Senaatintorille Aleksanteri II:n patsaalle on kokoontunut 30 hengen joukko. Lokit rääkyvät yläpuolella, kun Jarkko Sipilä korottaa äänensä ja esittäytyy. Kokenut rikostoimittaja ja dekkarikirjailija johdattaa meidät pian Aleksin rikoskävelylle. Reilun tunnin aikana käymme läpi Helsingin vilkkaimpaan ostoskatuun ja sen lähikulmiin tavalla tai toisella liittyvien tosielämän rikosten historiaa. Idea rikoskävelystä syntyi, kun Sipilä vietti kirjanjulkistustilaisuutta ratikkakierroksella Helsingissä. – Mieleeni juolahti, että Aleksilla oli sattunut paljon erilaisia rikostapauksia. Sitten vuonna 2015 dekkarifestareilla vedin ensimmäisen kävelyn. Seuraava tuli kesällä 2016. Joku laittoi siitä kuvan Facebookiin ja siitä se sitten lähti, Sipilä kertoo. Nyt kävelyitä on kertynyt jo kymmeniä. – Järjestän ilmaisia kävelyitä, jotta ihmiset kiinnostuisivat paikallishistoriasta, Sipilä lisää.
Jarkko Sipilän rikoskävelyt -tapahtuma löytyy Facebookista. Mukaan mahtuu kerralla enintään 30 ensimmäistä. Kävelyt ovat suosittuja ja täyttyvät nopeasti.
Ensimmäisenä Sipilä johdattaa meidät Helsingin ja Senaatintorin historiaan. Sipilä paljastaa, että seisomme hautausmaan päällä ja allamme on hautoja monessa pinossa. Nykyisen Senaatintorin alle jäänyt hautausmaa toimi 1780-luvulle asti. Sipilä kertoo, kuinka merkittävä paikka Senaatintori on maamme historiassa. Helsinki siirrettiin Vanhastakaupungista Vironniemeen eli nykyisen Senaatintorin paikkeille 1640. Nykyisen ilmeensä Senaatintori sai 1800-luvun alkupuoliskolla. Senaatintoria ympäröivät arvorakennukset, kuten Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, vanha raastuvanoikeus ja Helsingin yliopiston päärakennus. Keskellä toria seisoo Aleksanteri II:n patsas. Kävelymme aloituspisteessä saamme heti makua Helsingin varjoisista puolista. Torin laidalla on tapahtunut rikoksia vuosisatojen aikana monessa osoitteessa. – Pääsemme Aleksanteri II:sta ja Nikolai Bobrikovin murhasta eteenpäin. Bobrikovin murha on kaikkein tunnetuin poliittinen murha historiassamme. Eugen Schauman, suomenruotsalainen virkamies ja aktivisti ampui vuonna 1904 Suomen kenraalikuvernööri Bobrikovin ja välittömästi sen jälkeen itsensä. Murhan toteuttamispaikkana oli senaatin päärakennus, jossa Schaumanilla entisenä virkamiehenä oli oikeus liikkua vapaasti. Murhalla hän ajatteli pelastavansa Suomen tulevaisuuden.
Glo Hotel, Aleksi 13 ja moni muu paikka piilottaa sisäänsä unohdettuja tapauksia.
Taivas on tummentunut ja alkaa tihuttaa vettä. Suuntaamme katseemme kohti Helsingin yliopistoa, joka sai jatkosodan pommituksissa suoran osuman vuonna 1944. Siirrymme Bobrikovin murhasta ajassa yli sata vuotta eteenpäin. Helsingin yliopisto oli tapahtumapaikkana myös tuoreessa tapauksessa, jossa mies ja nainen suunnittelivat joukkomurhaa. Tavoitteena oli vähintään 50 ihmisen tappaminen ampumalla ja myrkkykaasulla. – Kylmäävintä koko kuviossa oli se, että he olivat suunnitelleet katsovansa rikoksensa uutisointia CNN- tai BBC -kanavilta ja fiilistelevänsä aikaansaannostaan ennen itsemurhaa. Sipilä kertoo, että rikoksen suunnittelijat päätyivät siihen, etteivät kahdestaan pysty tappamaan 50 ihmistä yliopistolla. Kolmas osapuoli paljasti suunnitelman poliiseille, ja tekijät saatiin kiinni. Kävelyllä mukana ollut Suvi Eriksson kertoo, että hän on päivittäin tekemisissä yliopistojen kanssa. – Tämä Helsingin yliopistoon suunniteltu isku oli niin raju juttu, että kun Sipilä siitä puhui, olin aivan kananlihalla. Miten pienestä oli kiinni, että se saatiin estettyä, Eriksson sanoo. Ennen Aleksanterinkadulle siirtymistä Sipilä kysyy ryhmältä, minkä niminen katu oli ennen vuotta 1830, jolloin se nimeksi tuli Aleksi. – Kukaan ei ole tätä tiennyt. Joskus olen luvannut heittää voltin, jos joku tietää. Nimi voisi olla arvattavissa (Kuninkaankatu), mutta tälläkään kertaa volttia ei nähdä.
