Ooh, taivas on tulessa! Avun luontokuvaaja osui paikalle juuri oikealla hetkellä
Revontulet
Ooh, taivas on tulessa! Avun luontokuvaaja osui paikalle juuri oikealla hetkellä
Helmikuussa 2022 Juho Rahkonen oli Muoniossa talviretkellä, kun itäiselle taivaalle nousi jotakin uhkaavaa. Aivan kuin maailmalle olisi pian tapahtumassa pahaa.
1Kommenttia
Julkaistu 15.1.2023
Apu

Sitä aamua en unohda koskaan. On helmikuun 24. päivä vuonna 2022, ja Muonion tunturimaisemat värjäytyvät satumaiseen valoon.

Katson itäiseen taivaanrantaan. Aamurusko on epätavallisen voimakas. Oranssia ja purppuraa hehkuva, ikään kuin taivas olisi tulessa.

Kädet kylmyydestä kipristellen ikuistan auringonnousun. Sitten vetäydyn mökkiin lämmittelemään ja latailemaan kamerani paristoja, jotka ovat olleet kovilla parinkymmenen asteen pakkas­yössä.

Lukaisen päivän uutiset ja hätkähdän: Venäjä on aloittanut täysimittaisen sodan Ukrainassa. Laitan radion päälle, kuten kriisiaikana tehtäisiin. Mika Aaltola ja Sauli Niinistö ja muut kansan tuntojen tulkit kertaavat tilannetta vakavalla äänellä.

Ajatuskin sodasta, vaikka vierailla mailla käytävästä, ahdistaa niin paljon, että en kovin kauan jaksa kuunnella lähetystä, vaan lähden ulos jatkamaan kuvaamista.

Silti tämä on niitä hetkiä historiassa, josta muistellaan: ”Missä olit silloin, kun…”

Tästä eteenpäin sotauutiset värittävät hiihtolomaani. Mielialani on apea. Tunnelman pudotusta korostaa vielä se, että edellisenä yönä olin ollut kuin seitsemännessä taivaassa – kuvannut tähänastisen elämäni upeimmat revontulet. Palaan mielessäni tuon yön tunnelmiin.

Puoli kolmen aikaan yöllä taivas repeää.

Lumen verhoamat kynttilä­kuuset kurkottavat kohti Pohjolan avaraa tähtitaivasta. Kiipeän upottavassa hangessa kohti Lommoltunturin lakea pysähtyen tuon tuosta kuvaamaan maisemia. Revontulet värei­levät jo lupaavasti.

Puoli kolmen aikaan yöllä taivas repeää. Epätodellisen kirkkaat vihreät ”verhot” liehuvat taivaalla, kuin kruununa tykky­lumen peittämän lakimetsän yllä. Kamerani raksuttaa pitkiä, useiden sekuntien valotuksia. En ole uskoa silmiäni valoshow’n edessä. Onko tämä jokin enne?

Nousu öiselle Lommoltunturille alkaa kynttiläkuusikosta. Tässä vaiheessa tulet olivat paikallaan pysyviä, ja minuutin valotusaika toi niistä esiin monia sävyjä.

Vaikka nykyihminen pitää itseään tieteellisenä ja järkiperäisenä, sisimmässämme elää toisinaan edelleen muinaisten luonnon­uskontojen henki. Ei tarvitse kuin katsoa, millaisen reaktion erilaiset taivaanilmiöt meissä aiheuttavat.

Aurinkoa ja siihen liittyviä ilmiöitä sietääkin palvoa – antaahan tuo avaruuden pimeydessä loistava tähti meille kaiken elämän.

Revontulet syntyvät, kun auringosta lähteneet, sähköisesti varautuneet hiukkaset osuvat maapallon magneettikenttään. Kenttä on voimakkaimmillaan napa-alueilla. Siksi revontulia näkyy myös Etelämantereella, jossa vain harva ihminen on siellä niitä ihailemassa.

