunnissa nuoriso-ohjaajana, turvakodin ohjaajana ja myös perhekeskuksen ohjaajana Joensuussa.

Näiden töiden lisäksi vaeltaminen luonnossa on tullut Onni Voutilaiselle tutuksi Joensuun Ladun aktiivisena jäsenenä ja joensuulaisen Tunturikerho Kumpen jäsenenä.

Miksi aina Lappiin?

– Muualla Suomessa ei voi kokea tuntureiden ikuista jylhyyttä, kuruissa virtaavien tunturipurojen solinaa ja kurujen luonnon vehmautta verrattuna ympäröiviin kivisiin rinteisiin. Omaa elämää voi suhteuttaa tähän jylhään luontoon, jossa hiljaisuus on parasta lääkettä.

Tietoisuus kuolemasta lisää elämän intensiteettiä

Kuhasalon parkkipaikalta alkaa entisen saaren kärkeen vievä luontopolku. Huikaiseva kevätaurinko paistaa silmiin, vaikka ilma on vielä suhteellisen kylmä. Polun varteen on jätetty kiitettävästi lintujen ja pikkuötököiden suosimia lahopuita, vaikka Kuhasalo ei olekaan varsinainen suojelualue.

Palaamme puhumaan uudelleen kuolemasta. Onni Voutilainen kertoo uskovansa, että kuolema on eräänlainen välivaihe siirryttäessä tästä elämästä näkymättömään, parempaan maailmaan.

– Tietoisuus kuolemasta antaa suhteellisuudentajua ja lisää elämän intensiteettiä, runoilija Tuula Elisa Laakkonen on sanonut. Oman arkun rakentaminen tekee tätä tietoisuutta konkreettisemmaksi tekijälleen. Se myös auttaa elämään tätä hetkeä paremmin ja täyteläisemmin, koska ei voi tietää, voiko enää elää tulevaa hetkeä.

Onni Voutilainen puhuu myös siitä, miten jokainen voi osoittaa rakkauttaan jälkeläisilleen monin tavoin. Näihin kuuluu myös toive siitä, miten haluaa tulla haudatuksi.

Kuhasalon kärjen nuotiopaikalla Onni vuolee kiehiset mukanaan tuomista puuklapeista ja sytyttää tulet kahvitteluhetkeä varten. Pian makkarat kärisevät houkuttelevasti keppien nokassa ja mies kaivaa retkieväitä kahvin kanssa nautittaviksi.

"Eräs elämänmottoni on kiinalainen sananlasku ”joka astuu hiljaa, se kulkee pitkälle”. Olen kuvannut itseäni myös nimikkeellä Elämän ihmettelijä."
Onni Voutilainen

Kylmä kevätaurinko paistaa niemen vanhoihin mäntyihin kauniisti ja tuo paremmin esille kilpikaarnojen uurteet.

Onni halaa pyynnöstämme kuvausta varten puuta, vaikka hän tekisi sen toki ilman pyyntöäkin. Mies uskoo luonnon parantavaan voimaan, joka on viime vuosin todistettu myös tieteellisesti. Luonnossa sydämen syke harvenee, mieli rauhoittuu ja ajatus kirkastuu.

– Luontoa käytetään nykyisin myös mielenterveystyön osana.

Luonnossa kuolema on tärkeä osa elämää. Näin on myös ihmisten elämässä. Onni Voutilainen sanoo tuntevansa elämänilon keskellä myös surua tulevaisuudessa odottavasta vääjäämättömästä matkan päätymisestä.

– Kuoleman ajatukseen sisältyy myös surua siitä, mistä kaikista hyvistä asioista jää kuoleman jälkeen paitsi. Kaikki läheiset ihmiset, luonto, Lappi, retket, kaikki muut ihmisten elämänmenoon ja kulttuuriin liittyvät asiat. Ne kaikki menetän kuoleman jälkeen. Surun rinnalla kulkee ajatus, että kuoleman jälkeen on jotain uutta ja hienompaa, kuin kaikki elämäni kokemukset ja elämykset. Tämä rauhoittaa kummasti mieltä. Toivon kuolemani kohtaamisen olevan pikainen, ilman pitkiä odotteluaikoja.

Siivoamme nuotiopaikalla retkimukimme ja muut tarvikkeet takaisin reppuun ja sammuttelemme hiipuvaa nuotiota. Siinä olevat kekäleet ovat jo palaneet vaaleaksi tuhkaksi.

Jossain nakuttaa käpytikka.

Onni Voutilainen

  • Ikä: 76

  • Kotipaikka: Joensuu

  • Lapin-retkiä takana jo yli sata.

  • Entinen nuoriso-, turvakoti- ja perhekeskusohjaaja.

  • Mietelauseita: ”Hiljaisuus on parasta lääkettä.” ”Se, joka astuu hiljaa, kulkee pitkälle.”

Kommentoi »