Tätä kotimaista kieltä puhuu vain 3 000 suomalaista – nyt sitä voi opiskella Pohjanmaalla

Tsar tukko diives hin jeelo? opettaja Taito Lindeman kirjoittaa liitutaululle. Luokka toistaa kysymyksen ja kääntää: Miten sun päivä on menny? Kurikan kansalaisopiston romanikielen kurssille osallistuu kymmenisen innokasta opiskelijaa. He ovat yhtä lukuun ottamatta kaikki romaneja. Yksi valtaväestöön kuuluvakin on naimisissa romanin kanssa. Romanikieli on heille vanhempien ja isovanhempien kautta tuttua, mutta puhuminen kangertelee.

– Niin siinä käy, kun kieltä ei käytä. Sanat ja lauseet unohtuvat, Kristiina Koivisto sanoo.

Moni myös muistaa, että vanhemmat käyttivät romanikieltä keskinäisenä salakielenään, kun haluttiin jutella lapsille kuulumattomista asioista. Ennen ei ymmärretty huolestua kielen katoamisesta.

– Nyt meillä on kova halu oppia enemmän ja opettaa lapsillekin, Helena Mäntyniemi sanoo.

Mäntyniemen mukana on hänen poikansa Daniel Lindqvist. Poika ei varsinaisesti osallistu kurssille, mutta kuunteluoppilaana hän ottaa kyllä sanavarastosta onkeensa.

– Minä en halua, että me menetämme tämän kielen, ja sen takia olen tällä kurssilla, perustelee Diana Hagert.

– Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus oppia ja käyttää omaa äidinkieltään. Se on tärkeä identiteettikysymys. Että on jotakin, joka sitoo meidät omaan etnisyyteemme, on meidän oma, ajattelun kieli. Suomeen tulleiden maahanmuuttajien lapset puhuvat äitinsä kieltä, ja he saavat siihen koulussakin tukea ja opetusta, mutta meidän romanien kieli hävitetään.

Martti Lähdesmäki muistelee, että hänen nyt jo aikuisten lastensa lapsuudessa oli romani- kielen kerhoja, joissa lapset innokkaina kävivät.

– Jossakin vaiheessa kai rahoitus loppui, ei sellaisia kerhoja enää järjestetä.

Kurssilaiset nyökyttelevät. Jos romanikielen opetusta peruskoulussa jossakin vielä saisikin, tunnit pidetään pitkän koulupäivän päätteeksi, ei osana koulutyötä. Lasta voi olla vaikea innostaa ylimääräiseltä tuntuvalle tunnille.

Taito Lindeman opastaa Helena Mäntyniemeä romanikielen sanastossa. Meneillään on romanikielen kurssin neljäs oppitunti Kurikan kansalaisopistossa.

Romanikielen asiantuntija Kimmo Granqvist ilahtuu kuullessaan Kurikan kurssista. Helsingin yliopistossa romanikielen ja -kulttuurin vanhempana yliopistonlehtorina työskentelevä dosentti sanoo, että vastaavia kursseja järjestetään harvoin, jos lainkaan.

– Romanikielen asema Suomessa on vakavasti uhanalainen. Kieltä puhuu meillä enää kolmasosa romaneista, ja hekin ovat iäkkäämpiä henkilöitä, Granqvist sanoo.

Suomessa romaneja on hieman yli 10 000, joten kielellä on vain kolmisen tuhatta puhujaa. Pääkieli se ei ole kenellekään. – Kaikki romanit osaavat ja käyttävät romanikielen sanoja suomen kielen seassa, eli siinä mielessä kieli kyllä elää.

Indoarjalaisiin kieliin kuuluva romanikieli ei ole selkeästi yksi kieli, vaikka sitä puhutaan ympäri Eurooppaa ja maailmaa, arviolta noin 4 miljoonan puhujan voimin. Eri kansallisuuksien romanikielissä on eroja. Puhutaan murteista, mutta ne tekevät usein ymmärtämisestä mahdotonta.

Suomessa romani on pieni vähemmistökieli, mutta sen arvo identiteetin rakentajana ymmärretään.

Suomen kulttuurirahastolla on meneillään romanikielen elvytysohjelma. Sen avulla tuotetaan esimerkiksi oppimateriaaleja kielen opetuksen tueksi. Jotta kieltä oppisivat myös nuoremmat polvet, myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta tarvittaisiin. Podcastit, videosisällöt ja kännykkäsovellukset olisivat tervetulleita.

Granqvist kertoo, että vaikka Suomessa laki turvaa romanikielen kielelliset oikeudet, käytäntö on muuta. Romanikieltä opetetaan vain alle kymmenessä peruskoulussa. Käytännön opit kieleen saadaan siis pääasiassa kotoa.

Yksituumaista ei ole romanien itsensäkään asenne kieleensä.

– Joidenkin romanien mielestä romanikieli saakin jo unohtua, Granqvist sanoo.

Martti Lähdesmäki asuu Kauhajoella, Suomen suurimmassa romanipitäjässä.

