Apu

Reidar Särestöniemi oli värien alkemisti, joka rakasti koiria, katsoi maailmaa kotkan tasolta ja kutsui ateljeekotiaan Potenssiksi

Reidar Särestöniemi oli värien alkemisti, joka rakasti koiria, katsoi maailmaa kotkan tasolta ja kutsui ateljeekotiaan Potenssiksi
Hän oli mystiikkaa ympärilleen kylvänyt aikansa taiteilijatähti, jonka seksuaalinen suuntautuminen kaihersi kansaa. Mutta taulut saivat saman kansan suuren suosion. Reidar Särestöniemi ei sopinut aikansa mittapuihin. Juuri siksi hänestä tuli ilmiö. Tämä on upeat taiteilijakodit -sarjan osa 6/8.
Julkaistu: 30.8.2021

Reilut 30 kilometriä Kittilän kirkon­kylältä etelään Kaukosen kylässä sijaitseva Särestöniemi-museo on todella vaikuttava matkakohde.

Särestöniemessä vierailija pääsee aikamatkalle kenties tunnetuimman lappilaisen kuvataiteilijan Reidar Särestöniemen (1925−1981) uran ja elämänvaiheiden lisäksi 1800-luvulle asti.

Jo Särestöniemeen kantatieltä 79 johtava yhdeksän kilometrin kivinen metsäautotie on ainakin Etelä-Suomesta tulevalle vierailijalle elämys, siirtymä toisenlaiseen maailmaan. Reidar Särestöniemen vielä eläessä tietä ei ollut edes olemassa, vaan taiteilija ja hänen ympäri maailmaa lähteneet teoksensa kulkivat Särestöniemen vieressä vuolaana virtaavaa Ounasjokea pitkin.

Reidar Särestöniemi oli aikansa tunnetuimpia taiteilijoita, ja 1970-luvulla Särestöniemessä kävi paljon vierailijoita. Helikopteri lennätti paikalle niin presidentti Urho Kekkosen kuin silloisen Espanjan kruununprinssin Juan Carlosin.

Presidentti Kekkonen oli Särestöniemen taiteen ystävä, ja hän myönsi Reidar Särestöniemelle professorin arvonimen vuonna 1974.

Valoisan ateljeen lattioita koristavat värikylpyjä saaneista teoksista jääneet maaliläiskät.

Ikuisen kesän galleria

Ateljeessaan Särestöniemi pystyi keskittymään taiteensa luomiseen samaan aikaan, kun satunnaiset matkailijat, taiteenostajat ja valtiovieraat tutustuivat valmiisiin teoksiin galleriassa.

Gallerian yläkerrasta löytyvät myös saunatilat. Särestöniemen gallerian lauteilla kylpi aikanaan myös presidentti Kekkonen.

Reidar Särestöniemi halusi, että galleriassa oli ikuinen kesä, joten siellä on myös uima-allas.

Kaksi ja puoli metriä syvässä altaassa Reidar Särestöniemi sai uida kuin hylje taulujensa keskellä.

Galleriassa on saunan lisäksi uima-allas. Särestöniemen vesi tulee lähteestä, joten altaan täyttäminen on monta päivää kestävä projekti.

Nykypäivänä galleriassa on esillä päänäyttely, jonka teema vaihtuu kerran vuodessa. Esillä olevat teokset ovat pääosin museon omista kokoelmista, mutta näyttelyihin lainataan myös Särestöniemen teoksia muista kokoelmista.

Tämänvuotinen näyttely Jäkäläpoika ja hänen ilveksensä esittelee Särestöniemen tuotannossa eri vuosikymmenillä toistuneita teemoja, joita ovat Särestön lähiympäristö, luonnonsuojelu sekä taiteilijaa itseään kuvanneet eläin- ja fantasiahahmot.

