Image

Roope Salminen vähät välittää


Roope Salminen on aikatauluttajansa virtuaalilemmikki, jolle kerrotaan, milloin mennään Putoukseen ja milloin salille. 29-vuotias Salminen valmistautuu jo siihen, että juontohommien sijaan hänelläkin voisi olla omia aikataulutettavia.
Kuvat Jirina Alanko

Neljä vuotta sitten Roope Salmisella oli sanojensa mukaan kaksi asiaa elämässään: Uuden musiikin kilpailun juontaminen ja Tähdet, tähdet -ohjelmassa kilpaileminen. Silti hän onnistui aikatauluttamaan ne päällekkäin.

Nykyään Roope Salmisella on aikatauluttaja-Ossi. Hän ilmoittaa, että haastattelu käy tiistaina, sopikaa tarkemmat aikataulut Roopen kanssa. Sovitaan. Kunnes aikatauluttaja ilmoittaa, ettei tiistai käykään. Salminen haluaa vapaapäivän. Keskiviikkona sittenkin, sopikaa loput Roopen kanssa. Aikatauluttaja lähettää Roope Salminen & Koirat -yhtyeen tulevan singlen Karavaani, koska Roope Salminen on pyytänyt.

Roope Salminen on 29-vuotias vähän kaikenlaista tekevä mediapersoona, joka haluaa ja ennen kaikkea tarvitsee sen, että joku muu laittaa työt, salitreenit ja lounaat hänen kalenteriinsa. Kun Salminen herää, hän katsoo kalenteria ja lähtee suorittamaan niitä asioita, mitä kalenterissa on.

”Mulla venyyki vähän, 12.30 siel”, lukee Salmisen WhatsApp-viestissä. Salminen myöhästyy puoli tuntia.

Roope Salminen ei pärjäisi ilman aikatauluttaajaa.

Onneksi Roope Salmisella on aikatauluttaja.

Salminen haluaa tavata uudessa sushiravintolassa Helsingin Alppilassa. Pienen ravintolan henkilökunta näyttää olevan suorastaan yllättynyt: he ovat saaneet asiakkaita.

Ihan kaikkialle aikatauluttaja-Ossin toimi¬valta ei yllä. Nyt Salmisen täytyy kyetä aikatauluttamaan myös itse. Hän laittaa puhelimeen hälytyksen noin tunnin päähän muistuttamaan, että on lähdettävä seuraavaan paikkaan.

”Mä oon niinku sellanen Tamagotchi, jolla se mun manageri leikkii”, Salminen sanoo. Hän tilaa Classic sushi -annoksen ja keskustelee tarjoilijan kasvoissa olevasta syntymämerkistä, sitten pahoittelee tarjoilijalle maininneensa siitä, mistä tarjoilija ei vaikuta olevan moksiskaan. Ehkä hän olisi, jos emme olisi paikan ainoat asiakkaat.

Suomeen ei tunnu mahtuvan kuin muutama juontaja kerrallaan. On kumma, jos ison profiilin tv-ohjelmassa mikkiin ei puhu Heikki Paasonen, Mikko Leppilampi, Vappu Pimiä, Jenni Pääskysaari tai Roope Salminen.

Valtakunnanjuontajiksi noustaan yleensä tv-roolista, joka on tehnyt kasvot kyllin monille tutuiksi mutta ei vielä kuluttanut puhki. Salminen profiloitui arki-illan draamasarjassa.

”Jos Kotikatu ei ois koskaan loppunu, niin me ei istuttais tässä nyt”, hän sanoo.

Ehkä televisio lyhentää, sillä Salminen on yllättävän pitkä mies, tai kuulemma ei niinkään, hänen värikkäissä tennareissaan on vain paksut pohjat. Päällään hänellä on popkulttuuritiedostava Stranger Things -paita. Jaloissa avokadosukat ja suusta lähtee matalaa mutta kuuluvaa radioääntä, joka tunnetusti kelpaa myös televisioon.

Salmisen mielestä se oli ”helvetin hyvä”, että Kotikatu loppui. Salminen sanoo hakeneensa kaikenlaisia rooleja lukioajoista lähtien, ja Kotikatu oli näistä ensimmäinen kunnon tärppi. Salminen oli ohjelmassa mukana sen viimeiset vuodet, syksystä 2009 vuoden 2012 loppuun.

