Väkivaltarikollisten aivotoimintaa tutkinut psykologi Adrian Raine on väittänyt, että losangelesilaisilla keikkatyöntekijöillä epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö oli yli kahdeksan kertaa yleisempi kuin muussa väestössä. Psykopaatteja heistä oli 13,5 prosenttia, lähes yhtä suuri osuus kuin vangeista.

Raine selittää tuloksia keikkaduunarien taajaan vaihtuvilla työsuhteilla, jotka mahdollistavat muita hyväksikäyttävän ihmistyypin toiminnan.

Olen itse nuorena mielelläni hakeutunut lyhyestä työsuhteesta toiseen. Kirjailijan työ on minulle unelmatyö, jossa voin kohdella lähimpiä työtovereitani – kuvitteellisia henkilöitä – niin kertakäyttöisesti ja julmasti kuin haluan.

Niinpä huolestuin ja tein ammatillisen psykopaattikokeen. Poimin psykopaatteja käsittelevästä kirjallisuudesta satunnaisia virkkeitä ja kokeilin, miten ne toimisivat kirjailijakuvauksiksi muokattuina.

Nykyään kirjailijaksi kutsutusta itsekeskeisestä ihmistyypistä löytyy mainintoja jo raamatullisista teksteistä, antiikista ja keskiajalta. Kirjailijat ovat sosiaalisia saalistajia, jotka hurmaavat, manipuloivat ja raivaavat säälittä tiensä läpi elämän, jättäen jälkeensä leveän vanan särkyneitä sydämiä, petettyjä toiveita ja tyhjiä lompakoita.

Kirjailija voi puhua viihdyttävästi ja olla älykäs ja viehättävä, mutta kantaa silti kevyesti onnettomuutta kummassakin kädessään. Hän ei osaa katua ja pitää oikeutenaan loukata ja kohdella muita kaltoin ja varastaa heiltä haluamansa. Tyypillisiä ovat suuruuskuvitelmat, realististen suunnitelmien puute, loismainen elämäntapa, pakonomainen valehtelu ja salanimillä esiintyminen.

Taitava kirjailija kykenee soittamaan konserton kenen tahansa sielunkielillä. Hän käyttää sujuvasti ammattisanastoa ja vaikuttavia fraaseja ja käsitteitä. Tunteenilmaukset ovat dramaattisia, pinnallisia ja hetkellisiä. Suoraan kysyttäessä hän saattaa myöntää teeskentelevänsä tunteita.

Tunneilmaisun ja tekojen ristiriita on jyrkkä. Kirjailija voi väittää olevansa läheinen perheensä kanssa, mutta potilastiedot osoittavat, ettei hän kirjoita tai soita heille, eivätkä he käy tapaamassa häntä. Kirjailijan sukupuolisuhteet ovat persoonattomia, satunnaisia ja syvyyttä vailla.

Kirjailija antaa hoitohenkilökunnalle kerskurin vaikutelman. Haastateltaessa hän käyttäytyy kuin esiintyisi tai pitäisi lehdistötilaisuutta. Kirjailijaa häiritsee harvoin se, että hän on tehnyt elämällään niin vähän eikä ole etenemässä mihinkään.

Taloudellisesti muista riippuvainen elämäntapa on itse valittu. Vaikka kirjailija on ruumiiltaan terve, hän välttelee säännöllistä ansiotyötä.

Hän turvautuu tarpeissaan perheeseen, sukulaisiin, ystäviin tai sosiaaliapuun. Hän tekeytyy avuttomaksi ja sympaattiseksi tuettavaksi tai painostaa, pakottaa ja hyödyntää uhriensa yksinäisyyttä ja heikkouksia.

Arvosteluun kirjailija vastaa usein väkivallalla tai uhkauksilla ja solvauksilla. Hän voi väittää muiden lavastaneen hänet syylliseksi tai teeskentelee menettäneensä muistinsa teoistaan. Muutenkin heikkoa käytöksensäätelyä alentaa alkoholin vaikutus.

Nuoren kirjailijan vanhempien on vaikea hyväksyä, että yhteiskunta syyttää ongelmasta heitä, vaikka he ovat uurastaneet kuumeisesti hoivatakseen oireilevaa lastaan.

Psykologien ja psykiatrien ei tule yksinomaan tuomita kirjailijoita, vaan pyrkiä ymmärtämään heitä. Kuulu tanskalainen psykiatri Georg Stürup on sanonut: Älkää unohtako näitä henkilöitä. Heillä ei ole ketään, ja silti he ovat ihmisiä. He ovat puutteissaan epätoivoisia ja kauheissa tuskissa. Tätä ymmärtävät harvat; älkää te kääntäkö selkäänne kirjailijoille. ■

Riku Korhonen on turkulainen kirjailija, jota huvittaa ammatin sosiaalinen arvostus.