Esillä ovat ensimmäistä kertaa yksityiskokoelmista lainatut teokset Jäkäläpoika ja hänen ilveksensä (1972) ja Ekologinen hätä (1975). Reidar Särestöniemi oli värien lisäksi mestari myös jäkälätekniikassa, jossa teoksen pinta muistuttaa hämmästyttävällä tarkkuudella kivenpinnassa kasvavaa jäkälää.

Ekologinen hätä -teoksessa hukkuvien mäntyjen ympäri hätääntyneenä uiva porotokka kuvaa vuonna 1967 Sodankylään rakennettujen Lokan ja Porttipahdan tekojärvien alle hukutettuja kyliä. Se myös antaa ilmastokriisin merkkien keskelle heräävälle katsojalle tarttumapintaa nykyhetkeen.

Reima ja Raili Pietilän suunnittelema ateljee valmistui vain kymmenen kuukautta vanhan ateljeen tuhoisan tulipalon jälkeen.

Kielletty rakkaus

Reidar Särestöniemen paheksumaa piittaamatonta luonnon hyväksikäyttöä kuvaa myös maalaus Koivujen hautausmaa (1976).

Huolestumisen lisäksi näyttelyssä on vahvasti läsnä myös monenlainen rakkaus. Romanttista rakkautta kuvaa teos Rakastuneet hylkeet (1972).

Kullanruskea uni rakkaudesta ja turvallisuudesta (1974) -teoksen karhuemossa taas yhdistyvät Reidar Särestöniemen kuolleet vanhemmat, emon sylissä lepäävä pentu on taiteilija itse.

Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali, mikä oli rikos vuoteen 1971 ja luokiteltiin vielä senkin jälkeen sairaudeksi. Särestöniemi oli seksuaalisuutensa vuoksi koko ikänsä suomalaisen yhteiskunnan silmissä ei-hyväksytty.

Taiteensa välityksellä Särestöniemi otti kantaa myös homoseksuaalisuuteen, esimerkiksi vuonna 1967 valmistuneen maalauksen Kielto ja kaipaus syleilevät karhut kertovat taiteilijan rakkaudesta runoilija Yrjö Kaijärveen.

Rakastuneet hylkeet -maalaus valmistui vuonna 1972, vuosi Reidar Särestöniemen suuren rakkauden, runoilija Yrjö Kaijärven kuoleman jälkeen.

Eläimet leikkikavereina

Vanhan Särestön pirtti toimi Reidar Särestöniemen ensimmäisenä ateljeena vuoteen 1965 asti, jolloin hän rakennutti myöhemmin tulipalossa tuhoutuneen ensimmäisen ateljeensa.

Tänä vuonna Vanhan Särestön erityisnäyttelyssä muistetaan taiteilijan veljeä Anton ”Anttu” Särestöniemeä, jonka syntymästä on kulunut sata vuotta. Nuoruuden työvuosiensa jälkeen Anttu oli korvaamaton apu Reidar Särestöniemen taustajoukoissa.

Reidar Särestöniemen äkillisen kuoleman jälkeen vuonna 1981 Anttu lahjoitti oman perintöosansa perustettavalle säätiölle ja mahdollisti näin Särestöniemi-museon perustamisen.

Anttu Särestöniemi asui Särestöniemessä ja isännöi sitä kuolemaansa asti vuonna 1997.

Reidar Särestöniemi (vuoteen 1931 asti Kaukonen) syntyi Alma ja Matti Kaukosen seitsenlapsisen perheen nuorimmaiseksi toukokuun 14. päivänä vuonna 1925. Reidarin isovanhemmat Heikki ja Kaisa Kaukonen olivat hankkineet Särestöniemen tilan vuonna 1889. Vanhan Särestön päärakennuksen vanhin osa on rakennettu vuonna 1873.

Perhe vaihtoi sukunimekseen Särestöniemi vuonna 1931.

Reidar Särestöniemi asui ja työskenteli kotitilallaan läpi elämänsä. Vain opiskeluvuodet 1947–1952 Suomen taide- akatemiassa Helsingissä ja 1956−1959 Ilja Repin -instituutissa Leningradissa pitivät hänet pidempään poissa rakkailta kotikulmiltaan.