Ei ollut tarkoitus olla niinkään pitkään. Salminen ajatteli Kotikatua, ”maailman helpointa duunia”, ponnahduslautana. Salmisella oli jo kauan ollut mielessään se tyypillinen polku: ensin Kallion lukioon ja sieltä Teatterikorkeakouluun, koska sinne täytyy mennä, jos haluaa olla Suomessa näyttelijä.

Ovet Teatterikorkeakouluun eivät olleet auetakseen, mutta Kotikadussa Salminen pääsi sentään tekemään arki-illan prime time -telkkaria. Nyt lähtee hommat isolle vaihteelle, hän ajatteli. Ei lähtenyt.

”Mä aattelin, että musta tulee arvostettu ja palkittu näyttelijä jossain teatterissa, teen hienoja rooleja, ja että mä oon täs [Kotikadussa] ihan maksimissaan vuoden. Ja sit aina ku se vuos oli loppumassa, ja sit ne aina tarjos et haluutsä olla viel toisen vuoden, saat vähän enemmän liksaa, tää on maailman helpoin duuni, nii sit totta kai sitä vaa sano aina joo. Nii mä oisin kyl sanonu joka vuosi joo.”

Seuraavassa tuotannossa Kotikadun jälkeen Salmisella oli jo miespääosa. Näin ajatellen sarja oli ponnahduslauta. Jos ottaa huomioon myös sen, että miespäärooli oli sarjassa nimeltä Villa Helena, voi perustellusti kysyä, mihin suuntaan Salminen laudalta hyppäsi. Villa Helena oli juuri niin luonteva ja sen luokan menestys kuin sanapari suomalainen telenovela antaa odottaa. Tuotantoyhtiökään ei tainnut uskoa ideaan, sillä sarjan yhteydessä Zodiak ei kehdannut käyttää omaa nimeään vaan yhtä lukuisista aputoiminimistä, Jarowskij Suomea.

Sarjan toinen ohjaaja sattui kuitenkin olemaan Elias Koskimies. Hän näki Salmisessa jotain ja lupasi tälle, että he tulevat vielä tekemään yhteistyötä. Se tapahtui lopulta UMK:ssa eli Uuden Musiikin Kilpailussa, joka tarvitsi vuonna 2015 Rakel Liekin rinnalle juontajaparin. Salminen sanoo nyt, että hänen sykkeensä oli ennen lähetystä niin korkealla, että hän ajatteli kuolevansa, ”mutta kai tämä on sitten ihan hyvä tapa lähteä”. Henki ei lähtenyt, mutta ura lähti nousuun.

Vuonna 2016 Salminen kiinnitettiin torstai-¬iltana parhaaseen katseluaikaan esitettävään talk show EVS:ään, eli Enbuske, Veitola & Salmiseen isojen mediapersoonien rinnalle.

Salminen haastatteli ensimmäisessä jaksossa Antti Rinnettä. Hän sanoo sen olleen uransa tärkeimpiä asioita.

”Koska varmaan aika moni sekä alalla että yleisössä aatteli, et mä varmaan haastattelen Sannii ja teen semmosen hassunhauskan, mitäs kesän keikoille kuuluu -tyylisen haastattelun.”

Salmiselle oli tärkeää, että hänen uskottiin voivan tehdä muitakin kuin viihteellisiä haastatteluita. Kun Salmiselta kysyy siitä, pelkäsikö hän ettei häntä otettaisi vakavasti, hän jopa hieman kiihtyy.

”Mulle on iha sama otetaaks mut vakavasti vai ei, tai et en mä tiä mikä on semmonen asia mitä ihmisten pitäs ottaa vakavasti. Ei se vaikuta mun elämään mitenkään. Mulle riittää se et mul on töitä ja mul on kivaa. En mä tiä mitä se vakavasti ottaminen sit, mitä se sit on. Tarkoitin, et siitä ohjelmasta tuli paljon kiinnostavampi niin. Mut että eihän sillä oo mulle oikeestaan hevonvitun merkitystä, kuinka vakavasti ihmiset mut ottaa. Mulle kivaa on, jos ihmiset kuuntelee musaa, mitä mä oon ollu tekemässä, ja kattoo ohjelmia, mitä mä oon ollu tekemässä.”

