Mondo

Retki merelle kesäyössä

Retki merelle kesäyössä

Etsimme kesän ihanimmat päiväretkikohteet, joihin pääsee Helsingistä helposti ilman omaa autoakin. Jo tunnin päässä pääkaupungin keskustasta odottavat maalaukselliset silokallioiden ja valkohäntäkauriiden maisemat.
Teksti Minna Hietakangas
Kuvat Jussi Särkilahti
Mainos

Porkkalanniemi hemmottelee retkeilijää meriluonnollaan, vain tunnin päässä Helsingin keskustasta. Esittelemme myös kolme muuta löytämisen arvoista luontokohdetta Etelä-Suomesta.

Kallionnotkelmassa köllöttävästä rehevästä lehtolaikusta kuuluu töminä. Kesäillan hämärästä tuijottaa valko­häntäkauris: se seisoo paikoillaan kuin patsas, vain muutaman kymmenen metrin päässä meistä. Suuret korvat kääntyilevät, sitten kauris ponkaisee matkaan ja katoaa.

Kello lähenee yhtätoista. Itämereen puskevassa kapeassa niemennokassa Länsi-Uudella­maalla helteinen päivä on pehmennyt lämpimäksi yöksi. Silti täällä Porkkalanniemessä yöpyy vain kourallinen retkeilijöitä.

Yhden pienen vihreän teltan omistaja on valinnut yöpaikakseen laakean ­rantakallion. Kalliolla on myös melontatossut, musta ­retkituoli ja kajakki. Teltasta kantautuu vaimea radion ääni.

Konkarimeloja, entinen triathlonisti Pentti Taskinen on saapunut meritse Porkkalan­niemeen. Luontokuvausta harrastava Taskinen on taltioinut melontareissuillaan yhtä sun toista, mutta ikimuistoisimpia hänelle on ollut hiiripöllö, jonka hän pelasti kajakkiinsa marraskuussa 2013 Tuusulanjärvellä. Taskisen kuvat kylmän kohmettamasta, väsyneestä pikku­pöllöstä kajakin kannella levisivät ympäri maailmaa.

Taskinen on kuvannut myös Porkkalanniemeä. Kuvia esiteltiin viime kesänä pää­kaupunkiseudulla Porkkala uudelleen kansallis­puistoksi -näyttelyssä. Aluetta on jo monta kertaa 1970-luvulta lähtien ehdotettu kansallispuistoksi. Tänä keväänä esimerkiksi Kirkkonummen kunta asettui tukemaan ­hanketta, mutta Metsähallituksesta on toppuuteltu, ettei siihen ole varoja.

”Eihän kansallispuistoja meillä liikaa ole”, tuumii Taskinen retkituolissaan.

Seudulla sijaitsi aikoinaan yksi suojelualue. Porkkalanniemen edustalla olevalle Stora Träskön saarelle perustettiin kansallis­puisto jo vuonna 1938, tuolloin yksi maan neljästä ensimmäisestä. Sitten tuli sota, ja rauhanteon myötä Porkkala annettiin Neuvostoliitolle vuokralle. Kansallispuisto lakkautettiin virallisesti vuonna 1956, kun Neuvostoliitto palautti alueen Suomelle.

Maisemat säästyivät rakentamiselta. Palautuksen jälkeen maa-alueiden omistajiksi tulivat kunnat ja kaupungit, jotka ovat pitäneet maitaan virkistyskäytössä.

Porkkalanniemessä näkyy luonnon jatkuva kädenvääntö. Männyt ovat meren rannassa kituja tai harmaantuneet keloiksi, joidenkin latvat sojottavat vaakasuorassa mereltä puhaltavan tuulen suuntaisesti.

Alueella ei ole juurikaan merkittyjä reittejä. Oikeastaan ainoa polku, joka on merkitty hyvin, lähtee Tullandintien ensimmäiseltä parkkipaikalta. Sieltä kannattaakin aloittaa retki. Helppokulkuinen, valkoisella merkitty polku vie noin kilometrin päässä sijaitsevalle keittokatokselle.