Kutuniva aamunkoitteessa. Itäisellä taivaalla loimuaa.

Auringon aktiivisuus ja sitä myöten revontulien esiintyminen vaihtelevat suunnilleen 11 vuoden välein. Tällä hetkellä eletään taas aktiivista vaihetta. Revontulia näkyy harva se yö.

Maailman ihmisistä vain pari prosenttia asuu alueilla, joilla revontulia näkyy. Suomen Lappi ja Pohjois-Norja lienevät maailman parhaita alueita niiden havainnointiin.

Revontulia esiintyy eniten noin 2 000 kilometrin päässä pohjoisnavasta olevalla ovaalinmuotoisella alueella, joka osuu juuri sopivasti Pohjois-Suomeen.

Vastaavilla leveysasteilla Alaskassa ja Siperiassa näkyy toki yhtä paljon revon­tulia, mutta siellä ilmasto on ankarampi kuin Pohjoismaissa. Turistien tarvitsemaa tie- ja majoitusverkostoa siellä ole siinä määrin kuin Lapissa.

Suomen kielessä revontulilla on runollisempi nimi kuin monessa muussa kielessä. Meillähän aikanaan uskottiin, että kettu siellä huiskii hännällään. Englanniksi ilmiö tunnetaan yksinkertaisesti ”pohjoisina valoina” (northern lights). Latinankielinen nimi Aurora borealis eli pohjoinen aamurusko sentään kuulostaa kauniilta.

Maailman ihmisistä vain pari prosenttia asuu alueilla, joilla revontulia näkyy.

Valokuvaajana on vaikea kuvitella sen upeampaa kohdetta kuin revontulet. Usein kuvaajalle tulee valotuksen päättymisen jälkeen positiivinen yllätys, kun revontulet näyttävät kuvassa kirkkaammilta kuin ne olivat hetki sitten näkyneet silmään.

Monesti kannattaa yrittää valokuvaamista, vaikka taivaalla näkyisi vain vaimean vihertävä viiru. Siitä voi tulla hieno kuva, sillä kamera tallentaa sellaista, mihin ihmissilmän erottelukyky ei riitä. Kuvasta paljastuu usein violetteja ja punaisia sävyjä, vaikka silmä oli nähnyt taivaalla pelkkää vihreää.

Revontulien värit ja muodot ovat ­moninaisia. Yleisin väri on vihreä tai vihertävän harmaa. Joskus koko revontuli on punainen. Sellainen näky on varmasti aiheuttanut pelkoa entisaikain ihmisissä. Lienevätkö verenpunaiset valoilmiöt ennakoineet heille sotaa, maailman- paloa?

Monesti nähdään myös violetteja värejä. Lähellä taivaanrantaa olevat revontulet näyttävät usein keltaisilta, mikä johtuu siitä, että ilmakehä sirottaa sinisen ja violetin värin pois ja jättää ­jäljelle kellertävät sävyt. Värit riippuvat siitäkin, miten auringosta singahtelevat happi- ja typpiatomit ovat virittyneet.

Revontulet muuttavat jatkuvasti muotoaan. Voimakkain hiukkaspurkaus kestää yleensä vain minuutteja kerrallaan, joskus kunnon valoshow jatkuu ­puolikin tuntia.

Havaintopaikka vaikuttaa revontulen muodon näyttäytymiseen. Joskus revontulivyö osuu suoraan katselijan yläpuolelle, jolloin se näyttää koostuvan samasta pisteestä lähtevistä säteistä. Säteiden suunta riippuu maapallon magneettikentästä.

Revontulet muodostuvat yleensä hyvin korkealla, yli sadassa kilometrissä. Ei ihme, että ilmiö vaikuttaa melkein ­yliluonnolliselta.

Helmikuisena revontulien yönä minua, pahaista pallontallaajaa, hemmotellaan. Olen kerrankin juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se on hengellinen ­kokemus.

1 kommentti