EVS:n jälkeen Salminen kohosi paikalle, jota suurempaa näkyvyyttä tv-juontajana ei oikein Suomessa voi saada: lauantai-illan prime timeen ja Putoukseen.

Aikana ennen läpimurtoaan Salminen sanoo käyttäneensä kaikki mahdolliset tilaisuudet improvisaatioteatterin esittämiseen. Hänen sanojensa mukaan improtausta vaikutti myös paljon hänen päätymiseensä EVS:ään.

Salminen näprää koko lounaan ajan pöydän vieressä olevaa koristekukkaa kunnes sen lehdet irtoavat. Jos Salminen malttaa jättää koristekukan rauhaan, hän raapii vimmatusti kaksin käsin päänahkaansa tai haroo hiuksiaan. Sushilautanen pysyy melkein koskemattomana.

Eniten hän innostuu ja keskittyy, kun puhutaan improvisaatiosta. Salminen sanoo, ettei arvota improvisaatiota ja juontamista keskenään, koska ”juontaminen, sehän on hienoo myös, ei siin mitää”, mutta silti improvisaatio on Salmiselle hänen sanojensa mukaan ”osaamisen ydin ja kaikista tärkein juttu”.

”Jos on ikinä tykänny mistään, mitä mä oon tehny, mun improkeikat on kymmenen kertaa parempia.”

Salminen perusti ystäviensä kanssa Kolina-nimisen improryhmän opiskellessaan Kallion lukiossa. Vuosien saatossa Kolina on ollut vaihtelevasti aktiivinen, kuulemma syksyllä tulee taas kuukausittainen klubi, mutta Salminen ei saa vielä kertoa minne. Tällä hetkellä Salminen vetää kuukausittaista komediaklubia Ernest Lawsonin kanssa Casino Helsingissä. Jos vain tiukasti aikataulutettu elämä antaa myöten, Salminen lähtee improkeikoille koska tahansa.

”Kaikki tykkää siitä, että joku vetää huumoria susta ja sun ammatista. Usein firmat tilaa stand-uppii, mutta ne ei ehkä tiedä sitä, että ne oikeasti haluais ehkä hyvän improkeikan.”

Mihin tahansa juontokeikalle Salminen taas ei lähde. Ei siksi, että firman pikkujoulujen känniset keski-ikäiset ärsyttäisivät, koska Salmisen mielestä he ovat ihania.

”Ja mäkin tulen olemaan jatkuvasti kännissä kun oon keski-ikäinen. Mut mä elän muutenkin ja ehkä sitä mieluummin on himas ja vetää käteen kun laittaa puvun päälle ja menee johonkin juontaa tapahtumaa mistä ei vaikka tiedä mitään.”

Salminen sanoo olevansa yleisölähtöinen esiintyjä, jonka mielestä ”teos on mainio, jos se on yleisön mielestä katsomisen arvoinen ja katsojaprofiili on mainostajille suotuisa ja ohjelma on laadukas”.

”Mä olen nähnyt elämässäni niin paljon paskoja teatteriesityksiä, joissa ei kunnioiteta yleisöä, vaan esitetään jotain ohjaajalle tärkeää näkemystä. En sano, että tämä on paras tapa ajatella. Varmaan liittyy johonkin loputtomaan hyväksynnän tarpeeseen.”

Lounastapaaminen on lopuillaan. Salmisen puhelin alkaa soida hälytyksen merkiksi, mutta jatkamme keskustelua vielä hetken aikaa. Salminen on tottunut olemaan myöhässä ja muut lienevät myös tottuneet siihen.

”Kun on noit improjuttuja, Putousta, pitäis antaa näit haastatteluja, tehä levyy, valmistaudun yhteen sarjaan mitä kuvaan kesällä, sit on toi bändi ja bänditreenejä ja näin. Jos mä ite näit organisoisin, ni eihän täst tulis vittuu.”

Haastattelua on tarkoitus jatkaa seuraavana päivänä Putouksen harjoituksia seuraamalla. Se hieman ärsyttää Salmista, joka haluaisi toimittajien olevan kiinnostuneempia juuri improvisaatiosta. Salminen pitää Putous-kollega Ernest Lawsonin kanssa keväällä tehtyä, lähes loppuunmyytyä Putoillaan-improvisaatiokiertuetta uransa huippuna mutta sanoo vain yhden toimittajan käyneen sitä katsomassa. Television ja improvisaatiokiertueen tarjoama näkyvyys on muutenkin erilaista.