Merkittyjen reittien uupuminen ei kuitenkaan haittaa kapealla niemenkärjellä patikoidessa. On melkein sama, minkä monista poluista ottaa, sillä isosti ei pääse eksymään. Aina päätyy joko merenrantaan tai Tullandin­tielle. Polut ovat helppoja tai korkeintaan ­keskiverron vaativia.

Porkkalan kallioilla retkeillessä ymmärtää nopeasti, miksi alueelle halutaan kansallispuisto. Kun aurinko valahtaa paljaan luodon taakse, taivas hehkuu hetken fuksian­punaisena. Toimelias kalatiira sukii höyheniään rantakivellä, ­laulujoutsen lipuu vedessä. Meren ylle laskeutuu iltayön tunteina marjapuuronpunaisia, vanhan roosan ja tummuvan violetin sävyjä.

Kallionkolossa makaa sydämenmuotoinen vesitilkka. Meren sileäksi hiomat ranta­kalliot tuntuvat käden alla vielä puolilta öinkin lämpöisiltä. Horisontissa erottuu Mäkiluodon majakka.

Mistään ei kuulu ihmisten ääniä, kun kuu heijastaa sillan mereen. Isolta kuulostavat kalat molskahtelevat yöllä aivan rantavedessä.

Täällä tuntuu tuhlaukselta hukata aikaa nukkumiseen.

Kun haluaa kävellä kesäyössä, Etelä-Suomessa on vaikea ­löytää tunnelmallisempaa paikkaa kuin tämä.

Patikoimme kohti Pampskatania, joka sijaitsee niemen eteläisimmässä kärjessä. Siitä on Viron Naissaareen noin 40 kilometriä, saman verran kuin Helsingin Kauppatorille. Monen retkeilijän mielestä Porkkalan parhaimmat näköalat ja leiriytymispaikat ovat juuri Pamp­skatanilla. Mäntyjen välistä ja rantakalliolta löytyy jokaiselle soppia, joissa nauttii meriluonnosta omassa rauhassa.

Niemenkärjessä on myös pikkuinen uimaranta, lehtipuita ja rantaruovikkoa. Yllättäen rantakallion notkelmasta löytyy suolämpäre tuoksuvine suopursuineen.

Nuotion hehkussa istuvat Elina Lifländer ja Roel Meijs, jonka vaaleanpunainen paita erottuu kalliosta tummuvassa kesäyössäkin. Sipoossa asuva Lifländer muistaa Porkkalanniemen lapsuudestaan saakka. Hän tuli niemen­kärkeen isänsä kanssa lintujen kevätmuuttoa katsomaan.

”Tänne pitää aina päästä ainakin parin vuoden välein. Osa paikan viehätystä on se, että täällä tuntuu kuin olisi jossakin saaristossa.”

Porkkala on muuttolintujen tärkeimpiä tarkkailupaikkoja. Niemen kautta viuhahtaa keväisin ja syksyisin matkallaan miljoonia siivekkäitä. Pampskatan tunnetaan maailmallakin lintubongareiden runsaudensarvena.

Sen kyllä tajuaa teltassa yöpyessä. Sisään kuuluu tirskutusta, säksätystä, huhuilua, vihellystä ja kirskahduksia. Räyskä rääkäisee, lokit naukuvat. Vähän hiljaisempaa on vain pari tuntia aamuyöllä, hiljaista ei laisinkaan.

Kun aurinko nousee kello 4.15, lintujen paksu äänimatto tulvahtaa taas telttakankaan läpi. Aamua repii variksen raakunta. Jokin lintu nousee vedestä raskaasti loiskuttaen lentoon, luultavasti kömpelö, mustanpuhuva merimetso.

Aamukävelyllä merenrannassa unohtuu, että Porkkalanniemi on vain tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Tuntuu siltä kuin olisi kaukana ulkosaaristossa.

