Ruotsalainen menestyskirjailija Denise Rudberg, 52, tunnetaan rikoskirjasarjastaan, jossa pääosassa seikkailee esitutkinnanjohtaja Marianne Jidhoff, sekä toiseen maailmansotaan sijoittuvista Liittolaiset-kirjoistaan.

Suomalaiset ovat niin hauskoja ja eloisia! Minulla on paljon suomalaisia ystäviä, ja nimesin yhden professorin kirjoissani Ylen toimittaja Mårten Svartströmin mukaan. Olen katsonut Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -sarjan Netflixiltä kahdesti. Kukaan ei ymmärrä, miksi haluan katsella kahdeksan tuntia miehiä ampumassa toisiaan lumessa!

Olen katsonut kaikki jaksot, fantastinen sarja! Sorjonen on antisankari, jolla on silti sydän paikallaan. Minulla on paljon samanlaisia autistisia piirteitä, nautin, kun saan olla esimerkiksi Mallorcalla yksin kolme viikkoa puhumatta kenellekään. Minulla on sosiaalisia taitoja, mutta en pidä niiden käyttämisestä.

Luin kirjoja varten muun muassa Mannerheim-elämäkertoja ja tutustuin Stella Polaris -operaatioon, jossa suomalaista tiedustelutoimintaa pelastettiin Ruotsiin. Isovanhempani olivat kotoisin Virosta, tunnen suurta sympatiaa Suomea ­kohtaan. En tunne samanlaisia yhteyttä Norjaan tai Tanskaan.

Minusta ruotsalaiset ovat aina olleet pelkureita sodassa, me jäädymme, olemme vuohia! Ihme, että onnistuimme hakemaan Naton jäsenyyttä. Minusta Suomen ja Ruotsin pitäisi tehdä lähemmin yhteistyötä.

Se oli pelottavaa, hän tiesi kaiken tsaarin armeijassa työskennelleestä isoisoisästäni! Tulin todella ärtyneeksi. Kun mieheni kuuli, että suurlähettiläs vuokraa hänen parhaan ystävänsä asuntoa, hän vitsaili: ”Talo on kätevästi rannassa, voitte parkkeerata sukellusveneenne.” Vitsi ei naurattanut suurlähettilästä, mutta minusta se oli hauska. Olen virolaisen isoäitini kasvattama, ja hän varoitti aina venäläisistä. Hän tiesi, mistä puhui.

Kyllä, Virosta kotoisin oleva venäläinen isoäitini pakeni Venäjältä Ruotsiin ja rakastui täällä koulurakkauteensa, vaikka molemmat olivat naimisissa. Miehen vaimo teki itsemurhan suhteen ­paljastuttua, sillä isoäitini oli raskaana. Äitini vietti osan lapsuuttaan sijais­perheessä, ja minustakin oli luontevaa, että minulla oli äidin puolelta kaksi isoäitiä. Kaikki nuo naiset olivat rohkeita, ja tein heistä kirjoissani supersankareita, minkä he ansaitsevat.

Uusi kirjasarjani käsittelee Ruotsin ­poliittista historiaa 1970-luvulta, ­skandaaleja ja outoja asioita, joita siihen aikaan tehtiin, kuten rotuun perustuvaa tutkimusta. Teemana on taas vallan ­väärinkäyttö, erityisten miesten toteuttama. Ensimmäinen kirja ilmestyy ruotsiksi marraskuussa.

Hän jää lomalle neljäksi viideksi vuodeksi. En ole vielä lopettanut hänen kanssaan, pitäähän meidän saada tietää, mitä hänen suklailleen tapahtuu! Suomeksi Jidhoff- ja Liittolaiset-sarjoja on julkaistu vähemmän kuin ­ruotsiksi, joten tauko ei näy teillä ehkä ollenkaan.

Jokaisella kirjailijalla on erityislahja, ja minun tehtäväni ja vastuuni on puolustaa naisia. Halusin Liittolaiset-kirjoissa tuoda esiin naisten roolia sodan aikana ja piirtää naiset takaisin kartalle. Kaikki menneet sukupolvet ovat taistelleet ankarasti ­niiden asioiden puolesta, joita me nyt pidämme itsestään selvinä. On silti tärkeää puhua myös hyvistä miehistä! Tapasin taannoin noin viisikymmenvuotiaan ruotsalaisen poliisi­johtajan, ja hän kertoi lukevansa Jidhoff-­kirjoja samoin kuin miespuoliset työ­kaverinsa. Heidän ­mielestään kirjoitan miespoliiseista, jotka ovat kerrankin ihmisiä eivätkä super­sankareita.

Ruotsalaisen kirjallisuusperinteessä on kirjoitettu vain keski- ja työväenluokasta. Mielestäni on tärkeää kirjoittaa ylä­luokastakin, sillä heillä on kaikki raha ja valta, he hallitsevat yhteiskuntaa. Meidän täytyy tietää, millaisia yhteiskuntaluokkien erot ovat. Se on erityisen tärkeää nyt, kun luokkaerot ovat revenneet suuriksi: Ne, joilla on vähän rahaa, on sitä todella vähän, ja ne joilla on paljon, on todella paljon. Aloittaessani 23 vuotta sitten Jidhoff-sarjan oli tavatonta, että päähenkilö oli sekä yläluokkainen että feministi.

Vanhempani olivat työväenluokkaa, mutta kasvoin yläluokan parissa. Olin aina se ulkopuolinen, tarkkailija. Eräs ystäväni sanoi, että vain minulla on ­kanttia kirjoittaa yläluokasta tähän tapaan, koska en kuulu siihen.