Apu

Rauli Virtanen Ukrainassa: Taistelutahto ei hiivu, vaikka hautausmaat muuttuvat kukkameriksi ja talot tuhotaan − harkovalainen Maksym: "Tärkeintä on, että maailma tukee Ukrainan armeijaa ja maataloutta"

Rauli Virtanen Ukrainassa: Taistelutahto ei hiivu, vaikka hautausmaat muuttuvat kukkameriksi ja talot tuhotaan − harkovalainen Maksym: "Tärkeintä on, että maailma tukee Ukrainan armeijaa ja maataloutta"
Ukrainassa sota raivoaa edelleen, vaikka se ei maailmalla enää herätä samanlaisia otsikoita kuin keväällä. Toimittaja Rauli Virtanen näki Ukrainan-matkallaan hautausmaat ja tuhoutuneet talot ja ukrainalaisten vankkumattoman taistelutahdon: "Aiomme taistella loppuun asti, kunnes koko Ukraina on saatu venäläisiltä takaisin."
Julkaistu: 1.7.2022

Kahdelta Ukrainaan tekemältäni matkalta on vahvimpana ja synkimpänä painunut mieleeni Harkovan 18. hautausmaa.

Ukrainassa kaikki kalmistot leviävät nyt surullisen nopeasti, ja tämä idän miljoonakaupunki Harkovan sankarihautojen tasanko ehkä vielä muita ahnaammin.

Pysäyttävintä tässä hiljaisuudessa on Ukrainan lippujen lepattava meri ja sen sinikeltaisuus yhdistettynä värikkäisiin kukkiin ja seppeleisiin ja ammottavat, vastakaivetut haudat.

Tuo hiljaisuus rikkoutuu useamman kerran päivässä, kun haudankaivajat aloittavat työnsä ja avaavat uuden parinkymmenen hautarivistön edellisten rinnalle. Ensimmäisissä rivistöissä kivipaadet, kuvat ja tekstit kertovat vuodesta 2014 lähtien kaatuneista Ukrainan puolustajista.

Nämä ovat hyvin hoidettuja ”sankareiden kujia”, jotka nyt saavat vierelleen puuristien lippukujia Venäjän hyökkäyssodan vaatiessa päivittäin 100−200 nuoren ukrainalaissotilaan hengen.

Kun palaan toistamiseen tuolle hautausmaalle kohtaan pienen ryhmän, joka on tullut saattamaan venäläisten iskussa kuollutta Aleksandr Kornovia viimeiselle matkalle.

Paikalla saapuneet Kornovin aseveljet ampuvat ilmaan kunnialaukaukset. Ortodoksipappi on paikalla, mutta lähiomaisia en haudan äärellä näe.

− Aleksandr oli sodan alkaessa lähettänyt perheensä turvaan Eurooppaan, eivätkä he ehtineet tulla hautajaisiin. Paikalla on ainoastaan Aleksandrin täti, kertoo ukrainalainen majuri, Aleksandr hänkin nimeltään.

− Vain parhaat lähtevät. Aleksandrin piti olla lomalla, mutta hän päätti palata palvelukseen jo ennen loman päättymistä ja kuoli, majuri sanoo ystäväänsä surren lähettäen sitten yllättäen terveiset omalle tädilleen, joka asuu Porissa.

− Minun sukujuureni ovat Karjalassa. Siellä asunut tätini Vera tapasi Kostamuksessa suomalaisen miehen ja muutti sitten Poriin, Karjalasta nuorena Ukrainaan muuttanut majuri kertoo.

− Tänään olemme surullisia ja samalla vihaisia. Aiomme taistella loppuun asti, kunnes koko Ukraina on saatu venäläisiltä takaisin, Aleksandr vannoo mukana olevien sotilaiden nyökkäillessä.

Sadan metrin päässä olevalle haudalle on samaan aikaan kokoontunut pieni surusaattue. Samassa iskussa Aleksandrin kanssa surmansa saanut Harkovan puolustaja, 48-vuotias upseeri Yuri Savchin haudataan koruttomin menoin.

Paikalla ovat Yurin taivaalle rukoillen katsova äiti Olha ja miehensä kuvaa kädellään silittävä leski Svetlana.

Ostoskeskukset Venäjän iskujen kohteina

Miljoonakaupunki Harkovassa kaikki on suurta kerrostalon seinässä olevasta jättimäisestä lämpömittarista Euroopan korkeimpaan, 102-metriseen lipputankoon (Haminan lipputanko 100 metriä) ja Itä-Euroopan suurimpaan kauppakeskukseen Barabashovoon.

Nyt kotikaupunkiaan esittelevä, entinen poliisi ja nykyisistä EU-tehtävistään monelle suomalaiselle tuttu Maksym Levytskyi vie meidät suunnattoman tuhon keskelle. Venäjän iskut synnyttivät täällä valtavat tulopalot, jotka tuhosivat suuren osan Baraban- ja Barabashka-nimillä tunnetusta markkinapaikasta, jonne ennen sotaa miljoonat venäläiset tulivat rajan takaa ostoksille.