Viideltä aamulla kohtaamme taas valko­häntäkauriin, tällä kertaa pienemmän. Se on varmasti huomannut meidät paljon aikaisemmin. Katselemme kauan siroa eläintä, jolla ei ole kiire paeta. Tuntomerkki, valkoinen ­hännänalus, vilahtaa sen viimein kadotessa puiden suojiin.

Hämähäkin seitit kimmeltävät mänty­metsässä matalalta paistavassa auringossa. Ei pilven pilveä missään. On tulossa taas hellepäivä, mutta Porkkalanniemessä puhaltaa vilvoittava tuuli.

Neljä löytöä luontoretkille

Porkkala Porkkalanniemen pieni retkeily­alue on helppo ottaa haltuun. Repun voi pakata päiväretkelle tai pariksi yöksi viikonloppureissuun. Alue sopii lapsiperheillekin, tosin kalliot ovat paikoitellen jyrkkiä ja sateella ne voivat olla liukkaita. Porkkala on hyvä kohde myös melojille: laakeat kalliot käyvät rantautumispaikoiksi.

Palveluita  Porkkalassa on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen, Vantaan, Kirkkonummen ja Nurmijärven ulkoilualueet. Telegrafbergetin näköalapaikalta avautuu hieno maisema aavalle. Niemellä on keittokatoksia, telttailualueita, nuotiopaikkoja ja vessoja sekä yleisöltä suljettu luotsiasema. Retkiruokaa ja muuta tarpeellista saa Porkkalan satamassa olevasta elintarvikekaupasta, joka on auki kesäisin.

Näin sinne pääsee  Helsingistä pääsee bussilla Kirkko­nummen kautta Porkkalaan. Vuoroja on arkisin aamu- ja iltakuuden välillä noin kymmenen päivässä. Kirkkonummelle voi matkata myös U-junalla. Matka-aika Helsingistä Porkkalaan on noin 1,5 tuntia.

Omalla autolla liikkuessa Helsinki-Hanko-tieltä (51) on liittymä Porkkalanniemeen juuri ennen Kirkkonummea. Yleisen tien loputtua seurataan viittaa, jossa lukee Porkkalanniemen­virkistysalueet. Niemen kärkeen johtavan Tullandintien varressa on useita pysäköintialueita.

Teijon retkeilyalue Salossa sijaitseva valtion retkeily­alue on tuleva kansallis­puisto. Teijossa on vaihteleva maasto kuusi- ja mäntymetsineen, kallioineen ja järvimaisemineen. Meri tuo samoiluun oman lisänsä. Alueella on noin 50 kilometriä merkittyjä retkeilyreittejä. Eniten on tarjolla päivä­retkeksi sopivia, ja niitä yhdistellen voi patikoida viikon­lopunkin. Teijo sopii lapsi­perheidenkin kohteeksi.

Palveluita Retkeilijän iloksi on laavuja, tulentekopaikkoja, telttailu- ja leirialueita sekä vuokrakämppiä. Alueen keskuspaikka on Matildanjärvi, jossa on luonto­keskus, uimarantoja, vuokra­veneitä ja helppokulkuinen luontopolku, Haltiapolku. Matildanjärvellä voi myös kalastaa ja vuokrata saunan. Luontokeskuksessa on lapsille puuhattavaa.

Valkoisella merkityltä rengasluontopolulta kannattaa poiketa Roosinniemen laavulle. Siellä voi tehdä nuotion ja pulahtaa uimassa rannalta.

Metsät ovat vanhoja Teijon ­kartanon metsiä. Paikoin voi nähdä ruukkiajan jälkiä, kuten hiili­miilunpohjia. Kolmen entisen ruukin perintönä näkee runsaasti vanhoja taloja.

