Yhtenä iltana keikan jälkeen Robin Packalen romahti: ”Ilman perhettä en olisi pysynyt kasassa”
Robin ei ole antanut arvostelun tai naisten unelmavävykehujen vaikuttaa itseensä. Hän on oppinut vuosien varrella tunnistamaan aidot ihmiset ja ne, joihin voi oikeasti luottaa.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.
Sunnuntai-iltana vuonna 2014 viisitoistavuotias Robin Packalen romahti. Hän oli palannut taas kerran kotiin keikkareissulta, läksyt olivat jääneet tekemättä ja seuraavalla viikolla odottivat kokeet.
Kaikki tuntui liialta. Ajatukset pysähtyivät, käsistä katosi voima ja vaikka hän nukkui kellon ympäri, väsymys ei helpottanut. Siinä hetkessä tuntui, että hän olisi voinut jopa unohtaa oman nimensä.
Nyt yksitoista vuotta myöhemmin elokuun kirkas aamuaurinko heittää lattiaan varjon miehestä, joka pitää kädessään siististi viikattua vaatekasaa. Hän ojentaa kättään kasan alta, mutta miestä ei millään yllä kättelemään niin, etteivät vaatteet putoaisi käsivarsilta. Hiljaisessa aulassa kaikuu tuttavallinen tervehdys:
– Robbe, moikka.
Pinosta löytyy nahkaa, farkkua ja trikoota. Asukriisi ehti iskeä kesken kiireisen lähdön, mutta kenkävalinta on tuttu ja turvallinen – eri paria.
Vaatepinon laskettuaan hän esittäytyy uudelleen ja kättelee, koska se ei hetkeä aiemmin ollut onnistunut.
– No niin, nyt voidaan aloittaa, Robin tokaisee leveällä Turun murteella.
Takana on jo 25 kesän festarikeikkaa, ja muutama odottaa vielä vuoroaan. Silti väsymys ei paina. Robinin jaksamisen taustalla ovat rajat, jotka hän asetti työn ja vapaa-ajan välille jo vuosia sitten.
