Konkariluotsi veti Ilveksen Tommi Niemelää nenästä – urheilujohtajalle rajua kritiikkiä: "Tiimalasissa hiekka alkaa olla juossut pian loppuun"
JYPillä kulkee, Ilveksellä ei. Aition Petteri Sihvonen analysoi joukkueita yleensä niiden välistä ottelua erikseen.
Ilveksellä ja sen päävalmentaja Tommi Niemelällä on tiukka mietinnän paikka. Petri Matikaisen JYP tuli, näki, kylvetti ja voitti tupsukorvat tylysti Nokia Arenassa.
JYP suorastaan pahoinpiteli ensimmäisessä erässä Ilveksen maalinedustalla ja muutoinkin kaikessa, mikä liittyy pelin virtaukseen. Peli oli 20 minuutin jälkeen 3–0 jyväskyläläisille.
Toisessa ja kolmannessa erässä Ilves sai hieman kirivaihdetta päälle, mutta mitenkään merkittävää psyykkistä kipinää takaa-ajossa ei ollut näkösällä. Hengettömän Ilveksen turkki nyljettiin tylysti.
JYPin onnistuneen ryöstöretken loppulukemat merkitään aikakirjoihin 5–1.
”Ilveksen oli ajoittain mahdotonta lukea, tuliko sieltä JYPiltä lyhyttä vai pitkää syöttöä, pelasiko se pystyyn vain alaspäin.”
Niemelä on kieltänyt pelaajiltaan Meidän pelin pelipaletista monet pelaamisen luonnolliset teot. Ilveksen pakilla ei ole esimerkiksi lupa pysähtyä kiekon kanssa; Ilves pelaa minimaalisesti alaspäin, jos ollenkaan. Mitä järkeä tuossa tuollaisessa on? Ei mitään. Eikä sen vertaa Niemelä ollut vaivautunut tutkimaan JYPin pelaamista, että Ilves olisi pitänyt varansa JYPin kääntöpelin ja puolipitkien syöttöjen kanssa.
Vuorastaan Matikaisen JYP pelaa koko Meidän pelin palettia kaikin rytmein. Ja vieläpä niin, että Matikainen on löytänyt JYPin pelaamiseen yllätyksellisyyttä.
Ilveksen oli ajoittain mahdotonta lukea, tuliko sieltä JYPiltä lyhyttä vai pitkää syöttöä, pelasiko se pystyyn vai alaspäin.
Suomi-lätkässä on mietitty viljalti, miten Meidän peliä edistettäisiin liian arvattavissa olevasta ja mekaanisesta pelaamisesta vaihtelevammaksi ja arvaamattomammaksi. Usein parhaita eteen näyttäviä tahoja näissä ovat huippupelaajat. Siitä sitten valmentaja abstrahoivat alalukuja pelikirjoihinsa.
Kannattaa silmä kovana seurata sitä, miten JYPin puolustaja Sami Vatanen pelaa ja tekee peliä Matikaisen pelitavan puitteissa. Siinä ollaan jonkin sellaisen perässä, joka saattaa olla uusi askel suomalaisen jääkiekkoilun pelitapakirjastoon. Toki kyse on myös Vatasen henkilökohtaisista taidoista, mutta hänkin aina lopulta kiinnittyy yhteistyöhön jokaisessa pelitilanteessa. Tarkan analyysin, johtopäätösten ja harjoitteiden myötä samansuuntaiseen pystyvät muutkin köyhän-miehen-Vataset.
Ilveksen Niemelänkin tiedetään olleen Meidän pelin edistämisen jäljillä. Se, että hän on ottanut pakeiltaan jotain pelaamisen vaihtoehtoja pois, ei todellakaan johda kehitykseen, päinvastoin. En tiedä, mahtaako Niemelän pyristellessä ulos Pelicans-sapluunastaan vastaan iskeneen sen, että hän on entinen maalivahti, joka ei sittenkään hahmota peliä riittävästi pelaajien vinkkelistä. Perinteisen Meidän pelin valmentaminen Niemelältäkin kyllä onnistui ja hyvin sittenkin.
Summaan niin, että tässä puheena olevassa ottelussa coach Matikainen veti taktisesti nenästä coach Niemelää.
”Montako erilaista pelitapaa tuossa on nähty? Sanoisin, että seitsemästä kahdeksaan.”
Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela on hankkinut muukalaislegioonan Niemelän valmennettavaksi. En malta olla vertaamatta: isoveli Tappara on suomalaispelaajien ja jopa tamperelaisten pelaajien joukkue. Juuri nyt tuntuu, ettei Niemelä ole yksin syypää Ilveksen konttaamiseen; jokin muukalaislegioonalle pahimmillaan tyypillinen välinpitämättömyys leimaa Ilveksen pelaajien enemmistöä.
Ulkomaalaispelaajien runsaus ei ole kuitenkaan este sille, etteikö Niemelä olisi voinut laittaa tällä aikataululla Ilveksen peliä kuntoon. Vaasan Sportin ulkomaalaislegioonat ovat päässeet jo kausikaupalla varsin nopeasti pelikirjan samalle sivulle.
Ilveksellä ei ole seuraidentiteettiä. Koskela, Risto Jalo ja hallitus eivät ole onnistuneet luomaan sellaista Ilvekselle. Seuralta puuttuu tehtaan takuu tekemisestä. Sekametelisoppaa on ollut tarjolla, kun vedellään yhteen aikoja päävalmentajien nimillä: Karri Kivestä Jouko Myrrään, siitä Antti Pennaseen ja Tommi Niemelään. Montako erilaista pelitapaa tuossa on nähty? Sanoisin, että seitsemästä kahdeksaan.
Urheilujohtaja Koskelalle on selvästi aivan se ja sama, miten kukin koutsi aina kulloinkin valmentaa. Luulisi, että Koskelan tiimalasissa hiekka alkaa olla juossut pian loppuun.