Näin sinne pääsee  Julkisilla välineillä Helsingistä Saloon tai Perniöön ja edelleen Teijoon. Saloon on päivittäin lukuisia juna- ja bussivuoroja, Perniöön pääsee bussilla. Salosta liikennöi arkisin Perniön kautta bussi Teijoon. www.matkahuolto.fi, www.vainionliikenne.fi, www.vr.fi, www.luontoon.fi/teijo

Evon retkeilyalue Evo on melko vähän tunnettu ­valtion retkeilyalue reilun tunnin matkan päässä Helsingistä, Hämeen­linnan ja Padasjoen rajamailla. Se on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista, jossa voi patikoida merkityillä reiteillä. Retkeillä voi noin 8 500 hehtaarin alueella. Maasto on pienipiirteistä mutta vaihtelevaa. Retkeily­alueen ­keskiosaa hallitsee harju­maisema, jonka vastapainona alueen reunat ovat kivikkoisempia ja vaikeakulkuisempia. Korkeuserot voivat olla jopa 80 metriä.

Palveluita Alueella on paljon laavuja, kalastus­lampia ja -järviä, tulen­tekopaikkoja ja hyvä palvelu­varustus. Leiriytymispaikaksi sopii Niemisjärvien alue, josta pääsee myös helppokulkuiselle luontopolulle. Sen varrella näkee soita, lehtoja ja myös talous­metsiä. Metsät eivät ole suojelualueiden veroisia, mutta kun kiertää luontopolun vastapäivään, saapuu lopuksi komeaan vanhaan metsään.

Parin päivän patikkaretkelle sopii retkeilyalueen länsipuolella kiertävä, 20 kilometrin pituinen Niemisjärven kierros. Reitti on keskivaativa ja taukopaikat sijoittuvat Ylisen ja Alisen Niemisjärven varrelle reitin puoliväliin. Alueen historiasta kertovat vanhat tukkikämpät, joita voi vuokrata.

Näin sinne pääsee Evolle pääsee arkisin bussilla Lammilta, Hämeenlinnasta (vaihto Lammilla), Padasjoelta ja Helsingistä. Vuoroja on harvakseltaan, viikonloppuisin ei lainkaan. www.luontoon.fi/evo

Sipoonkorven kansallispuisto Sipoonkorpi on yksi harvoista isoista, yhtenäisistä metsäalueista lähellä pääkaupunkiseutua. Se sijaitsee Sipoon, Vantaan ja Helsingin rajaseudulla, vain parinkymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Alue tarjoaa elinsijan lähes kahdeksallekymmenelle uhanalaiselle lajille.

Kansallispuisto Sipoon­korvesta tuli vuonna 2011. Alueella on paljon kuusivaltaisia metsiä, mutta myös kalliometsiä, tuoreita lehtomaisia kankaita ja soita. Sipoonkorvessa voi nauttia metsien lisäksi perinteisestä uusmaalaisesta maalaismaisemasta. Maasto on vaihtelevaa ja korkeuserot suuria.

Reilun viiden kilometrin mittainen Kalkkiruukinpolku kiertelee Håkansbölen kartanon entisillä mailla, metsissä ja pellon reunoilla. Reitti on mäkinen ja siksi vaativa, kuten monet alueen poluista. Omia polkuja kulkevalle on runsaasti vaihtoehtoja, mukavaa metsätietä pitkin voi patikoida esimerkiksi Fallträskin näköalakalliolle.

Palveluita Lasten kanssa ­kannattaa suunnata 1,4 kilometrin mittaiselle Ponun perinne­postia -luontopolulle. Sen varrella on postilaatikoita, joista löytyy alueen eläimien toisilleen lähettämiä postikortteja. Niitä voi lukea patikoinnin lomassa. Ängesbölen tulentekopaikalla voi telttailla, ja Kalkkiruukinpolulla on laavu.

Näin sinne pääsee Sipoon ­busseilla pääsee ­Sipoonkorven ­pohjoisosaan Byabäckeniin Korso–Nikkilä-tietä pitkin. Pysäkiltä on kolmen kilometrin kävely luontopolulle. Myös Sipoon­korven eteläosaan Sotunkiin kulkee bussi Helsingistä ja Vantaan Tikkurilasta. Pysäkiltä luonto­polulle on pari kilometriä. www.hsl.fi, www.sipoo.fi, www.luontoon.fi/sipoonkorpi

Julkaistu: 11.6.2015