Riikka Alakoskelle äärimmäisen harvinaisen eläimen etsintä on arkista työtä – ”On aina hirveän ilahduttava hetki nähdä norppa”

Oravin satamassa Riikka Alakoski ottaa autosta kumisaappaat, vesitiiviin kameralaukun, kiikarit, polttoainetta ja eväsrepun. Kokenut tutkija tietää, että vesillä voi tulla kylmä hyvin lämpimänäkin päivänä, joten päällä on Metsähallituksen lämmin takki, housut ja lippalakki. Myös villahanskat löytyvät taskusta.

Satama sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Savonlinnasta. Sieltä pääsee näppärästi Saimaan norppavesille. Karttojen tutkimisen jälkeen lähdetään liikkeelle. Riikka ohjaa alumiiniveneen tottuneesti ulos satamasta, vaikka veneellä hän on ajanut vasta alle kolme vuotta.

– En ollut ikinä veneillyt aikaisemmin, mutta työkaveri opetti. Ja Metsähallituksella on veneilykoulutus.

Viideltä iltapäivällä Saimaa ei voisi olla kauniimpi. On melkein tyyntä. Rantojen kesämökit jäävät taakse, kun ajetaan pidemmälle. Mittari näyttää, että veden syvyys on yli 20 metriä. Paljon syvempiäkin kohtia ylitetään.

Metsähallituksen erityisasiantuntijana Riikka Alakosken on pitänyt opetella ajamaan venettä.

Ohjelmassa on norppien photo-id:n tekeminen. Se tarkoittaa norppien turkissa olevien kuvioiden valokuvaamista maastossa.

Kuvaushetkellä norpan pitää olla maissa, sillä muuten turkkikuviot eivät näy. Erityisen tärkeä on norpan oikea puoli, sillä WWF:n ja Itä-Suomen yliopiston ylläpitämä norppagalleria on ”oikeakylkigalleria”, siis kuvakokoelma norppien oikeista kyljistä.

Yliopisto ottaa vastaan Metsähallituksen tutkijoiden turkkikuvat ja tekee niistä omat johtopäätöksensä. Kansankielellä voi sanoa, että turkkikuvio on ainutlaatuinen samalla tavalla kuin ihmisen sormenjälki.

– Yksilön tunnistamisen lisäksi saadaan paljon muutakin tietoa. Myös esimerkiksi sosiaalisia suhteita on tutkittu, kertoo Riikka.

Riikka Alakosken työhön kuuluu norppien kuvaaminen keväällä ja alkukesällä. Hänen päävastuunaan on saimaannorppien apukinostöiden ja pesälaskennan organisoiminen koko Saimaalla.

Norpille kasataan lumikinoksia pesinnän turvaamiseksi, sillä luonnonkinoksia ei aina muodostu riittävästi tai ne sulavat liian aikaisin.

Norpat alkavat tehdä pesiä heti kun lunta tulee. Saimaannorppa synnyttää helmi-maaliskuun vaihteessa lumikinokseen kaivamaansa pesään. Lauhoina talvina pesimäolosuhteet ovat heikompia ja siksi apuakin tarvitaan. Emo imettää kuuttia jäiden lähtöön asti. Pesän suojaa tarvitaan kylmettymistä ja kuutteja uhkaavia petoja vastaan.

Riikka osallistuu myös saimaannorpan kanta-arvion tekemiseen ja tekee paikkatietoanalyysejä. Norppatihentymäkarttoja, häiriöpistekarttoja ja elinympäristöanalyysejä hyödynnetään suojelun suunnittelussa ja kaavoituksessa.

Erityisasiantuntijan työhön kuuluu yhteistyö Itä-Suomen yliopiston lisäksi Etelä-Savon Ely-keskuksen, WWF Suomen ja Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa.

Saimaannorppa on edelleen erittäin uhanalainen nisäkäs. Niitä on 480, ja kuutteja syntyy vuodessa noin 90. Norpan suojelutyön ansiosta kanta on alkanut kasvaa ja norppien elinalue levitä, mutta eläintä uhkaa edelleen nimenomaan ihminen eri tavoilla ja ilmastonmuutos.

Saimaan saari on lähes mystisen kaunis kesäisenä iltana.

Metsähallituksen vene kulkee Oravista Enonkosken suuntaan. Alueella on paljon saaria ja hiukan sokkeloistakin. Isot selät puuttuvat. Kolmen hengen veneseurue juttelee hiljakseen. Suurimmaksi osaksi Riikka keskittyy työhönsä.

