Apu

Ratsastusjousiammunta perustuu ikivanhoihin sotataitoihin – ”Totesin käyttöjärjestelmäni vähän erilaiseksi”

Ratsastusjousiammunta perustuu ikivanhoihin sotataitoihin – ”Totesin käyttöjärjestelmäni vähän erilaiseksi”
Katariina Cozmei löysi ratsastusjousiammunnasta elämälleen suunnan ja puolison.
Julkaistu: 5.6.2021
Maatilan pihalla kävelee valkoista hevosta taluttaen hyväntuulinen tallinpitäjä. Hän on Katariina Cozmei, joka asuttaa varsinaissuomalaisia tiluksia yhdessä miehensä ja kolmen hevosensa kanssa. Kaksi hevosista on ollut hänen seuralaisiaan jo yli kymmenen vuoden ajan.
– Pärähdin hevosiin jo viisivuotiaana, kun ilmoitin poniratsastukseen päästyäni maireasti äidilleni, että tätä alan tehdä sitten aikuisena. Kuten sitten aloinkin, Katariina kertoo.
Hän on alun perin kotoisin maalta, Ulvilasta.
– Olen ollut lapsesta saakka utelias, kiinnostunut luonnosta, kielistä ja kulttuureista, ollut hiukan vastarannankiiskikin. En aina oikein sopeutunut perinteisiin toimintamalleihin. Se kaikki toi elämään etenkin nuorempana myös paljon hankaluutta ja karikkoja, mutta kukapa vastavirtaan uiva olisi koskaan päässyt helpolla.
Onnellisen lapsuuden jälkeen Katariina tajusi koulumaailmaan astuessaan, että taitaakin olla vähän kummallinen tapaus: kiinnostunut vääristä asioista, puhuu typeriä ja outoja juttuja.
– Totesin käyttöjärjestelmäni vähän erilaiseksi, ja hämmentyneenä uppouduin luonnon ja hevosten maailmaan, piirtämiseen ja kirjoittamiseen. En ollut silti yksinäinen, vaan sosiaalisena ja karjalaisverisenä kyläluutana minulla on aina ollut myös kavereita, Katariina summaa muistojaan.

’’Mieheni valmistaa ratsastusjousiammuntaan tarvittavia välineitä, kuten nahkaisia nuoliviineitä. Meitä yhdistää rakkaus hevosiin, luontoon ja melko yksinkertaiseen elämäntyyliin. Saamme paljon isommat kiksit laukatessamme Aasian aroilla kuin jos ajaisimme hienoilla urheiluautoilla.’’

Ratsastushameet piti ommella itse

Hevoset johtivat lopulta hänet omalle tielleen. Katariina alkoi ommella ratsastukseen soveltuvia pitkiä villahameita joulun 2012 tienoilla.
– Inhoan toppahousuja ja innostuin ajatuksesta alkaa suunnitella ja tuottaa erilaisia ulkoiluhameita. Malleja, joilla voisi hiihtää, ratsastaa, luistella, vaeltaa, käydä kaupassa, kääriytyä sohvalle.
Katariina piti ratsastustunteja tallikavereilleen ja toimi kesäleireillä leiriavustajana jo hyvin nuorena.
– Matkani kulki Kankaanpään ja Niinisalon Ratsastajien tallivuosien kautta Ypäjän Hevosopistoon, jossa suoritin hevostalouden perustutkinnon. Oman yrityksen laitoin pystyyn karvaa vaille kolmekymppisenä, ja siitä lähtien olen toiminut täysipäiväisesti hevosten parissa.
Sitten Katariina löysi sattumalta netissä kuvia ratsastusjousiammusta. Hän päätti kokeilla lajia – kohtalokkain seurauksin.
– Jäin aika pian totaalisesti koukkuun ja aloin treenata, Katariina kertoo.
Katariinan työssä ja harrastuksessa hevoset ja niiden kanssa ulkoilu kulkevat käsi kädessä.