− Tällä 75 hehtaarin alueella kävi ennen sotaa toista sataa tuhatta asiakasta ja kymmenet tuhannet pikkukaupat tarjosivat työpaikan noin 90 000 harkovalaiselle, Maksym kertoo. Nyt paikka on autio, vartijoita lukuunottamatta.

Suuntaamme katsomaan vain kahta päivää aikaisemmin iskun saanutta modernia ostoskeskusta. Sen revenneen julkisivun edessä kaivuri raivaa tuhoaluetta. Räjähdyksen synnyttämästä montusta pilkottaa lastentavaroita raketin paineaallon tuhottua toisessa kerroksessa olleen lelukaupan.

Aikaisemmin tällä matkalla olen nähnyt Venäjän iskujen aiheuttamaa tuhoa myös odessalaisessa kauppakeskuksessa.

Maksym kertoo, kuinka tämä sota eroaa vuonna 2014 alkaneesta sodasta siinä, että nyt Venäjän silmittömän tykistö-, raketti- ja ohjustulen maaleina ovat myös siviilikohteet, kuten kerrostalot, juna-asemat ja ostoskeskukset.

Tuhoutuneita kouluja

Hälytyssireenien äänet pimeässä, aavemaisessa kaupungissa ja niitä puolen yön jälkeen seuraavat räjähdykset jäävät mieleeni Harkovassa viettämistäni öistä.

Venäläisjoukot eivät koskaan päässeet Harkovan keskustaan, mutta Maksym näyttää paikan, missä keskustaa kohti ajaneen panssaroidun ajoneuvon miehistö kohtasi matkansa pään.

− Venäläiset ilmeisesti eksyivät ja kohdatessaan ukrainalaiset joukot tällä alueella he jättivät vaununsa ja asettuivat asemiin tähän Harkovan parhaimpiin kuuluvan koulun, numero 134:n päärakennukseen, Maksyn kertoo näyttäessään viereiseen aitaan kiinnitettyjä kuvia kaatuneista venäläissotilaista.

− He kieltäytyivät antautumasta, jolloin Ukrainan sotilailla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin surmata heidät taistelussa, jossa tämä hieno koulu tuhoutui täysin, hävityksen keskeltä telamiinaa esittelevä Maksym toteaa.

Kevään aikana koulun entiset oppilaat ovat poseeranneet raunioilla juhlapuvuissa ja jakaneet noita omalla tavallaan sodanvastaisia kuvia sosiaalisessa mediassa. Myös muualla Ukrainassa olen nähnyt, kuinka Venäjän iskut ovat osuneet sinne missä on koulurakennuksia ja lastentarhoja.

Maksym ja hänen vaimonsa ovat miljoonien muiden ukrainalaisten tavoin mukana sodassa myös vapaaehtoisina. Perhe on majoittanut vapaaehtoisia amerikkalaisia miinanraivaajia.

Tuon kuuluisan koulun läheisyydessä Maksym esittelee meille ylpeänä katuvarren tarkastuspisteen vieressä olevaa vihreäksi verhottua bunkkeria, jota hän on ollut rakentamassa. Menemme sisälle bunkkeriin, mistä tarkka-ampujilla on hyvä näkymä tielle, paksujen betonilaattojen ja hiekkasäkkien keskeltä.

− Kuulun vapaaehtoisten ryhmään, joka rakentaa Harkovan puolustusta aamuyhdeksästä viiden tunnin ajan. Armeija kertoo meille, mihin he haluavat suoja-asemat ja kaupunginvaltuusto antaa meille työkoneet ja tarvikkeet, Maksym kertoo.

− Jos venäläiset yrittäisivät tuhota näitä rakentamiamme asemia, he joutuisivat maksamaan siitä kovan hinnan.

Surullinen Saltivka

Ukrainan toiseksi suurimman kaupungin laidalla avautuu lohduton maisema mustuneita kerrostaloja ja palaneita puita.

Täällä näemme myös Ukrainan armeijan sotilaat ryhmittymässä uusiin asemiin Venäjän seuraavien iskujen varalta. Tykistön jyly Venäjän rajan suunnalta kuuluu tänne nyt varsin selvänä.

Tämä on Saltivka, ennen sotaa 800 000 harkovalaisten nukkumalähiö.

Muutama siviili on uskaltautunut täälläkin liikkeelle. Jotkut ovat tulleet kauhistelemaan entisen kotitalonsa saamia osumia, toiset pelastamaan kodeista mitä vielä on pelastettavissa.

Tapaan osittain tuhoutuneen kerrostalon edessä Sergein.

− Vietin täällä lapsuuteni, kävin koulun ja kaikki parhaat kaverini asuivat täällä. Onneksi oma asuntomme ei tuhoutunut, mutta kyllä tämä on kuin painajainen. Emme ikinä uskoneet sodan alkavaksi, emmekä vieläkään usko näkemäämme, Sergei sanoo.

Parin sadan metrin päähän pysäköidyn pikkuauton edessä Yuri pakkaa tuhoutuneesta kodistaan pelastamaansa lampunvarjostinta takakonttiin.