Metsähallituksen työntekijöillä on kartta, johon aiemmat havainnot on merkitty. Saimaan rantoja haravoidaan siten, että käydään sekä niin sanotuilla hotspot -paikoilla, joilla norppa on aikaisemmin ollut, ja lisäksi alueilla, joista ei ole aiempia havaintoja. Venereissujen perusteella tehdään aina merkinnät kustakin havainnoista.

Kun lähestytään tutkittavaa paikkaa, siitä pysytään riittävän kaukana, että norpat eivät säikähdä. Avovene lipuu hitaasti rannan lähellä. Riikka ohjaa toisella kädellä venettä ja pitää toisella kiikareita. Toisinaan katse käy kartassa.

Tuntien ajamisen jälkeen alkaa epäilyttää, tuleeko tällä reissulla norppahavaintoa. Riikka Alakoski jatkaa tyynenä tarkkailua. Hänelle äärimmäisen harvinaisen hylkeen etsiminen on arkista työtä. Toki hänkin haluaisi norpan löytää.

– Se on kuin aarteen etsintää. On aina hirveän ilahduttava hetki nähdä norppa.

Kun norppia etsii työkseen, alkaa miettiä norpan ajatuksia sen tutkiessa paikkoja: Olisiko tuo rauhallinen paikka? Sopisivatko nuo pinnanmuodot norpalla? Tuolla on mökkejä rannassa mutta tuossa olisi kiva paikka.

Muistot ensimmäisen norpan näkemisestä saavat asiantuntijan hymyilemään lämpimästi. Tosin ensimmäinen norppahavainto olikin kivi. Oikea havainto tuli sitten kelirikkoaluksella pesänlaskennassa.

– Siellä olikin emo ja kuutti, pysähdyttiin, kun oltiin ihan pöllämystyneitä ja töllisteltiin niitä. Hirveän söpöjä ne on.

Tämän vuoden kuutit ovat syntyneet kuukausia sitten, mutta pesinnästä on aina syytä puhua. Apukinosten lisäksi tarvitaan keinopesiä, joita Itä-Suomen yliopisto kehittää ja lappeenrantalainen Saimaa Group valmistaa.

Tarkoituksena on kehittää sellainen malli, joka on helppo asentaa ja norpat tykkäävät. Asentamisen helppous on tärkeää siksi, että se onnistuu myös vapaaehtoisilta.

– Toimin paljon norppavapaaehtoisten kanssa. Julkinen ilmapiiri norpan ympärillä on hyvin positiivinen. Kiinnostus on hyvä asia.

Saimaannorppa elää Suomen ja maailman mitassa pienellä alueella, mutta pesälaskennoissa tutkittavaa rantaviivaa riittää: 12 500 kilometriä rantaviiva käydään läpi, merkitään pesän sijainti ja se, onko kyseessä makuupesä ja kuutin pesä. Maastotöitä varten Riikka Alakoski onkin opetellut ajamaan moottorikelkalla.

Norppien pesänlaskentaa tekemässä on asiantuntijoiden lisäksi yli sata koulutettua vapaaehtoista, jotka vastaavat oman alueensa laskennasta.

– Aina kun tulee uusi pesälaskija, Metsähallituksen asiantuntija tai aluevastaava kouluttaa ihmisiä. Pesälaskenta on luvanvaraista toimintaa.

Laskentaa varten on laadittu tiukat työohjeet ja eettiset ohjenuorat. Laskenta tehdään vasta silloin, kun pesät ovat jo romahtaneet.

Pesälaskennassa todetaan nopeasti pesän olemassaolo ja lähdetään paikalta. Nopeus on tärkeää, että mahdollisesti lähellä oleva emo tai kuutti ei häiriydy.

– Meidän vapaaehtoiset osaavat pääosin toimia.

Muut ihmiset eivät aina osaa. Viime vuonna oli poikaspesänkin yli ajettu moottorikelkalla. Usein kyse on ihmisten tietämättömyydestä.

Kun saimaannorppahavaintoja tehdään, on veneen vauhti hiljainen.

Riikka on työssään nähnyt niin paljon norppia, että tietää niiden olevan naamastaankin erinäköisiä.

Työn toinen puoli on nähdä myös kuolleita eläimiä.

– Näen valitettavasti myös ruhoja. Tänä vuonna löytyi pesälaskennassa kolmikiloinen kuutti. Se oli kuollut ennen syntymää tai heti syntymän jälkeen. Sinänsä luonnollinen asia tietenkin.