Perheen nuorimpana lapsena Reidar Särestöniemen leikkikavereita olivat ihmisten sijaan eläimet. Hän saattoi hätyytellä jaaraa, eli pässiä, navetan katolle. Hän eläytyi linnuksi ja piti tervatynnyristä tekemästään saarnastuolista saarnoja eläimille.

Eläimet ja luonto olivatkin merkittävässä osassa hänen taiteellisessa tuotannossaan.

Reidar Särestöniemeä kutsuttiin värien alkemistiksi. Maalaukset syntyivät monimutkaisen prosessin kautta, jota ei tänäkään päivänä osata täysin selittää.

Tupakkasyljestä kuvia lattiaan

Taiteelliset taipumukset tulivat esiin jo varhain, ja Reidar aloitti taiteen tekemisen jo lapsena. Vanhassa Särestössä majoittuneet poromiehet ja metsätyöläiset pureskelivat tupakkamälliä ja sylkivät sitä ajan tapaan lattioille. Tästä tupakkasyljestä pieni Reidar piirteli kuvia lattioihin.

Aikuisiällään ”värien ruhtinaaksi” ja ”värien alkemistiksi” tituleerattu Särestöniemi valmisti lapsena omia maalejaan sekoittamalla uunista ottamaansa tuhkaa tai kukkien terälehtiä kirnupiimään. Maalauspaperin virkaa toimittivat muun muassa sokeritopan pahvikääreet.

Kiertokoulun opettaja lahjoitti nuorelle taitelijanalulle vihkoja ja kyniä piirtämistä varten. Kansakoulunopettajalta Särestöniemi sai elämänsä ensimmäiset vesivärit.

− Ei maailman matka tekisi enää samaa vaikutusta, mutta jos oikein hyvän ystävän löytäisi ja johon rakastuisi, se olisi samanarvoinen asia, Särestöniemi-museon johtaja Anne Koskamo kertoo Reidarin kuvailleen tilannetta.

Lauri Hemmi kuvasi Reidar Särestöniemen vanhan Särestön edessä vuonna 1979. Kuvassa keskellä on Reidarin veli Anttu joutsenensa kanssa. Kuva Lauri Hemmi / Lauri Hemmin kokoelma / Lusto.

Perhe huomasi Reidar Särestöniemen erityis- laatuisuuden ja tuki hänen pyrkimyksiään taitelijaksi. Kylällä pahoiteltiin perheen kohtaloa, kun Reidarista ei ollut kunnon työmieheksi.

Reidarin Norjassa tukkukauppiaana toiminut eno Alfred hankki Reidarille ensimmäisen paikan Helsingistä taiteilija Aale Hakavan yksityisoppilaana vuonna 1947. Vanhemmat myivät metsää, jotta Reidar pääsi taideakatemiavuosiensa jälkeen opintomatkoille Ranskaan ja Italiaan.

Erityisesti Pariisin vapaa ilmapiiri teki Reidar Särestöniemeen vaikutuksen.

Särestöniemen ensimmäiset yksityisnäyttelyt Helsingissä vuosina 1959 ja 1960 olivat arvostelu- ja yleisömenestyksiä, ja ura lähti kovaan nousukiitoon.

Hän lähetti näyttelyistä kertovia lehtileikkeitä vanhemmilleen ja käski levittämään kyläläisten tietoon ”propagandaa”, että nyt on menestystä, vaikka kunnon työmiestä ei tullutkaan. Taiteilijasta tulikin lopulta Kittilän ja koko Lapin ylpeydenaihe.

Sielu-koiran sängyn yläpuolella oleva maalaus, Arabialainen miesmalli (1950), on Reidar Särestöniemen lopputyö Suomen taideakatemiasta.

Tuli tuhosi ateljeen

Arkkitehti Robert Gunstin suunnittelemasta Reidar Särestöniemen ensimmäisestä ateljeesta ei ole muistuttamassa kuin kellarin päälle rakennettu hirsikatos.