– Voisihan tämän kävelyn vetää Kallion Vaasankadullakin, mutta siellä tapahtui lähinnä puukotuksia ja pahoinpitelyjä sekä juotiin pirtua salakapakoissa. Täällä on enemmän historiallista hajontaa poliittisista murhista talousrikoksiin, Sipilä kertoo.
Kävelemme isossa porukassa, pysähtelemme välillä ja tukimme katuja. Matkan varrella mukaan liittyy uteliaita ihmisiä kuuntelemaan tarinoita. Sitten taas jatkamme matkaa seuraavalle pisteelle. Helsingin keskusta on pysynyt jo pitkään muuttumattomana. Entisaikaan verrattuna kaupunki on rauhoittunut, sivistynyt ja muuttunut turvallisemmaksi. – Ajat ovat olleet huomattavan paljon väkivaltaisempia. 1920–1930-luvulla ihmiset ovat kantaneet käsiaseita säännönmukaisesti, Sipilä kertoo. Henkirikosten määrä on nykyään vähentynyt merkittävästi. – En muista omalta rikostoimittajauraltani ainuttakaan henkirikosta Aleksilta, lähin on Aikatalossa Mikonkadun nurkilla. Toisaalta nyt tehdään nettipetoksia, joissa ihmiseltä huijataan rahaa. Ne ovat uudenlaista rikollisuutta. Pysähdymme kävelyllä muun muassa Kluuvikadun kulmassa, nykyisen H&M:n ja WTC:n kohdalla. Jokainen pysähtymispaikka liittyy jollain tapaa rikollisuuteen. – Rakennukset eivät ole syyllisiä mihinkään, vaan rikokset ovat ihmisten tekemiä. Rakennusten avulla voi kuitenkin päästä kiinni historiaan ja siihen, että tuossa kohdassa on tapahtunut erikoisia asioita, Sipilä sanoo. Mikonkadun ja Aleksin kulmaukseen tulivat vuonna 1951 Helsingin ensimmäiset liikennevalot. Todennäköisessti siinä myös ajettiin ensimmäistä kertaa päin punaisia, Sipilä arvelee.
Sipilä seisauttaa meidät Aleksi 16:n kohdalle. Moni lukijakin muistaa Tillanderin ryöstön 80-luvulla, jossa Raivo Roosna ja Aleks Lepajoe tulivat kumiveneellä Virosta Suomeen. He ryöstivät Tillanderista 1,4 miljoonan markan arvosta koruja. Vain yksi sormus löytyi. Tarinan mukaan osa koruista vaihdettiin ravihevosiksi. Tillanderin ryöstösaalis jää kuitenkin Keskuskadun ryöstölle kakkoseksi. Kadun toisella puolen tehtiin nimittäin vuonna 1989 ”ryöstöjen kultakauden” suurin rikos. 11 miljoonan ”kolkkaus” tapahtui Aleksanterinkatu 19:ssä, kun pankkiiriliike Arctos Securitiesin lähetti oli kuljettamassa miljoonien arvopapereita. – Helsingin Sanomien taloussivulla oli vuonna 1989 maaliskuussa juttu, jossa kerrottiin, että täällä Aleksilla liikkuu lähettejä, joiden salkuissa on miljoonien arvosta osakkeita. Siihen aikaan osakekauppa ei ollut sähköistä kuten nyt. Kuukautta myöhemmin yksi läheteistä oli ryöstetty – 11 miljoonan osakkeet laukussaan. Valvontakameroita oli harvassa ja poliisilla huonot lähtökohdat lähteä tutkimaan juttua. Rikollinen teki kuitenkin virheen huolimattomuuttaan, Sipilä tarinoi. Osakkeiden määrät menivät sekaisin, kun rikollinen haki lainaa osakkeita vastaan. Tämä herätti pankkiirissa epäilyksen. 23-vuotias kauppakorkeakouluopiskelija jäi kiinni lentokentällä. Motiiviksi paljastui leveä elämä ja pieleen menneet kasinobisnekset. – Kaikki muistavat Tillanderin, mutta juuri kukaan ei muista tätä selvitettyä tapausta, Sipilä toteaa.
