Image

Riidat, liimaa välillämme



Riidat, liimaa välillämme

Sitä ei huomaa, kun korttitalo kaatuu, mutta suhde tehdään riidoissa. 
Teksti Niklas Thesslund
Kuvat Reetta Niemensivu

Kun lapsi sairastuu, seuraa siitä huolta ja harmia kahdessa vaiheessa. Ensin tulee niistä pienempi: mikähän lapsella tällä kertaa on, toivottavasti ei nuhakuumetta kummempaa. Toisen vaiheen harmi on se lapsen sairastumisen todellinen riesa: kuka tällä kertaa jää lapsen kanssa kotiin?

Kun Meidän perhe -lehti kysyi aiheesta vuosi sitten lukijoiltaan, 53 prosentissa pikkulapsiperheitä kotiin jäi useimmiten lapsen äiti. Joka kolmas perhe jakoi hoitamisen tasan ja joka seitsemännessä perheessä ensisijainen kotiin jäävä oli lapsen isä.

Yhden vanhemman tai jääkiekkoilijoiden perheissä tätä ei voi pohtia, mutta mitä lähempänä puolisoiden työt ja palkat ovat toisiaan, sitä useammin on väännettävä samasta asiasta. Kumpi jää, en voi tänään, on iso deadline, huomenna voisin kyllä, sit ylihuomenna jos molemmat ois puolikkaan päivän kotona…

Vaikka alituinen neuvottelu juuri korttitalon kaatuessa on turhauttavaa ja hermoja raastavaa, se on lopulta hyväksi. Neuvottelu tuo puolisot yhteisen asian äärelle ja samalle sivulle. Lapsenhoitovuorojen sommittelu on tiedonvaihtoa, joka lisää ymmärrystä toisen töistä ja sen vaatimuksista. Keskustelut ovat suhteen liima, eikä se ole sen vähemmän pitävää, vaikka osa keskusteluista tulisikin käytyä stressaantuneena riidellen.

Ihmissuhteet tehdään puheessa, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Tässä mielessä yhteinen ymmärrys ja tiedot ovat kuin taidot: mitä useammin jokin homma jää toiselle, sitä avuttomampi toisesta siinä puuhassa tulee.

Vähän niistä jääkiekkoilijoista vielä. Espoon Bluesin liigajoukkueen joukkueenjohtajan Ilari Näckelin mukaan myös ammattikiekkoilijalla on teoriassa mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta. Mutta ilmeisesti vain teoriassa. Näckel sanoo, että hänen 25-vuotisen jääkiekkohistorian ajalta hänen mieleensä ei tule ainuttakaan sellaista tapausta.

Julkaistu: 7.3.2015