Pohjalaisräppärit eivät arkaile tuoda kotiseutuaan esille – ”Kunnon kotiseuturakkaus näkyy biiseissä”

Viikkoa ennen kokoontumista Ossi Haapanen, 32, artistinimeltään Haapasen Ossi lähettää Whatsapp-ryhmään biitin eli rytmin. Jokainen ryhmän jäsen voi sitten alkaa tykönään luonnostella sanoja biitin päälle. Osa kuitenkin aloittaa tarinaniskennän vasta, kun porukka kokoontuu sessareihin (sessions). Sessarit ovat vähän kuin jamit, jossa viitisentoista eteläpohjalaista räppärinalkua ja vähän kokeneempaakin puhelaulajaa ahtautuu Häjyt-yhtyeen studioon Seinäjoelle tekemään annetusta biitistä kappaleita.

– Rap-musiikissa sessarit on tekemisen tapa, jossa saadaan saman tien nähdä muiden reaktiot omalle tekemiselle. Se on inspiroivaa ihan eri tavalla kuin se, että vain laittaa biisinsä nettiin ja saa kommentteja kuulijoilta. Sessareissa saa vinkkejä muilta tekijöiltä, ja se on arvokasta, Ossi Haapanen sanoo.

Eteläpohjalaiset sessiot ovat pitkälti Heikää Ry:n ansiota. Eivätkä vain studiosessiot, vaan tekijöiden verkostoituminen ylipäänsä.

– Ennen meitä kaikki touhusivat omillaan. Se on leimannut koko tämän alueen tekemistä pitkään, perustajajäsen Joni Rantala, 38, sanoo.

Heikää on tänä keväänä perustettu yhdistys, jonka tehtävä on tukea eteläpohjalaista räppiä ja yhdistää sen tekijöitä. Yhdistys on tarjonnut kohtaamispaikan maakunnan eri kolkista tuleville räppäreille. Ja on heitä tullutkin, räppi ei ole vain maakuntakeskus Seinäjoen juttu. Yhdistyksen järjestämässä yhteiskonsertissa oli esiintyjiä liki kaikista Seinäjoen ympäryskunnista.

Yhdistyksen kokoontumisten ja muiden tapahtumien myötä väki on verkostoitunut ja hoksannut, että yksinäisen puurtamisen sijaan kannattaa tehdä yhdessä.

– On muodostunut uusia kokoonpanoja, ja yhteistä musiikkiakin on julkaistu. Kokoontumiset ovat poikineet jo nyt paljon enemmän kuin osasimme edes odottaa, yhdistyksen puheenjohtaja Mika Kivisaari, 27, sanoo.

Rap-musiikki on nyt valtavirtaa. On liki mahdotonta löytää pophittiä, jossa ei olisi rap-osuutta. Toisin oli Ossi Haapasen nuoruudessa. Silloin räpin tekemistä piti eteläpohjalaisen vähän hävetä.

– Piti jotenkin koko ajan tehdä muille selväksi, että ihan vitsillä teen, en mä tosissani ole, Ossi Haapanen muistelee.

Haapasen mukaan kotimaisen räpin kuuntelu oli valtakunnallisesti kuitenkin jo varsin hyväksyttyä, olihan valokeilaan Fintelligensin perään astuneet esimerkiksi Paleface, Eevil Stöö, Gettomasa ja JVG.

Vielä oudompaa räppi oli lakeuksilla vain muutamaa vuotta aikaisemmin, 2000-luvun alussa, sanoo Joni Rantala. Hän esitti ammattikoulun ensimmäisellä luokalla bändikilpailussa räppiä, ainoana. Kaikki muut vetivät heviä tai rockia.

– Täytyy sanoa, että se oli amiksen aloittaneelle pojalle kuin olisi ampunut itseään polveen.

Rantala ei kuitenkaan kadu rohkeaa vetoaan. Hän sanoo, että altavastaajana oleminen kehitti häntä tekstintekijänä. Piti oppia sanomaan takaisin, vielä nokkelammin.

Nyt Rantala tekee riimivetoista lavarunoutta Yoniva-nimellä ja on mukana Östermyra-kokoopanossa. Hän on myös elävä osoitus genren verkostoista: Hän tekee musiikkia myös muille, muun muassa jamaikalaisille muusikoille.

Ossi Haapanen vetää kansalaisopistossa rap-laulukurssia.

– Kun me Jonin kanssa aloimme tehdä musiikkia, kaikki piti tehdä omin päin. Nyt on mahtavaa nähdä, miten suosittua tekeminen on. Kurssille on ollut kysyntää.

Miten eteläpohjalaisräppi sitten eroaa vaikkapa lahtelaisesta tai helsinkiläisestä? Ilmeisin ero on sanoituksessa ja murteessa.

– Osa meistä käyttää biiseissään paljon murretta ja murresanoja, mutta eivät kaikki. Eteläpohjalaismurre ei muutenkaan ole kauhean hedelmällinen rytmityksen kannalta. Riimeistä tulisi aika pitkiä ja pakotetun kuuloisia, jos joka sanaan pannaan hirveästi vokaaleja, Ossi Haapanen sanoo.

