
Ridge Forresterin roolin Kauniit ja rohkeat -saippuaoopperassassa vuosi sitten elokuussa jättänyt Ronn Moss ei kaipaa sarjan kuvauksia.
- Kaipaan todella paljon työkavereitani. He olivat minulle toinen perhe. Vietin heidän kanssaan enemmän aikaa kuin oman perheeni kanssa. Mutta en kaipaa itse show`ta ja työtä, joka siihen liittyi. En ole katunut lähtöäni. Elämäni on nyt kiireisempää kuin sarjan aikoihin, mutta se on myös inspiroivaa ja täyttä, näyttelijä kertoi tänään jalkapallo-ottelussa HJK-Honka Sonera Stadiumilla.
25 vuotta Kauniissa ja rohkeissa näytellyt Moss on toteuttanut sarjassa lopettamisen jälkeen muita haaveitaan.
- Olen alkanut ohjata omia elokuvia. Minulla on viisi projektia meneillään, joissa olen kolmessa ohjaajana.
Moss kiertää myös Player -yhtyeen kanssa keikoilla ympäri Amerikkaa.
- Tulin Suomeen suoraan kiertueeltamme Bostonista ja jatkan täältä Utahiin. Julkaisimme juuri albumin Too many reasons.
Vaikka Moss toteuttaa nyt muita projekteja, hän ymmärtää, että ihmiset muistavat hänet yhä Ridge Forresterina.
- Ihmiset lähestyvät minua nykyään myös Los Angelesissa enemmän kuin koskaan ja harmittelevat, miksi lähdin sarjasta.
Suomessa suositun näyttelijän vierailu on ehditty myös huomata eri puolilla Helsinkiä.
- Seuraan sosiaalista mediaa ja olen tietoinen, että olemiseni on huomattu täällä.
Moss osallistuu Suomessa toistaiseksi salassa pidettävään projektiin, joka julkaistaan suurelle yleisölle noin kolmen viikon kuluttua. Näyttelijä on viihtynyt maassa.
- Rakastan suomalaisia. He ovat sympaattisia, mutta samalla tarkkoja työsään, ja he suunnittelevat aikataulut huolellisesti. Olen ehtinyt tällä vierailullani viettää enemmän aikaa suomalaisten kanssa kuin aikaisemmin.
Los Angelesissa asuva Moss on lähtee Suomesta tiistaina. Hänen vaimonsa Devin DeVasquez oli mukana vierailulla ja seurasi ottelua miehensä kanssa.
- Tämä oli elämäni toinen jalkapallo-ottelu, jota olen katsomassa. Olen siitä epätyypillinen mies, etten tykkää katsoa urheilua. Tykkään kyllä urheilla itse, Ronn Moss kertoi. Näyttelijä oli ottelussa HJK:n vieraana.