”Me tavoitettiin silti alle 20 000 ihmistä. Gaalan [Aku Hirviniemen juontaman ohjelman] vähiten katsottuu jaksoo katto kymmenen kertaa enemmän ihmisiä. En mä ikinä pääse siitä mihinkään, että suuri yleisö tulee aina ajattelemaan mua enemmän Putous-juontajana kuin impronäyttelijänä.”

Salminen piilottaa vielä koristekukan rippeet takaisin ruukkuun.

Lasku, separately, yes.

Pörheään oranssiin takkiin pukeutunut Salminen nousee Alppilassa taksin kyytiin sen jälkeen, kun on ensin saanut pari hätyyttelyviestiä ja puhelinsoittoa. Aika ja taksimittari ovat juosseet, Salminen tuskin. Putous-treenit alkavat 9.30. Salmisen lähettämässä aikataulussa mainitaan, että paikalla pitää olla 15 minuuttia ennen harjoitusten alkua. Emme ole.

Tunnelma Putous-kulisseissa on silti hyvin leppoisa ja kiireetön. Kaksi päivää ennen lähetystä studiossa häärää vajaa parikymmentä tyyppiä, lähetyspäivänä Salmisen mukaan porukkaa on ”ihan vitusti”, ainakin tuplasti enemmän. Salminen antaa porukan määrästä esimerkin: kun kaikki kahdeksan näyttelijää ostivat koko työryhmälle skumppaa, jokainen heistä maksoi yhteensä 44,25 euroa.

”Eli kyllä niitä pulloja oli.”

Toimiston seinällä on päivän hieronta-aikojen varauskalenteri. Salminen ottaa tussin käteensä, katsoo puhelimensa kalenteria ja kirjoittaa oman nimensä kello kahdentoista jälkeisen ajan kohdalle.

Torstaiaamuna sketsit vaikuttavat olevan vielä hyvin keskeneräisiä. Sketsihahmokilpailussa on jäljellä enää kolme näyttelijää hahmoineen. Mikko Penttilän Simpsa, autoa tuunaava maakunta-amis. Ernest Lawsonin ympäripyöreä ja kaikkien asialla oleva populistipoliitikko Pentti Olavi Liitikko. Sekä Christoffer Strandbergin hemmoteltu kakara, Nöpö-Felix.

Jokainen Putous-näyttelijä vastaa omasta hahmostaan ja sen hauskuudesta. Muut pätkät, kuten viikkokatsauksen, hoitavat käsikirjoittajat. Impro-osuudet ovat Salmisen mukaan oikeasti improa, koska ”olisi helvetin paljon vaikeampaa näytellä yllättynyttä kuin yllättyä oikeesti”.

Tiistaista perjantaihin Putousta tehdään studiolla yhdeksästä neljään, lauantaina on kenraaliharjoitus ja paikalla ollaan koko päivä puoli yhdestätoista eteenpäin siihen asti, että lähetyksen jälkeen kaikki haastattelut on annettu. Tietenkään kaikkien näyttelijöiden ei tarvitse olla koko ajan paikalla joka päivä, mutta tämän toimistoajan ulkopuolella jokainen näyttelijä kirjoittaa ja opettelee ulkoa hahmonsa sketsin.

”Ollaan paikalla sen verran mitä tarvii ja riippuen viikosta. Jos on oma hahmo kisassa mukana tai jos on Roope Salminen, niin aika paljon”, Salminen sanoo.

Lawson ja Salminen alkavat harjoitella Pentti Olavi Liitikon sketsiä. Tämän viikon sketsissä hahmo muistelee Salmiselle parisuhdehistoriaansa. Parivaljakko asettuu keskelle näyttämöä. Niina Lahtisen sijaan tämän viikon jakson ohjaa poikkeuksellisesti Joonas Nordman, Putous-konkari ja sketsihahmokilpailun kaksinkertainen voittaja, joka seuraa katsomosta ja pitelee sketsin 8-sivuista käsikirjoitusta sylissään.

Salminen: ”Seuraavaksi vuoron saa Suomen ympäripyörein poliitikko, Pentti Olavi Liitikko, ja taputukset tap tap tap.”

Salminen: ”Pentti, sulla on ollut pitkä ja rankka vaalikevät niin ajattelin että voitais puhua silleen terapiahenkisesti.”