Kieltämättä lähäretähän ja venytetähän vievät tavuja. Murresanat rikureetata, köppäänen, flataanen ja krävöö toisaalta kummastuttavat osaamatonta kuulijaa. Siltä varalta, että sanat hämmentävät myös osaa lukijoista, suomennetaan ne tässä. Rikureerata tarkoittaa elämöimistä, köppäänen huonoa, flataanen tyhmää (ihmisestä) ja krävöö pyyntöä tai maksumuistutusta.

– On vaan kiva, kun voi käyttää sanaa, jota kuulija jää ihmettelemään, Ossi Haapanen sanoo.

Joni Rantala puhuu eteläpohjalaisräpistä osana kansanmusiikin pitkää jatkumoa. Kuten kansanlaulut, myös räppi tuo esiin eteläpohjalaisuutta ja maakunnan kulttuuriperintöä.

– Verrattuna muiden alueiden räppiin, meillä on paljon rikkaampaa kielenkäyttöä, hän uskoo.

Ossi Haapanen näkee eteläpohjalaisräpissä omanlaisensa alagenren. Murresanat ovat kiinnostavia, mutta omaleimaisuutta ammennetaan myös paikallisidentiteetistä.

– Kunnon kotiseuturakkaus näkyy biiseissä. Puukkojunkkareista oli aikanaan paljon kansanlauluja, ja tietyllä tapaa räpissä on samaa henkeä, tapa tuoda itseään esiin ja vähän romantisoidakin sitä omaa olemista. Onhan sitä muuallakin. Esimerkiksi Olari-rap tekee pesäeroa muuhun Espooseen ja pääkaupunkiseutuun.

Joni Rantala säestää:

– Tämä erilaisuus on kiehtovaa ja sitä omaa tekemistä me halutaan täällä vahvistaa. Aikaisemmin siihen ei ollut rohkeutta, vaan otettiin vahvasti vaikutteita isojen kaupunkien artisteista. Nyt on aika olla omanlaisia, ylpeästi.

Yhdistys on valanut uutta uskoa ja me-henkeä eteläpohjalaisräppäreihin.

– Jos ennen nolotti, nyt alkaa olla niin paljon tekijöitä kentällä, ettei ole enää ulkopuolinen olo. Yhdessä tekeminen inspiroi, räp-musiikkia muille artisteille tuottava Mika Kivisaari sanoo.

Heikää-verkosto yhdistää maakunnan räppärit, mutta houkuttaa myös jo pois muuttaneita ainakin kylään lakeuksille. Lapualaisräppäri Kullervo eli Kalle Lahtinen asuu Espoossa, mutta keikkailee Etelä-Pohjanmaalla, myös Häjyt-kokoonpanon kanssa. Lahtinen on maakunnan räppäreistä tunnetuin, muusikkona ammattilainen. Lahtisen lava-asuun kuuluu usein salmiakkikuvioinen jussipaita.

Aloitteleva, Seinäjoen Nurmosta ponnistanut räppäri Maarika Kujanen asuu Tampereella.

– Olen ollut välillä vähän etääntynyt kotiseudusta, mutta Heikää-räppiyhteisön myötä olen jollain tapaa löytänyt tänne uudelleen.

Kujanen räppää artistinimellä Senssi ja aikoo julkaista omaa musiikkiaan kuluvan syksyn aikana, ensimmäistä kertaa.

– Minun sanoituksissani ei kauheasti käytetä murretta eikä viitata pohjalaisuuteen suoraan. Juuret näkyvät tietynlaisena avoimuutena ja rehellisyytenä, hän pohtii.

Räppiharrastukselle hauskana kontrastina: Kujanen on yhteiskuntatieteiden tohtori, ja hän työskentelee tutkijana. Yhdistyksen viesti onkin, että se kerää yhteen kaikenlaisia ihmisiä – taustalla tai statuksella ei ole väliä.

Tuoreessa väitöskirjassa (lapualaislähtöinen Teppo Välimäki, Helsingin yliopisto) kerrotaan, että pohjalaisista luotiin jo 1800-luvulla kuvaa parhaina suomalaisina. Pohjalaiset olivat taitavampia, rohkeampia ja itsenäisempiä kuin muiden alueiden väki.

Monen eteläpohjalaisräppärin lyriikoissa on uhoa ja pohjalaisittain trossaamista. Siinä on jotain itseironista, mutta samalla ollaan tosissaan. Vanha mielikuva pohjalaisista saa vahvistusta.

Samaa mielikuvaa vahvistaa myös yhdistyksessä vallitseva tekemisen henki. Se tekee maakunnan räppäreitä ja tuottajia esittelevää Heikää Ny -podcastia, järjestää yhteisiä studiosessioita ja järjesti shown Seinäjoen livemusiikin mekassa, Rytmikorjaamolla. Siellä lavalle nousi monia ensikertalaisia ja myös konkareita.

Moni höysti lyriikoitaan murreilmaisuilla, sitäkin useampi vei kuulijat maakuntamatkoille nimettyihin paikkoihin ja maakunnan tunnettujen hahmojen pariin.

Jokainen esiintyjä sai kovetut aplodit ja kannustavia välihuutoja. Puukkojunkkareiden häjyylystä ei tietenkään ollut mitään merkkejä. Tunnelma oli lämmin, mutta samalla esiintyjiä villitsi hype, jota he itsekin kuvailivat ennenkokemattomaksi.