Riitta Väisänen, 70, vatsastaan: ”Häpeän syvästi, onhan se nyt, helvetti vieköön, kamalan näköistä”
Juontaja ja näyttelijä Riitta Väisäsellä on vaikea suhde ”hormonipuutosläskimakkaroihinsa”. Onnekseen hän voi sentään vetää löysää vaatetta päälle.
Moni ei ehkä usko, että olen uutisfriikki. Katson kaikki päivän uutislähetykset ja kirjaan muistiinpanoja kierrevihkoon.
Lapsuudessani inhosin erityisesti koulun mannapuuroa. En kerta kaikkiaan voinut sietää sitä. Äiti laittoi laukkuuni aina maanantaisin muovipussin ja lusikan. Lapioin puuronjämät pussiin, kun opettajan silmä vältti.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun tamma kaatoi minut säikähtäessään maahan ja potkaisi vahingossa takaraivoon. Päähän jouduttiin vetämään tikkejä, ja meni rytäkässä muutama kylkiluukin. Onneksi osuma ei ollut kova. Muuten olisivat aivot lentäneet pellolle.
Viimeksi nauroin makeasti, kun kävelimme siskoni kanssa kadulla ja puhelimeni alkoi piipata. Huudahdin: ”Voi hitto, ovikello soi!” Hekotimme sutkautukselleni kippurassa. Ohikulkijat varmaan katsoivat, että mitä hulluja…
Vihaan sydämeni pohjasta hämähäkkejä. Kerran autoa ajaessani huomasin, että peruutuspeilistä riippuu hämähäkki. Vedin liinat kiinni, riuhtaisin oven auki ja hyppäsin ulos. Onneksi takaa ei tullut ketään.
Kateellisena katson, kun näen tyttäreni ratsastavan. Olen kärsinyt vuosia lonkka- ja polvi-ongelmista voimatta nousta satulaan. Ehkä vielä jonakin päivänä…
Häpeän syvästi mahani hormoninpuutosläskimakkaroita. Onhan se nyt, helvetti vieköön, kamalan näköistä. Onneksi voi sentään vetää löysää vaatetta päälle.
Join pääni täyteen, kun sain 11-vuotiaana mökillä maistaa isän kotiviiniä ja aloin odottaa krapulaa, jota ei onneksi koskaan tullut.
Ystäväni ihmettelevät yltiöpositiivisuuttani. Kuulumisia kysyttäessä vastaan aina pokkana, että kuuluu helvetin hyvää, vaikkei välttämättä kuuluisikaan.
Sukurasitteeni on höpötteleminen ja migreeni. Olen syönyt migreeninestolääkkeitä yli 30 vuotta ja joutunut pääkivun vuoksi monta kertaa tiputukseen.
Hermoni menevät esimerkiksi silloin, kun koira on lainannut silmälasejani tai kalunnut television kaukosäätimen. Hermostun aika pienistä asioista, mutta toisaalta lepyn nopeasti.
Minun jumalassani mukavinta on, että häneen saa yhteyden. Luen aina iltarukoukseksi Levolle laske luojani. Joskus saatan tosin nukahtaa kesken kaiken ja todeta: ”Ai, anteeksi, tämä jatkuu vielä.”
Urho Kekkosesta haluan sanoa, että hän oli jämäkkä ja kansainvälinen pressa. Tapasimme Linnan juhlissa vuonna 1976. Olin tuore Miss Eurooppa. Jännitin kättelyä kamalasti, en muista siitä paljoakaan. Varmaankin Kekkonen toivotti tervetulleeksi.
Antakaa minun edes kerran syödä rauhassa karkkia. Olen parantumaton herkkusuu. Perttikin (Spede Pasanen) oli hirveän tarkka siitä, etten napostellut liikaa, ja söi korvapuustistani aina puolet. Sanoi vain, että nyt lähtee kirkon kymmenykset.