Lawson: ”Aina ilo maksaa satoja euroja puhumisesta.”

Salminen: ”Sä et ole kertonut vielä paljoakaan sun yksityiselämästä.”

Lawson: ”No minähän olen avoin kuin jokin avonainen asia, mikä se on.”

Salminen: ”Kirja, insert joke, lestadiolaisen vittu.”

Lawson: ”Lestadiolaisen vittu.”

Lawson: ”Haluaisitko sinä kurkata ruskeaan menneisyyteeni.”

Salminen: ”Öö en.”

Lawson: ”Kurkataan silti!”

Sketsi huipentuu siihen, että Liitikko kertoo menneensä vuosi sitten naimisiin, ja puolisoksi paljastuu Lawsonin 9. kaudella esittämä hahmo Ansa Kynttilä. Nordmanin mielestä sketsiä pitäisi tiivistää, Salminen haluaisi sketsiin paremman alun.

”Nyt näyttää, että mä aloitan keskustelun ja sanon vähän sivulauseessa, että onko sulla ollu jotain naisseikkailuja, ja sit siitä puhutaan seuraava 10 min. Joko sä haluat avautua siitä tai mä haluan oikeesti tietää.”

”Se on totta”, Lawson myötäilee.

40 minuutin session jälkeen kukin toistaa vuorollaan ”tästä tulee hyvä”, treenit päättyvät ja Lawson lupaa tiivistää sketsiä seuraaviin harjoituksiin. Maskeeraaja käy vilkaisemassa Salmisen silmää, jossa oli edellisen lähetyksen aikaan silmätulehdus.

Sketsihahmokilpailu on leikkiä, mutta treeneissä aistii, kuinka jokaista näyttelijää jännittää ja vähintään hieman stressaa oman hahmon putoaminen. Siitä vitsaillaan sivulauseessa kun sketsejä hiotaan eteenpäin ja Salminen rauhoittelee, että ”mä en usko että sun hahmo tippuu tällä viikolla”.

Salminen sanoo, ettei hän ota paineita Putouksesta. Hänellä annetaan repliikit ja hän lukee ne. Joskin Putouksessa on kuulemma olemassa sanonta, että ”prompterissa lukee mitä lukee ja Roope sanoo mitä sanoo”.

”Meillä on loistavat käsikirjoittajat, joiden työn mä tuhoan joka viikko, koska on tärkeää että juonnot sopii mun suuhun.”

Salmisen mukaan viimeiset viikot käsikirjoittaja on alkanut kirjoittaa juonnot vähän ”vasemmalla kädellä”, koska tietää että Salminen kirjoittaa ne uusiksi. ”Aika lailla saan sanoa mitä huvittaa”, Salminen sanoo.

Vielä syksyllä nähdyllä kaudella Salminen stressasi enemmän. Jos häntä ei ollut kirjoitettu mukaan viikon livesketseihin, hän ajatteli, että ”mitä vittuu, miks mua ei käytetä, mä oon varmaan paska näyttelijä sen ohjaajan mielestä”.

Salminen sanoo, että juontajana hän on ikään kuin kohotettu versio itsestään. Juontajalta vaaditaan myös näyttelijän taitoja ja Salminen voi joutua itsekin mukaan impro-osuuksiin. Ja ilmeisesti saisi joutua mukaan useamminkin, jos häneltä kysytään.

Vasta tämän kevään kaudella epävarmuus on Salmisen mukaan karissut, vaikka hän yhä katsoo viikon aikatauluista heti ensimmäisenä, että missä hän on mukana. Ja epävarmuus näkyy muissa asioissa edelleen. ”Vaikka se Putoillaan-kiertue, en mä jääny miettimään loppuunmyytyjä Turun ja Tampereen keikkoja, vaan et mitä vittuu, miksei myyty Varkautta loppuun.”

Sillä välin kun tuotantoyhtiön palkkaama hieroja murjoo Salmisen lihaksia, on aikaa jutella hänen työkavereidensa kanssa.

”Ihan mulkku”, joku huutaa, ”pain in the ass”, lisää toinen. Vitsien jälkeen kaikki käyvät vakaviksi.