Ateljee tuhoutui vuoden 1977 viimeisenä päivänä sähköoikosulusta alkaneessa tulipalossa. Särestöniemi menetti tulipalossa osan maalauksistaan, kaikki taiteilijantarvikkeensa, laajan taidekirjastonsa ja ison osan kirjoittamistaan runoista. Tuhon omia olivat lapsuudenkodista ja maailmanmatkoilta kertyneet muistoesineet.

Tuho oli suuri, mutta palokunnan kovassa pakkasessa läpi yön kestäneen raatamisen ansiosta ateljeen vieressä sijainnut galleria seisoo ylväänä vielä tänäkin päivänä.

Arkkitehtipariskunta Reima ja Raili Pietilän suunnittelema galleria valmistui vuonna 1972.

Luonto on lähellä niin gallerian rakennuksessa kuin sen seinillä esillä olevassa taiteessa.

Gallerian portaat on tehty läheisen Särestövaaran liuskekivestä, ovenkahvat ovat pahkaa, ja hirsissä näkyvät toukkien puuhun tekemät reiät, toukkien taide.

Pietilöiden arkkitehtuurissa lähtökohtana oli, että rakennuksen pitää sulautua sitä ympäröivään maisemaan. Särestöniemen gallerian kohdalla tämä toteutuu täydellisesti. Massiivista kelohonkarakennusta tuskin erottaa ympäristöstään.

− Välillä turistit tulevat kysymään, missä se galleria oikein sijaitsee, Särestöniemi-museon museonjohtaja Anne Koskamo naurahtaa.

Luontorakkaan Reidar Särestöniemen taiteessa eläinhahmot kuvasivat hänen omia, syvimpiä tunteitaan.

Kuin feenikslintu tuhkasta

Ateljeekodin tulipalon jälkeen Reidar Särestöniemi ei jäänyt rypemään itsesäälissä, vaan päätti nousta tuhkan keskeltä kuin feenikslintu konsanaan.

Uuden ateljeensa Särestöniemi halusi rakennuttaa kauemmaksi palaneesta ateljeesta ja galleriasta. Hän pelkäsi, että voimayhtiöiden suunnitelmat Ounasjoen valjastamisesta saattaisivat toteutua, ja Särestö hukkuisi tulvaveden alle.

Niinpä hän valitsi ateljeelle paikan ylempää mäeltä vanhan ohrapellon laidasta.

Arkkitehdeiksi valikoituivat tälläkin kertaa Reima ja Raili Pietilä. Lentomatkalla Pietilöitä tapaamaan Särestöniemi istui koneessa ikkunakauppiaan vieressä, joten ikkuna­kaupat uuteen ateljeehen solmittiin siltä istumalta, ennen varsinaisen suunnittelutyön aloittamista.

Uuden ateljeen hulppeaa kokoa katsoessa tuntuu käsittämättömältä, että se valmistui kymmenessä kuukaudessa.

Vastavalmistunutta rakennusta esiteltiin myös Apu-lehdessä neljän sivun artikkelissa lokakuussa 1978. Uuden ateljeen suunnittelussa Pietilöiden lähtökohtana oli karjalaistyyppiset talot.

He antoivat ateljeelle nimen Valkeanmeren talo.

Reidar Särestöniemi itse kutsui uutta ateljeekotiaan myös Potenssiksi.

Reidar Särestöniemen rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy muun muassa talon kivijalkaan lintujen pesimäpaikoiksi jätetyissä koloissa. Vanhan ateljeen pihapiirissä asuneet linnut ja oravat houkuteltiin uuteen paikkaan ruualla.

Reidar Särestöniemi itse kuvaili siirtyneensä katsomaan maailmaa kotkan tasolta, sillä asuinkerroksesta avautui usean tunturin näkymä, joka on nykyää osittain kasvaneen metsän peitossa.

Taiteilijan sänkyä ympäröi rankinen, eli sääskisuoja, jonka turvin kesällä pystyi nukkumaan parvekkeen ovet auki.

