Eeva

Riitta Nykänen: Kontaktissa kehoon



Riitta Nykänen: Kontaktissa kehoon

"Missä vaiheessa menetin hallinnan omaan kehooni? Koska ryhtini romahti?
Teksti Riitta Nykänen

Mikä oli se hetki, jolloin selkäni alkoi jäykistyä ja kerätä jumeja? Miksi lapsena ja nuorena opitut taidot eivät kannakaan keski-iässä?

Kuperkeikat ja kärrynpyörät ovat jossain solumuistoissani, mutta nykyään en osaa, enkä uskalla edes yrittää, kumpaakaan.

Näistä havainnoista kimpaantuneena päätin luoda uuden suhteen kehooni. Aloitin ohjatun harjoittelun, jossa kiinnitetään erityistä huomiota kehon virheasentoihin, parannetaan liikkuvuutta ja vahvistetaan keskivartalon lihaksia.

Alku oli, kuten arvata saattaa, hankalaa. Yksinkertaiselta vaikuttavat liikkeet näyttivät ohjaajan tekeminä helpoilta ja vaivattomilta, mutta mitä vielä, kankea varteni ei niille taipunut.

Tuntui suorastaan pelottavalta, että kontakti kehoon oli niin heikko. Lihasten kunnosta nyt puhumattakaan. Suhde syviin vatsalihaksiin oli lähes olematon.

Miten helposti olen tottunut seisomaan väärin ja pitämään lysähtänyttä ryhtiä normaalina. En voinut kuvitella, että sivuilla roikkuvat kädetkin voivat olla väärässä paikassa ja selkä niin notkolla kuin se oli.

Ehdin jo hätääntyä, oliko mitään enää tehtävissä. Voinko enää vetristyä, taipuuko selkä kuunaan enää kaarelle?

Nyt tunnelin päässä näkyy jo valoa. Parissa kuukaudessa vatsan ja ylävartalon lihakset ovat selvästi vahvistuneet. Ryhtikin alkaa jo olla parempi ja olkapäiden asento ei vaadi jatkuvaa ojentamista.

Tunnen itseni vahvemmaksi ja huomaan paremmin virheasennot. Teen kotiläksyjä kuntoni eteen ja olen oppinut kävelemäänkin vatsalihaksia käyttäen.

Selkä ei vielä lepää kaarilaudalla, mutta matka ääriasentoon on kaventunut.

Parasta on kuitenkin entistä tiedostavampi suhde omaan kehoon. Olemme nyt enemmän yhtä kuin vuosikausiin.

Enää en pidä kehoni toimivuutta itsestäänselvyytenä, vaan kuulostelen kehon ääniä, kankeita ja kipeitä kohtia. Olen opetellut uuden hengitystekniikan, jonka avulla kireydet saavat ensiapua.

Siitäkin olen helpottunut, etten ollutkaan menetetty tapaus.

Kuten kannustava ohjaajani toteaa, koskaan ei ole liian myöhäistä korjata virheitä. Tässä iässä joudun tosin tekemään kaksin verroin työtä.

Ihanaa kesää!

Julkaistu: 8.6.2018