Runkosarjan valtias vaihtui, mutta mestaruustaisto on vasta alussa – ”Vapaalippuja mitalipeleihin ei ole”
Miesten Superpesiksen runkosarja tarjosi sitä, mitä keväällä povattiin: Kouvolan ylivoimaa, tuttuja menestyjiä, mutta myös pettymyksiä ja yllätyksiä. Aition pesäpalloasiantuntija Antti Tokkari tekee tarkemmin selkoa menneestä.
Kouvola hallitsi sarjaa alusta loppuun, mutta syksyn mestaruustaisto on kaikkea muuta kuin selvä, sillä menestykseen tottuneet Sotkamo, Vimpeli ja Manse PP hiovat jo syksyn aseitaan. Miesten puolivälierät alkavat tulevana keskiviikkona. Pudotuspelit pelataan paras -viidestä systeemillä.
KPL jyräsi runkosarjassa – onko syksy saman tarinan huipennus?
Kouvolassa ollaan kyllästymiseen asti kuultu, että heidän edellinen mestaruutensa on yhtä vanha kuin pesislegenda Toni Kohonen, vuosimallia 1976. Monta kertaa mestaruus on ollut lähellä tuonkin jälkeen, mutta lopulta Pojan on nostanut ilmaan jokin muu joukkue. Vaikka joukkue oli runkosarjan paras joukkue, niin useana vuonna nähty alisuorittaminen ratkaisupeleissä ei ole unohtunut yleisön mielistä.
”Kouvolan mestaruus ei ole kirkossa kuulutettu.”
Mutta joukkueen ilme on tällä kaudella ollut yhtä ottelua lukuun ottamatta sellainen, mitä heiltä ei ole vuosikymmeniin nähty. KPL:n kannalta tuo ottelun mittainen sukellus tapahtui pahimmalla mahdollisella hetkellä eli odotetussa kotiottelussa Sotkamoa vastaan. Arkkivihollinen kävi pääpirunsa, Roope Korhosen, johdolla antamassa Kouvolassa sellaisen näytöksen pesäpallon pelaamisesta, että se ei voinut olla jättämättä jälkeä Koplan kilpeen.
Runkosarjan toiseksi sijoittuneen Sotkamon kausi oli varsin odotettu. Joukkue pysyi koko runkosarjan kärkitaistelussa mukana ja esitti sellaisia otteita, että moni asiantuntijakin käänsi takkinsa ja nosti Sotkamon suurimmaksi mestarisuosikiksi. Tilanne on tuttu viimeisiltä vuosikymmeniltä ja aina kun Sotkamo on mitalipeleissä mukana, se on myös mestariehdokas.
Saarikentällä unelma elää, Joensuussa mitataan räpylän pitävyyttä
Muista ennakkosuosikeista Vimpelin Veto pelasi kaksijakoisen kauden. Alkukauden anemia kääntyi runkosarjan loppupuolella varovaisiin puheisiin Saarikentällä pelattavista finaaleista. Vimpelin pelinjohtaja Jussi Parvi löysi kauden aikana punaisen langan päätä siitä, millaista peliä pelataan vetolaisella identiteetillä.
”Ulkopelissä Vimpeli on ollut vuosikausia erittäin hyvä, vaikka se on monesti unohtunut juoksujuhlien varjoon.”
Sarjan neljänneksi pitävin ulkopeli tulee riittämään pitkälle, jos Parvi uskaltaa peluuttaa joukkuettaan vimpeliläisten lainalaisuuksien mukaisesti. VImpeliläistä sisäpeliä ei pelata keskikentällä, mitä joukkue alkukaudesta yritti pelata. Sitä pelataan rajoilla ja luukuissa, merkistä ja ilman. Etenkin Saarikentällä.
Pirteästi kauden aloittanut Joensuun Mailan näytti alkukaudesta lähes voittamattomalta, kun heidän vuosia vaivannut murheekryyninsä, eli ulkopeli piti erinomasesti varsin kokemattomien lukkareiden ja paluun viuhkamieheksi tehneen Markku Hylkilän johdolla. Joman veto kuitenkin hyytyi kauden aikana, kun vastustajien lyöntejä jouduttiin hakemaan Mehtimäen stadionin aitojen takaa. Joukkueen päästettyjen juoksujen keskiarvo väheni 2,33 juoksua ottelua kohden, joten syksyn peleissä ratkaiseva osa-alue on merkittävästi paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten.
Manse tottui tiukkoihin peleihin – valttikortti vai rasite syksyn otteluihin?
Neljäntenä suursuosikkina kauteen lähtenyt Manse PP ei ollut odotetun kova runkosarjassa, vaan jäi viidenneksi. Joukkue oli yksittäisiä huonompia jaksoja lukuun ottamatta voitossa kiinni miltei jokaisessa ottelussa. Manse voitti paljon pelejä, vaikka täydet pistepotit kiersivät joukkuetta etenkin kauden alussa merkittävän paljon. Pudotuspeleihin siirryttäessä vain voitot ratkaisevat ja niitä Manse osoitti osaavansa ottaa siinä missä muutkin kärkiseurat. Manse tottui pelaamaan nihkeitä yhden juoksun pelejä kauden aikana, joka saattaa olla voimavara pudotuspeleissä. Toisaalta joukkue joutui vääntämään lähes joka ilta viimeiseen asti, joten nähtäväksi jää kuinka paljon bensaa tankissa on jäljellä. Kotikenttäedun menettäminen ei pelillisesti ole suuri murhe, mutta taloudellisesti hyvään tulokseen pääseminen vaatii joukkueen pelaamista pitkälle syksyyn.