Kurikan kansalaisopiston kielikurssilaiset eivät tahdo romanikielen katoavan. Kurssin opettaja Taito Lindemanin mukaan liki jokaisessa romaniperheessä romanikieltä käytetään, sanastotasolla ainakin.

– Käytetään arjen sanoja, jotka liittyvät vaikka ruuanlaittoon tai muihin kodin asioihin, vaikka muutoin puhutaan täysin suomea. Kurssillani on tarkoitus vahvistaa juuri sitä jokapäiväistä suullista taitoa.

Lindeman itse on keskimääräistä perehtyneempi romanikieleen, vaikkei hän koulutettu opettaja olekaan. Myyntineuvottelijana työskentelevä Lindeman on saanut rakkauden romanikieleen vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Hän puhuu romanikieltä myös puolisonsa kanssa.

– Kolmevuotiaalle tyttärellenikin puhun. On mukavaa, että hän oppii kielen, vaikkei se pääkielenä meidänkään perheessä ole. Kuten ei varmaan missään romaniperheessä. Olemme suomenkielistyneet.

Opettajan ja kurssilaisten puheissa toistuu rakkaus ja intohimo omaan kieleen, mutta sen julkinen käyttö nostaa toisenkinlaisia tunteita.

– Valtaväestö voi ajatella romanikieltä kuullessaan, että jotakin pahaa puhutaan, juonitaan. Sen vuoksi moni välttelee puhumista vaikka kaupassa, sanoo Kristiina Koivisto.

Kurssilaisilla on samanlaisia kokemuksia. Kaupan kassalla ei kannata käyttää romanisanoja, tai kohta luullaan, että nyt ne varastavat tai ainakin suunnittelevat sitä.

Kurssilla nauretaan välillä vedet silmissä, kun sanat meinaavat unohtua tai lause muuttuu oppilaiden suussa hullunkuriseksi.

Romaneihin kohdistuvat ennakkoluulot puhuttavat. Valtaväestön suhtautuminen romaneihin on usein negatiivisesti värittynyttä. Paha silmä lankeaa koko romaniyhteisön päälle aina, kun jotakin tapahtuu.

Työelämässä romanit saavat ponnistella luottamuksen saavuttaakseen. Koulunkäyntiavustajina työskentelevät Helena Mäntyniemi ja Diana Hagert sanovat, että vanhempien asenteet näkyvät pikkulapsissakin.

– Tuntuu mukavalta, kun työn kautta saan annettua lapsille hyvän kokemuksen romanista. Lapset ovat avoimia, eivät he ilman aikuisten esimerkkiä ole ennakkoluuloisia, Hagert sanoo.

Keskustelu velloo romanikulttuurin häviämisen ja vähemmistönä elämisen lieveilmiöiden välillä. Martti Lähdesmäki arvelee helsinkiläisten romaninuorten elävän kovin erilaisessa maailmassa kuin vaikka Martin kotikunnassa Kauhajoella.

– Kaikkia romaninuoria ei voi arvioida samasta lähtökohdasta.

Taito Lindeman toivoisi yhteisen romanikielen olevan ylpeyden aihe ja positiivinen liima oman yhteisön suuntaan.

– Monella romanilapsella on kokemuksia kiusaamisesta, ihan vain oman ulkonäön perusteella. Lapsi ei ymmärrä, mikä hänestä tekee niin erilaisen. Oma kieli voi olla rikkaus, jonka kautta hän ymmärtää taustaansa ja saa siitä voimaa.

Oppimateriaaleja ei romanikielen kurssilla käytetä, sillä nyt keskitytään arkikeskusteluun. Edelliskerralla opitut sanat ja fraasit kerrataan vihosta.

Kurikan kansalaisopisto ei ole ensimmäistä kertaa romanikulttuurin asialla. Opistolla on järjestetty jo vuosien ajan romanihameen valmistuskursseja, ja nyt ensimmäistä kertaa kielikurssi.

– Itse asiassa idea tuli hameentekokurssin kautta. Romanihameen tekemisen kulttuuri ei enää siirry kodeissa sukupolvelta toiselle, ja kielen kanssa on sama juttu, opiston rehtori Päivi Rantamäki sanoo.

Perinnehameen valmistuskurssia oli niin ikään toivottu. Hame on ostettuna valtavan kallis, pelkästään samettikangasta tarvitaan 20 metriä.

Opiston koulutussuunnittelija Kristiina Väliniemi sanoo, että eri kulttuurien ja kielien tukeminen on olennainen osa opiston toimintaa.

– Olemme yksityinen kansalaisopisto. Saam- me muiden kansalaisopistojen lailla valtionrahoitusta, ja myös Kurikan kaupunki rahoittaa toimintaa.

Opiston toimintaa ylläpitää Suomen Setlementtiliiton paikallisyhdistys Kurikkalan Setlementti ry.

Rehtori Rantamäki uskoo romanikielen kursseja tulevan vielä lisää. Ensimmäisen kurssin osallistujamäärä on sen verran lupaava.

Sasto aven mansa! Tervetuloa mukaan!