– Tässä Stockmannilla ollaan varmasti nähty kaikki mahdolliset näpistystavat. Yksi kauppias sanoi minulle joskus, että sieltä varastetaan päivittäin noin 10 000 euron arvosta tavaraa, Sipilä kertoo.
Kertomuksissa panokset kovenevat. Elisan liikkeen kulmalta, entisen OKO Aleksin paikalla, pankkihuijarit putsasivat kymmeniä miljoonia markkoja pelkillä papereilla. Tamperelaiset Tikuna ja Takuna tunnetut liikemiehet huijasivat pankeista ja rahoituslaitoksista jättisaaliita – Oko Aleksista vielä pankinjohtajan avustuksella. Rikostarinoiden ohessa Sipilä antaa monenmoisia elämänohjeita. – Muistakaa, että jos teette rikoksen, papereilla on saatu suurin saalis. Aseet ja muut kannattaa unohtaa, Sipilä nauraa. Aina motiivina ei ole raha. Yhdessä tapauksessa Stockmannin Herkun asiakas söi leipien pehmeän sisäosan ja jätti kuoret hyllyyn. Tämä ”asiakas” ei saanut kotonaan syödä vaaleaa leipää, koska hänen vaimonsa oli sen kieltänyt.
Silmiä avaava kävely muuttaa monen osallistujan tapaa katsoa Aleksanterinkatua. – Osallistujia on laidasta laitaan, aina koirista ja vauvoista mummoihin ja pappoihin, Sipilä kertoo. Hän ilmoittaa kävelyiden ajankohdat tapahtuman Facebook-sivuilla. Kaverukset Jani Moilanen ja Touko Niinimäki pääsivät vihdoinkin osallistumaan kävelylle, koska tapahtumassa oli vielä tilaa. – Rikokset kiinnostavat aina. On kiinnostavaa kuulla tausta sille, miksi joku rikos on tapahtunut, Niinimäki sanoo. – Rikokset tulevat eläväksi, kun mennään aidoille tapahtumapaikoille, Moilanen jatkaa. Moni osallistuja kertoo pitävänsä dekkareiden lukemisesta. Siksi myös oikeat rikokset kiinnostavat. – Pidin siitä, että kierroksella käsiteltiin monipuolisesti erityyppisiä rikoksia. Jarkko Sipilä osaa kuvittaa ne sellaiseksi, että niitä on kiinnostava kuunnella, Suvi Eriksson sanoo. – Minulle on tärkeää saada omaan kotikaupunkiin toisenlainen näkökulma. Kaikki se, mitä rakennusten seinien sisällä on puuhattu, jota emme näe, on olennainen osa Helsingin taloudellista ja poliittista historiaa, hän jatkaa. Olemme kuulleet parisenkymmentä toinen toistaan mielenkiintoisempaa tositarinaa. Kävely päättyy Kolmen sepän patsaan luokse Mannerheimintien varrelle. Sipilä heittää kävelijöille viimeisen arvoituksen, joka liittyy kuuluisaan patsaaseen. – Väitän, että kohta on tapahtumassa rikos. Mitä patsas meille kertoo? Osallistujat kiertävät patsasta ja esittävät teorioitaan. Oikea vastaus saa jäädä arvoitukseksi.
Kolmen sepän patsaan paikalla on aiemmin sijainnut kaivo.
Teksti Ellanoora Kauppila, kuvat Meeri Utti