Seuraamme Yuria ja hänen naapuriaan Artemia ylös kahdeksanteen kerrokseen. Sieltä ainoa tie päästä Artemin perheen entiseen kotiin on naapurin seinässä olevan aukon kautta.

Artemin 48 neliön asunto on palasina. Perhe oli onneksi paennut toisaalle Harkovaan ja säästyi Venäjän iskuilta.

Nyt Artem vie vähää, ehjänä säilynyttä perheen omaisuutta uuteen tilapäiseen kotiin. Kädessään hänelle on kuusivuotiaan Mihail-pojan leluja.

− Mihail kysyy koko ajan, mitä kodille on tapahtunut, mutta emme voi vielä kertoa hänelle totuutta, Artem sanoo ja näyttää matkapuhelimesta poikansa kuvaa.

”Helvetillisesti tervetuloa”

Myös Harkovan keskusta on saanut paljon osumia tänne kohdistuvan tulituksen jatkuessa vuorokaudesta toiseen.

Kaupunginvaltuuston ovella on katutaiteilijan tervehdys ja sen edessä jalkakäytävällä katumainos, joissa valtuusto ja ”Kraken”-erikoisjoukot toivottavat venäläiset ”helvetillisesti tervetulleiksi”.

Valtuustorakennuksen edessä Maksym kertoo, kuinka venäläismielisillä poliitikoilla ei ole enää sijaa Harkovan tai Ukrainan sisäpolitiikassa.

− Useimmat heistä ovat kadonneet, jotkut lähteneet Venäjälle, Maksym sanoo ja kertoo, kuinka monet venäjänkielisen kaupungin asukkaista ovat ryhtyneet puhumaan ukrainaa, tai kuinka monet ortodoksit ovat muuttaneet mielensä kuunneltuaan Venäjän ortodoksijohtajien Putinia tukevia kannanottoja.

− Muutos ihmisten suhtautumisessa on ollut valtava nyt kun Venäjän naamiot ovat pudonneet ja sota on yhdistänyt ukrainalaisia, Maksym sanoo.

Valtuustoon liittyen hän kertoo, kuinka täälläkin nähdään köydenvetoa äärinationalistien ja historian ystävien kesken.

Katsomme puistoon, josta toisen maailmansodan legendaarisen komentajan, marsalkka Georgi Zukovin patsas on hiljan poistettu.

Maksym kertoo, kuinka Harkovassa olevan Zukov-kadun nimeä on vaihdettu useaan otteeseen. Moskova-katu täällä on jo vaihdettu ”Harkovan sankareiden kaduksi”.

− Zukov oli teurastajana tunnettu komentaja, joka oli omien joukkojen kaatuneiden suhteen yhtä piittaamaton kuin Putin. Tilalle on vaihdettu Petro Grigorenko -katu. Hänellä ei ole samanlaista veristä taustaa kuin Zukovilla, Maksym kertoo ukrainalaistaustaisesta kenraali Grigorenkosta, josta tuli Neuvostoliitossa myöhemmin toisinajattelija.

Itsenäisyyden aukion laidalla Maksym esittelee meille vanhoja maineikkaita panssareita viittauksena Harkovan menneisyyteen Neuvostoliiton aseteollisuudessa.

− Tässä meillä on se kuuluisa T-34 panssarivaunu. Se on suunniteltu ja rakennettu täällä Harkovassa, Maksym kertoo toisen maailmansodan parhaimmaksi mainitusta neuvostoarmeijan panssarivaunusta.

Toistaiseksi Maksym on päättänyt pysyä täällä ja pitää myös perheensä Harkovassa.

− Pahinta oli sodan alussa, jolloin oli ilmaiskuja ja venäläiset tulivat kaupungin laidalle, josta ammunta kuului kotiimme. Pelottavinta se oli lapsille, mutta emme koskaan käyttäneet vaimoni kanssa keskusteluissa sanaa ”sota”, ja saimme lapset uskomaan monen päivän ajan, että kyseessä oli Ukrainan armeijan sotaharjoitus, Maksym kertoo.

Hän haluaa jokaisen Harkovaan paluuta haikailevan miettivän ja päättävän itse, mikä on turvallista ja järkevää.

− On ymmärrettävää, että ulkomailla ihmisiltä rahat loppuvat eikä elämä ole helppoa, jolloin kotiinpaluu houkuttelee. Rauhallista täällä ei tietenkään ole, monet rakennukset ovat tuhoutuneita ja monet palvelut eivät toimi. Mahdollisuus joutua iskujen uhriksi on olemassa, mutta jos täällä noudattaa kaikkia turvallisuusmääräyksiä ja hakeutuu suojaa hälytysten aikana, niin toki täällä voi asua, Maksym asettelee sanansa varovaisesti.

Kun Maksymilta kysyy, millaista apua Harkova tarvitsee, hän mainitsee ajoneuvot ja kuljetuskalustot pelastuslaitoksille samoin kuin raivauskaluston nostureista lähtien, koska niin moni rakennus on tuhoutunut.

− Täällä tarvitaan myös suojapukuja palomiehille, happinaamareita, jne. Tärkeintä on kuitenkin, että maailma tukee Ukrainan armeijaa ja myös maataloutta.

Kommentoi »