Rosa Meriläinen haluaisi kerätä ympärilleen tanssivia, syöviä, juovia ja naivia ihmisiä: ”Minun olisi pitänyt syntyä seksin papittareksi Provenceen”
Kirjailija, järjestöjohtaja ja entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen haluasi murtaa sukupuolten rajoja ja kokeilla, miltä tuntuisi olla mies, joka voisi kulkea ympäriinsä jaarittelemassa ja olemassa varma omasta erinomaisuudestaan.
Jos jonkun puolesta pitäisi kuolla, se olisi lapseni Frans. Rakastan ja palvon häntä pökerryttävän paljon. Kirjallisuuden hahmoista samastun eniten Neitsyt Mariaan, koska minäkin pidän lastani ihan jeesuksena. On vaatinut – ja vaatii – suurta itsekuria antaa hänen katkoa napanuoransa.
Mieluummin kuolen kuin elän peläten. Tv-sarjaa Petolliset kuvatessa tajusin, miten huojentavaa ja keveää on saada elää luottamusyhteiskunnassa, jossa ei tarvitse lähtökohtaisesti varautua vilppiin, varkauteen ja väkivaltaan. Voi suhtautua kanssakansalaisiin avoimin mielin. Niin on helppo ja hyvä elää.
Minun olisi pitänyt syntyä seksin papittareksi Provenceen. Olisin hyvä nautiskellen viettämään riemukasta aistirikasta elämää. Ympärilläni olisi valtavasti ihmisiä soittaen, tanssien, laulaen, syöden, juoden, naiden ja nauraen. Minä pötköttelisin oman rakkaan puolisoni kainalossa ja taputtaisin käsiäni kaikkien kaikelle rietastelulle. Ihmiset kokisivat olevansa vapaita ja rakastettuja.
Nykyajan parhaita puolia on se, miten vapaasti myös poikaoletetut tai pojaksi syntymässään määritellyt lapset ja nuoret saavat ilmaista itseään. Minun nuoruudessani pojan malli oli tosi kapea. Kaikkien piti näyttää samalta, harrastaa samoja ja olla kiinnostuneita samoista asioista. Muottiin sopeutumattomat hakattiin.
”Lapsuuteni sitkein haave oli näkymättömyys. Niinpä tarjosin sen mahdollisuuden omalle lapselleni.”
Sukurasitteeni on suorittaminen. Puolisoni kutsuu meitä Aktiivi-Meriläisiksi ja haluaa välillä lomaa tästä jatkuvasta menemisestä ja tekemisestä. Hyvä puoli on se, että saa paljon aikaan. Huono puoli on se, että minulla on tyhmä tapa mitata omaa ihmisarvoani suorittamalla. Siinähän uupuu ja ajautuu riittämättömyyden tunteeseen ja itseinhoon.
Lapsuuteni sitkein haave oli näkymättömyys. Niinpä tarjosin sen mahdollisuuden omalle lapselleni. Kun hän oli pieni, kerroin että nyt on sellainen ainutlaatuinen hetki, että juuri sinun ikäisellesi toimii näkymättömyyspilleri, joita saa apteekista. Hän oli aivan täpinöissään. Kävimme apteekissa, annoin hänelle vitamiinin, enkä ”nähnyt” häntä tuntiin.
Ystäväni ihmettelevät minun ehtiväisyyttäni, mutta se perustuu siihen, että jätän asioita tekemättä. En esimerkiksi laittaudu, kuuntele podcasteja tai ota koskaan puhelinta mukaani sänkyyn.
Jos olisin mies, pissaisin porttikonkiin ja harrastaisin penetraatioseksiä oppiakseni miltä se tulokulma tuntuu. Sitten menisin henkselit paukkuen ja takki auki työelämään rehvastelemaan, jaarittelisin juttujani piittaamatta siitä jaksavatko muut niitä kuunnella ja olisin varma omasta erinomaisuudestani.
Pyydän anteeksi, että työnnän nokkaani muiden asioihin. Se on helmasyntini, joskin olen muuttunut hieman tahdikkaammaksi. Nuorena kävin sorkkimaan kavereideni parisuhderiitaa niin, että he ymmärrettävästi heittivät minut ulos omasta kodistani.
Kadun yhä kaikkia tekemiäni mokia. Niitä on kertynyt aika kasa, ja ne tulevat fläsäreinä mieleen sattumanvaraisilla hetkillä, tosi vanhat ja pienetkin jutut. Sitten minä parahdan, että ”voi minua” tai lohdutan itseäni hyräilemällä Doris Dayn kappaletta Que sera, sera.