Riikka Alakoski vastaa myös puheluihin, jossa kerrotaan kuolleina löytyneistä norpista. Ruhot käy hakemassa talteen Riikka tai joku muu Metsähallituksen ihminen. Riikan vastuulla ovat myös ruhon käsittely ja siihen liittyvät aineistokäsittelyt ja analysoinnit.

Vuosittain Metsähallituksen tietoon voi tulla yli 20 norpan ruumista. Viime vuonna haettiin 35 kuollutta norppaa, joista osa oli mädäntynyt. Kaikkia kuolleita ei löydetä.

Saimaalla on voimassa verkkokalastuskielto huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun saakka. Norppaturvallisilla katiskoilla saa kalastaa ympäri vuoden.

Lain mukaan vaikkapa verkkoihin hukkuneista norpista pitää ilmoittaa viranomaisille. Kukaan ei kuitenkaan varmasti tiedä, miten usein näin tehdään.

– Osa kalastajista, joiden verkkoon norppa on jäänyt, on selkeästi järkyttyneitä. Monille se on kova paikka. Norpalle pyydykseen tukehtuminen on tuskallinen tapa kuolla, Riikka kertoo.

Saimaalla ajellessa on hyvä miettiä kalastukseen liittyviä vaaroja.

– Verkot ovat helpot, mutta muitakin kalastustapoja voi miettiä. Toivoisin, että ihmiset suosisivat kireänieluista katiskaa.

Riikka Alakoski on kohdannut työssään paljon kalastajia. Hän on itse tiukka luonnonsuojelija, mutta on oppinut, että muitakin näkemyksiä on.

– Ollaan pystytty olemaan ihmisiä toisillemme vaikka oltaisiin eri mieltä.

Verkkoon kuolleen kuutin hakeminen on Riikan työn pahimpia hetkiä. Mutta niissäkin tilanteissa työ pitää tehdä. Laatia raportti ja jatkaa työskentelyä.

Ihanat hetket eivät unohdu. Viime vuonna havaittiin ennätykselliset sata syntynyttä kuuttia. Kun tieto kerrottiin vapaaehtoisille, kaikki taputtivat.

– Meni kylmät väreet. Silloin tajusin, kuinka merkityksellistä norpan suojelu on monelle ihmiselle.

Monen tunnin veneretken jälkeen saavutaan takaisin satamaan. Tänään työpäivä noin 14 tuntia.

Norppien etsintä Saimaalta jatkuu. Emme ole vielä ei ole pysähtyneet syömään eväitä, koska norppia ei ole havaittu.

Natura-alueella on autuaallisen hiljaista. Lokit katselevat luodoiltaan. Yhtään venettä, mökkiä tai ihmistä ei näy.

Käännymme paluumatkalle. Mutta käymme vielä tarkistamassa yhden paikan.

Ajetaan lahden pohjukkaan. Vasemmalla laidalla kallio nousee jyrkästi ylöspäin. Saaren seinä muistuttaa norpan harmaan ruskeata turkkia.

– Siinä se on, sihahtaa Riikka Alakoski.

Lepokivellä seinämää vasten makailee saimaannorppa.

Ajamme veneellä ohi, liian lähelle ei mennä, ettei norppa luiskahda kiveltään pakoon veteen. Riikka kaivaa kameran esiin. Kuvien ottamisen jälkeen vene kaartaa poispäin ja norpan lepohetki voi jatkua.

Siinä se on. Ainutlaatuinen saimaannorppa.

Norpan näkeminen tuntuu joka kerran hyvältä, Riikka sanoo.

– Aina ei kuitenkaan edes tarvitse nähdä niitä, kun tietää, että siellä ne ovat ja voivat hyvin.

Matka jatkuu pieneen saareen, jonne rantaudutaan syömään eväät.

Vaikka Riikka Alakoski ei käykään katselemassa saimaannorppia vapaa-aikana, hän vastailee norpasta kysyvien puheluihin, huoliin ja ilonaiheisiin. Työ ei mahdu toimistoaikatauluun.

– Maastotöissä ei noudateta virka-aikaa vaan tehdään, kun olosuhteet ovat otolliset. Ja tehdään niin kauan kuin on järkevää. Jonain päivänä tulee veneiltyä yhdeksän tuntia. Työpäivät saattavat venyä ja alkaa ja päättyä hyvin erikoiseen aikaan.