Portaiden leveys suunniteltu koiran tassuille

Reidar Särestöniemen työskentelytilat sijaitsivat ateljeen alakerrassa. Upeista ikkunoista tulvii sisään valoa, ja niistä ulos avautuu näkymä taiteilijaa inspiroineisiin Särestön maisemiin.

Tilassa on esillä Särestöniemen taiteilijantarvikkeita, lattiassa näkyy jälkiä siinä aikanaan värikylpyjä saaneista teoksista.

Reidar Särestöniemi maalasi teoksiaan omintakeisella tyylillään. Hän kuunteli maalatessaan musiikkia tai hyräili sitä itse, vuoroin loittoni ja vuoroin lähestyi tekeillä ollutta teosta transsinomaisessa tilassa.

Jonkinlaisen häivähdyksen tästä voi ateljeessa aistia tänäkin päivänä.

Ateljeen yläkerrassa ovat Reidar Särestöniemen asuintilat ja vierashuone. Portaikossa vieras saa varoa päätään, sillä sen korkeus on suunniteltu suhteellisen pienikokoisen taiteilijan mittoihin. Portaiden leveys taas on suunniteltu koiran tassuille sopivaksi.

Taiteilijan oman sängyn lisäksi ateljeekodin yläkerrassa on lehmäntaljalla peitelty sänky hänen viimeiseksi jääneelle koiralleen.

Eläinrakas Reidar Särestöniemi antoi bernhardilaiselle nimeksi Sielu, koska hänen mukaansa tässä koirassa yhdistyivät kaikkien hänen aiempien koiriensa sielut.

Reidar Särestöniemi omakuvassa vuodelta 1954.

Viimeinen käenkukuntainen kevät

Uuteen ateljeehensa muutettuaan Reidar Särestöniemi oli menossa kohti uutta ilmaisua, uutta väriajattelua. Uusi luomiskausi jäi kuitenkin Lapin mestarilta kesken.

Marraskuussa 1980 Reidar Särestöniemi kirjoitti päiväkirjaansa: ”Toivon vielä monta käenkukuntaista kevättä.” Hän sai vain yhden.

Toukokuussa 1981 Kanadan kenraalikuvernööri puolisoineen vieraili Särestöniemessä. Vastikään 56 vuotta täyttänyt Reidar Särestöniemi sanoi tuolloin, että ”vain tauluni merkitsevät jotain, minä itse en merkitse mitään”.

Muutamaa päivää myöhemmin, 27. toukokuuta vuonna 1981, hän kuoli sydämen rytmihäiriöön ateljeessaan.

Kaksi ja puoli vuotta aiemmin vanhan ateljeen tulipaloa sammuttamassa olleet palomiehet eivät voineet tällä kertaa tehdä muuta kuin saattaa taiteilijan viimeiselle matkalleen.

Reidar Särestöniemen taiteen perintö elää onneksemme edelleen hänen ainutlaatuisen taiteilijakotinsa rakennusten seinien sisäpuolella ja pihapiirissä.

Artikkelia varten on haastateltu Särestöniemi-museon museonjohtaja Anne Koskamoa.

Särestöniemi-museo

  • Kuvataiteilija Reidar ­Särestöniemen (1925−1981) kotitila. Taitelijan lapsuuden­kodin Vanhan ­Särestön vanhimmat osat vuodelta 1873. Reima ja ­Raili Pietilän suunnittelema galleria valmistui 1972, ­ateljee vuonna 1978.

  • Museona vuodesta 1985. Esittelee professori Särestö­niemen taidetta ja hänen asuin- ja työympäristönsä.

  • Sijaitsee Kaukosen kylässä Kittilässä (Särestöntie 880, 99110 Kaukonen).

  • Avoinna vuoden ympäri ti−la 12−18, 1.6.−30.9. myös su 12−18. Liput 10−12 euroa, museokortilla ilmainen ­sisäänpääsy.

Kommentoi »