Netin dominoiva vaikutus syö viatonta yhdessäoloa – Minä olen yhtä kännykkäkoukussa kuin kaikki muutkin
Missä ja milloin saa surra kaikkea sitä, minkä älypuhelin on ihmisten välisistä kohtaamisista hävittänyt, Riikka Suominen kysyy.
Koska olen viimeksi pitkästynyt yhdessä toisen ihmisen kanssa? Silmäillyt kyllästyneenä ympärilleni ja yrittänyt katseella tavoittaa jonkun virikkeen. Alkanut paremman puutteessa selittää jotain sattumanvaraista alitajunnasta kumpuavaa juttua.
Mietin asiaa, kun olin katsomassa elokuvaa Aftersun. Siinä 11-vuotias brittityttö ja hänen nuori isänsä ovat aurinkolomalla 1990-luvulla Turkissa. Leffa oli taitavasti kuvattu ja näytelty. Pinnan alla kytivät suuret tunteet. Huomasin silti keskittyväni valkokankaalla asiaan, joka ei oikeastaan kuulunut elokuvan juoneen. Siihen, miten isä ja tytär lojuvat tylsistyneinä aurinkotuoleissa. Siihen, että tytär huomaa, kun isä tanssahtelee parvekkeen oviaukossa. Siihen, että rantabaarissa nuoriso pelaa biljardia. Siihen, miten vanhempi teinityttö huomaa päähenkilötytön yksinäisyyden.
Väitän, että mitään näistä ei tapahtuisi 2020-luvun aurinkolomalla. Nyt kyseiset henkilöt olisivat kukin uppoutuneita omiin älypuhelimiinsa.