Tuottaja Lotta Westerberg kuvaa Salmista bisnesmieheksi, jonka kanssa neuvotteleminen on kuin urheilusuoritus. Sitä ennen on tehtävä muutama punnerrus päästäkseen vauhtiin mukaan. Salminen on kova pitämään omia ja kanssanäyttelijöiden puolia työehdoissa.

”Hän ei oo ilkee, hän on vaan supertarkka ja tiukka joissain asioissa. Hän on sellainen bisnesmies, mikä ei tässä ympäristössä näy”, Westerberg kuvaa.

Muut näyttelijät ja tuotannon avustajat kuvaavat Salmista ennen kaikkea huomaavaiseksi muita kohtaan.

”Roope on hirveen suora. Sanoo jos on eri mieltä, mutta sillä tavalla, että kukaan ei loukkaannu. Osaa perustella sanomisensa”, yksi avustaja kuvaa.

Ohjaaja Nordmanin mielestä Salminen on helvetin hyvä juontajan työssään, ja siksi hän on niin kysytty moniin eri produktioihin.

Jenni Kokander oli suorastaan liikuttunut edellisenä viikonloppuna Salmisen tsemppiviestistä sen jälkeen, kun Kokanderin hahmo oli pudonnut sketsihahmokilpailusta. Kevään kaudella debytoinut näyttelijä Mikko Virtanen sanoo, että Salminen on ottanut hänet siipiensä suojaan ja kannustanut kun Virtanen on itkenyt sikiöasennossa pukuhuoneen lattialla ja hokenut, ”ettei tästä tule mitään”.

Salminen vaikuttaa olevan Putous-tuotannon pidetty ja arvostettu velikulta, jolle osoitetaan ohjelmassa kiintymystä naljailevilla metavitseillä. Saatetaan vitsailla Salmisen Koirat-bändistä tai hänen uskottavuudestaan räppärinä. Ja Salmisen rooli on ottaa piikittely tyynesti vastaan ja ihmetellä sketsihahmojen kummallisia tempauksia.

Vaikka lähetyksessä Salmista potkitaan, se tuntuu pikemminkin vain kertovan hänen poikkeuksellisen hyvästä asemasta. Häntä on varaa potkia, sillä hänellä on valtaa monessa suhteessa.

Kun saman päivän iltana olemme sopineet tapaavamme kaljalla, Salmiselta tulee yllättävä viesti: ”Oon täällä jo.”

Juontajana Salminen ei ole aivan samalla viivalla Putouksen näyttelijöiden kanssa, mutta erityisasemalle on toinenkin syy. Salminen on ohjelman kahden keskeisen tähden, Ernest Lawsonin ja Christoffer Strandbergin manageri. Hän on neuvotellut esimerkiksi heidän palkkansa.

Salmisella on oma yhtiö Mikä Homma Oy ja sen lisäksi hän on osakkaana Hook Finlandissa, jossa työskentelee myös Salmisen aikatauluttaja-Ossi. Hook Finlandilla on kolme manageroitavaa: Salminen, Lawson ja Strandberg. Samaisen firman kautta Salminen tarjoaa omia managerointipalvelujaan. Salminen neuvottelee sopimuksia, tekee urasuunnitelmaa, pitchaa rooleihin, hankkii koekuvauksia.

Ensin Salminen otti manageroitavakseen Lawsonin. Kuten Salminen, myöskään Lawson ei ole opiskellut Teatterikorkeakoulussa, mutta he olivat tuttuja impropiireistä.

Salminen lupasi hommata Lawsonille paikan Putouksesta. ”Me tehtiin Erkun kaa diili sillä ehdolla, että diili raukeaa puolen vuoden sisään jos sä et saa paikkaa Putouksesta, mutta mä olin ihan varma, että se saa. Ja ku mua oli pyydetty juontaa Putous niin yks mun ehdoista oli, että ne koekuvaa muutaman tyypin, jotka mä sanon että kannattaa koekuvata. Mä tiesin, että niillä on varmaan jotain tyyppejä mielessä, mutta mä itse tunsin impropiireistä semmosta porukkaa, josta mä aattelin, että vois olla sille ohjelmalle hyötyä.”

Strandbergiä hän alkoi manageroida siinä vaiheessa, kun tuli tieto hänen osallistumisestaan Putoukseen viime syksynä.

