Repe Helismaan laulut ovat suomalaista sielunmaisemaa
Puheenaiheet
Repe Helismaan laulut ovat suomalaista sielunmaisemaa
Repe Helismaan laulut koskettavat yhä sata vuotta hänen syntymänsä jälkeen. Laulujen tulkkeina nähdään Unta ja Totta -konserttikiertueella näyttelijä Ahti Jokinen, sopraano Taina Piira, baritoni Hannu Lehtonen ja kapellimestari, juontaja Seppo Hovi.
Julkaistu 21.10.2013
Apu

Reino, Repe Helismaalla olivat sanat hallussaan ja tarinan kertomisen taito. Hän ei pitänyt itseään sittenkään kirjailijana, vaan kirjaltana. Hän hallitsi ylevän runollisuuden, hän osasi riimitellä ja rallatella. Hän näytteli, lauloi, kirjoitti ja juonsi.

Helismaa oli monilahjakkuus, joka ei koskaan korostanut lahjojaan. Hän oli vaatimaton kansanmies, jonka sankari oli suomalainen sälli. Helismaan kerrotaan sanotaan, että hänen muistelmansa ovat jätkälauluissa.

Yli 5 000 laulua, 10 revyytä, yli 100 radiohupailua, 8 näytelmää ja 32 elokuvakäsikirjoitusta kirjoittaneen taiteilijan tuotteliaisuus oli uskomaton. Vain 51-vuotiaana keuhkosyöpään menehtynyt mies ehti tehdä lyhyen elämänsä aikana enemmän kuin kolme taiteilijaa yhteensä.

Helismaan kunniaksi järjestetty Unta vai Totta -konserttikiertue on aikamatka Helismaan tuotantoon. Taiteilijan alter egona esiintyy näyttelijä Ahti Jokinen, sopivan rouhea lausumaan, laulamaan ja näyttelemään Repeä ja Repen tekstejä.

Jo konsertin ensimmäiset laulut johdattavat Helismaan maailmaan. Suutarin tyttären pihalla on aloituslaulu, jota seuraa Päivänsäde ja mennikäinen. Siinä vaiheessa estradille astuvat duettona laulua esittävä upeaääniset Taina Piira ja Hannu Lehtonen.

Lehtosen bravuuri konsertissa on Helismaan suomentaman Hopeisen kuun tulkinta ja saksofonisoolo. Piiran sopraano pääsee oikeuksiinsa muun muassa My Fair Ladyn lauluissa, jotka Helismaa myös suomensi. Meksikon pikajunassa esiintyjäkolmikko Jokinen, Lehtonen ja Piira paljastaa koomikon taitonsa.

Konsertin dramaturgia on rakennettu taitavasti. Kapellimestari Seppo Hovin juonnot kertovat ytimekkäästi Helismaan elämäntarinan. Sekin selviää, että Tapio Rautavaaran ja Helismaan välirikko oli loppujen lopuksi onnenkantamoinen. Sen jälkeen alkoi näet baskerin ja tervanutun eli Toivo Kärjen ja Repe Helismaan hedelmällinen yhteistyö.

Kun elokuva Rovaniemen markkinoilla tuli elokuvateattereihin, kritiikki tyrmäsi sen viihteellisenä törkynä. Kuulostaa tutulta, mutta jo silloin kansa antoi valtankirjansa "suomalaiselle esimusikaalille". Viihdettä tarvitaan arjen keventäjäksi, sanoivat kriitikot mitä hyvänsä.

Lohjalta käynnistynyt Unta vai Totta -konserttikiertue jatkuu 18. marraskuuta saakka. Viimeinen esitys nähdään Lahden Sibeliustalolla.

Kommentoi »