Tahkon sisäpeli sakkasi, Kitee ja KeKi elävät yllätyksistä
Sijoille 6-8 povatut joukkueet, Kitee, Kempele ja Hyvinkää olivat lähellä odotettua tasoaan. Talvella hallikultaa juhlineelta Tahkolta moni odotti enemmän, mutta sen sisäpeli ei lähtenyt toimimaan missään vaiheessa runkosarjaa odotetusti. Ulkopelissä joukkue kuului sarjan parhaimpiin, mutta Tahkon identiteetti on rakennettu railakkaan sisäpelin varaan ja kun sen ongelmia ei saatu ratkaistua, päätyi seurajohto erottamaan pelinjohtokaksikko Jarkko Pokelan ja Sami Österlundin runkosarjan loppupuolella. Korvaaja löytyi helpoimmasta mahdollisesta paikasta eli seurajohdosta. Seitsemän viimeisen kierroksen aikana Tahko pelissä ei kehitysaskeleita ollut nähtävissä ja runkosarjan kahdeksas sija oli selvillä hyvissä ajoin.
”Kitee ja Kempele ovat melkein kuin kaksoset.”
He ovat parhaimmillaan hankalia kaikille vastustajille, mutta suoritustason heittelyt aiheuttaa myös yllättäviä sukelluksia sarjan häntäpään joukkueita vastaan. Epätasaisuus vei joukkueilta mahdollisuudet parempiin sijoituksiin ja lähtöasemiin pudotuspeleissä. Molempien joukkueiden sisäpeli on ajoittain hienoa katsottavaa, kun sarjan juonikkaimpiin pelinjohtajiin kuuluvat Kiteen Sami Partanen ja KeKin Mikko Korhonen laittavat surutta merkkiä päälle ja ratkaisuja haetaan rohkeilla lyönneillä. Etenkin altavastaajan asemassa molemmat joukkueet uskalsivat pelata rohkeaa peliä, kun taas ennalta heikompia joukkueita vastaan tehdyt prosenttipallokokeilut eivät kummallekaan joukkueelle sopineet.
Alajärvi otti askeleen eteenpäin - idän joukkueet taistelevat sarjapaikasta
Sijoille 9-12 sijoittuivat odotetut joukkueet odotetussa järjestyksessä. Pattijoelta toivottiin jälleen paljon, mutta paha loukkaantumissuma kauden alkupuolella asetti joukkueen runkosarjan hännille ja vei todelliset mahdollisuudet puolivälieriin. Joukkueen peli ei ollut viime vuosina nähtyä haastajapesistä, missä yllätyksillä ja rohkeudella pystytään horjuttamaan vastustajaa.
”Alajärven Ankkurit lähti suurin odotuksin kauteen.”
Joukkue otti kauden alussa hienoja voittoja suuremmista, mutta totuus paljastui kuitenkin pitkässä runkosarjassa. Alajärveläisten osalta kausi oli kuitenkin askel parempaan, sillä karsintoihin joutuminen ei ollut lähellä, vaan joukkueen kausi päättyi turvallisesti runkosarjaan. Lukkari Elmeri Iivonen oli kauden ehdoton valopilkku koko sarjan mittapuulla ja onkin mielenkiintoista nähdä jatkaako IIvonen vielä Ankkureissa vai jatkuuko matka kirkkaimpiin valoihin?
”IPV:n hieno talvikausi oli kesällä enää kaunis muisto. ”
Vielä Fuengirolan avausottelu antoi lupauksia uudesta ilmeestä ja ajoittain sitä kauden aikana nähtiinkin. Epäonni alkoi kuitenkin jo paluumatkalla Espanjasta, kun lähes koko joukkue sairastui. Kauden alla tärkeät harjoitukset joukkueena jäivät tekemättä ja sen jälkeen loukkaantumiskierre vei viimeisenkin terän Redsien ryhmästä. Välillä tilanne Imatralla oli sellainen, että pelinjohtaja Atte Hakalalla oli yhdeksän pelikuntoista pelaajaa ottelupäivän aamuna. Loput etsittiin kissojen ja koirien avulla illan peliin vuokrasopimuksilla. IPV maksoi isosti oppirahoja kauden aikana, sillä se hävisi otteluitaan viimeisissä vuoropareissa käsittämättömillä virheillä enemmän kuin mikään muu joukkue, mikä söi joukkueelta yllättämisen mahdollisuudet.
Alkavat pudotuspelit lupailevat mielenkiintoista pesissyksyä miesten Superpesiksessä. Runkosarja, jossa yksittäisten otteluiden lopputuloksia oli vaikea ennustaa, kertoo siitä, että vapaalippuja mitalipeleihin ei ole, vaan jokaisessa otteluparissa on sopivasti jännitteitä jo ennen ensimmäistäkään pelattua peliä.