”Mä otin yhteyttä ja kerroin mitä ollaan tehty Erkun kans ja mitä ollaan tehty mun kans. Ihminen joka on meidän asiakas voi keskittyä olennaiseen, että okei meen sinne mihin mut määrätään ja teen mun roolin tai juonnan tai mitä ikinä, ja ei tarvii miettii mitään muuta. Me hoidetaan aikataulut, diilit ja urasuunnitelmat. Hook Finlandista tulee vielä iso juttu.”

Kun Salminen puhuu manageritoimistostaan, kuulostaa kuin hän puhuisi kultista, johon liittymällä elämä muuttuu kertaheitolla helpoksi ja paremmaksi. Saat keskittyä olennaiseen, ei tarvitse ottaa vastuuta aikatauluista, joku muu laatii ne puolestasi.

Salminen sanoo, että hän mieluummin kasvattaa kyytä polvella kuin tulee sen puremaksi.

”Mä ymmärrän sen, että mun aikani parrasvaloissa on rajallinen. Ja jos mä pystyn scouttaamaan sen tyypin, joka on se seuraava Roope Salminen, niin sehän on siistiä. Sit mä voin kattoo vierestä ylpeänä kun Erkku tai Christoffer juontaa kaikkia mahdollisia ohjelmia vuoden päästä, ja tiätkö feidata pikkuhiljaa ulos. Tehä seminaarikeikkoja sillon tällön, viettää vapaa-aikaa, hankkii lemmikkipupu.”

Eli jos Roope Salmiselta kysytään, häntä ei korvaa kuka tahansa, vaan mieluiten hänen oma kasvattinsa. On lohdullisempaa olla nyt Roope Salminen, kun muina roopesalmisina manageroi tilalle uuden Roope Salmisen, ja itsestä tulee myöhempien aikojen Roope Salminen, kolmekymppinen tv-veteraani kolmannessa polvessa.

Salmisten suvussa tv-kasvoja riittää: Roopen isoisä Reijo Salminen juonsi muun muassa Kolmosvisaa ja Thilia Thaliaa, isä Eppu Salminen ja äiti Minna Turunen ovat juontaneet ja näytelleet vaikka missä. Täti on koomikko Krisse Salminen.

Roope Salminen on viihdyttäjä, joka on ollut valmis kokeilemaan monia asioita viihdyttääkseen muita. Muiden hyväksyntä vaikuttaa olevan hänelle tärkeää, jopa siihen asti, että haastattelun jälkeen hän kysyy WhatsAppissa: ”Mikä fiilis jäi?”

Viihdyttämisen hän oppi jo nuorena, mutta oli esiintyjänä vaativa palautteen suhteen. Jo alle kouluikäisenä hänen piti testata isäänsä Eppu Salmista. Lukuisten ”hieno”-kommenttien jälkeen hän väritti yhden sivun Aladdin-värityskirjasta miten sattuu, ja isä sanoi edelleen ”hieno”. Salminen ajatteli, että häntä on huijattu kaikki nämä vuodet. Hän halusi kunnon palautetta.

Ala-asteella Salminen alkoi harrastaa freestylea, improvisoitua riimittelyä, ja sai monet luokkakaverit vaikuttuneiksi, mikä kannusti osaltaan jatkamaan sen parissa. Se ja koko lapsuuden kestänyt trumpetinsoitto johtivat tietysti myöhemmin Roope Salminen & Koirat -yhtyeeseen ja siihen, että heti 18 täytettyään hän viihdytti ihmisiä karaokessa räppäämällä. Sillä pystyi erottumaan joukosta, koska iso osa suomalaisista karaokelaulajista on kännisiä kaveriporukoita, jotka kietovat kätensä toistensa ympärille ja keskittyvät laulamaan Anssi Kelaa huonosti. Salminen saattoi vetää freestylea omilla sanoilla tunnetun räppibiisin päälle.

”Se oli sellainen party trick.”

Roope Salminen leikki lapsena usein yksin, koska hän ei ollut tyytyväinen siihen, minne kaverit kuljettivat leikkien tarinoita. Nuorena hän ajatteli, että hänestä voisi tulla kehuttu lapsinero, joka julkaisee kirjan. Enää hän ei ole sanojensa mukaan tarpeeksi nuori tehdäkseen mitään yllättävää.

Hän kirjoitti teini-ikäisenä viiden vuoden ajan fantasiaeeposta, jonka nimeksi tuli Seitsemän miekkaa. Sanojensa mukaan yli 400-sivuiseksi kasvanut eepos kertoo aseenkantajasta, joka tajuaa olevansa yhtä etevä kuin isäntänsä, joka on itse asiassa aika ikävä tyyppi, ja aseenkantaja voisi ottaa hänen paikkansa. Tarinan maailmassa on yhtäläisyyksiä Sormusten herraan, tyyliltään ja väkivallaltaan se on Stephen Kingin Mustan tornin kaltainen.

Välillä Salmisen puheissa vilahtaa vanha scifiharrastaja.

”Joku sisäänrakennettu asia mussa on sitä mieltä, että se ois hyvä tavoite tiätkö, että ihmiskunta kansoittaa galakseja. Että ihmisten täytyy olla merkittäviä, ja että jos meillä oli vaan tää meiän oma pieni planeetta ja sitten me tuhottiin se ja kuoltiin, niin tää oli niinku typerää.”

Aikuinen Salminen lukee ainoastaan muiden suosittelemia teoksia, koska kirja on niin iso ajallinen satsaus ja hän ei halua lukea enää elämässään yhtään huonoa kirjaa.

”Jos joku suosittelee mulle kirjaa, joka ei oo hyvä, niin sit mun ei tarvii enää jatkossa kuunnella hänen kirjasuosituksia.”

Viimeksi hän luki Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian, josta hän piti ”ihan vitusti”. Salmisen mielestä myös esimerkiksi Miki Liukkonen kirjoittaa ”vitun hyvää tekstiä”.

”Jos mä kirjoittasin niin hyvin, niin mä varmaan masturboisin omien tekstieni äärellä.”

Salmisessa on edelleen rauhattoman puuhastelijan vikaa, ja osittain siksi hän epäilee omaa suosiotaan. Roope Salminen ei ole selkeästi vain yhtä tiettyä asiaa. On vain Roope Salminen, joka on vähän kaikkea, ja vähän kaikkialla.

Salminen nostaa vertailtavaksi esimerkiksi Paperi T:n, joka on selkeä fanituksen kohde ja jolla on selkeä brändi.

”Mut kuka vittu fanittaa jotain Roope Salmista?”

Salminen sanoo, että hänellä ei ole mitään ongelmaa ”ajaa vaikka taksii loppuelämä tiätkö”, mennä tavallisiin töihin, mutta ainakaan vielä ei ole sen aika.

Salmisen mukaan hänen tv-työnsä menevät nykyään niin, että kanava kysyy, että mitä hän haluaisi tehdä. Pelkästään rahan takiakaan hänen ei ole kuulemma enää pitkään aikaan tarvinnut tehdä töitä.

”On totta kai tärkeää, että on tarpeeks rahaa, että voi keskittyy muihin asioihin. Sillon jos ei oo tarpeeks rahaa, niin sitte se on ainoo mitä miettii koko ajan. Mut sit ku sitä on tarpeeks, niin sitte se on tavallaan mulle aika sama, että paljon sitä on, mul ei oo mikää hirveen kallis maku oikeestaan missään asiois. Paitsi mä ajan taksil tosi paljon, koska oon aina myöhässä, siihen menee suurin osa varmaa mun rahasta, hehe.”

Suhteessa siihen huolten ja ahdistuksen värittämään tarinaan, jota Salmisen sukupolvesta usein kerrotaan, myöhästelevän Salmisen vähät välittäminen tuntuu liki radikaalilta. Ei ole julkisuusstrategiaa eikä omaa stylistien, kuvaajien ja somettajien pr-armeijaa huolehtimassa siitä, että näkyvyys on yhteistyötä ja mahdollisimman edullista itselle. Tämänkin noin kymmenen tunnin tilalle, mitä olemme viettäneet yhdessä, ja siihen päälle neljän tunnin kuvaukset, hän olisi voinut pyytää aikatauluttaja-Ossilta vaikka kirjan lukemista tai kuviokelluntaa. Vapaa-aikaa.

”Mä en usko, että ne ketkä lukee tän jutun, että se tekis merkittävää piikkiä vaikka jossain striimeissä meidän uudelle kappaleelle. Se on hitti tai ei ole, en usko että tästä on käytännön hyötyä.”

”Oikeastaan mä suostuin tähän vain siks, että saisin hyvät kuvat.”

Julkaistu: 6.6.2019