Puoliso löytyi kisamatkalta

Innostus lajiin sai hänet etsimään lisää oppia ja hän vieraili aina Iranissa asti osaamista hankkiakseen. Koukuttuminen auttoi myös kohtaloa laittamaan sormensa peliin.
Vuonna 2015 hän tapasi miehensä, romanialaisen Mihai Cozmein ollessaan kisamatkalla Turkissa.
Siitä alkoi yhteinen tie. Sen jälkeen Katariina ja hänen miehensä Mihai ovat pitäneet valmennusklinikoita ja opettaneet ratsastusjousiammuntaa USA:ssa, Australiassa, Malesiassa, Etelä-Afrikassa, Iranissa ja lukuisissa Euroopan maissa. Molemmat ovat myös kilpailleet Kazakstanissa, Etelä-Koreassa ja Jordaniassa.
Parivaljakon työskentelyä voi kutsua tiimityöksi.
– Hoidamme hevostallia ja maatilaa yhdessä, kierrämme valmentamassa ja kilpailemassa yhdessä ja erikseen. Lisäksi mieheni valmistaa ratsastusjousiammuntaan tarvittavia välineitä, kuten nahkaisia nuoliviineitä. Meitä yhdistää rakkaus hevosiin, luontoon ja melko yksinkertaiseen elämäntyyliin. Saamme paljon isommat kiksit laukatessamme Aasian aroilla kuin jos ajaisimme hienoilla urheiluautoilla.

’’Monet innostuvat tekemään kilpailuasunsa itse, ja olen myös ommellut itselleni rekkikaupalla rekvisiittaa. Pääsen ihan erilaiseen tunnelmaan, kun liihotan kilpailuareenan poikki kaftaanit tai hameenhelmat hulmuten!’’

Soturityyliin kuuluu historiallinen pukeutuminen

Talon eteiseen astuva vieras voi aluksi hieman pyöritellä silmiään: naulakosta roikkuu käsilaukkujen ja takkien sijaan pääasiassa nuoliviineitä, miekkoja sekä muuta outoa rekvisiittaa.
Ja tietenkin ratsastukseen sopivia vaatteita. Katariinan pukeutumisesta ja varusteista huokuu omintakeinen mystiikka ja rakkaus lajiin.
Soturityyliin kuuluu olennaisena osana historiallinen pukeutuminen, ja Aasiassa esiinnyttäessä jonkinlainen perinneasu on jopa pakollinen.
– Urheilutyylissä se ei ole millään tavalla keskiössä, vaan moni kilpailee ihan perusspandekseissa, Katariina kertoo.
Kokonaisuuden ei tarvitse olla tietyn aikakauden tai maan mukainen, riittää että se mukailee halutun kulttuurin henkeä.
– Monet innostuvat tekemään kilpailuasunsa itse, ja olen myös ommellut itselleni rekkikaupalla rekvisiittaa. Pääsen ihan erilaiseen tunnelmaan, kun liihotan kilpailuareenan poikki kaftaanit tai hameenhelmat hulmuten! Ilokseni olen huomannut, että ompelemiani vaatteita käyttävät nyt monet kansainväliset ystävänikin, eikä pelkästään kisoissa vaan myös arjessa, Katariina sanoo tyytyväisenä.
Katariina kutsuu vaatemallistoaan lempinimellä Hullun hamenaisen tuotanto.
– Vaatesuunnittelijan koulutusta minulla ei ole, mutta olen tehnyt itselleni vaatteita parikymppisestä lähtien. Asiakkaille myytävät tuotteet ovat ammattilaisten valmistamia ja keskityn suunnittelemaan ja ompelemaan testikappaleita. On myös mahtavaa, että kykenen näin tarjoamaan töitä muille suomalaisille pienyrittäjille.
– Korona muutti kaiken. Omakin yritystystoiminta on kriisissä, mutta olemme tottuneet pieniin menoihin ja pieniin tuloihin, joten meille romahdus ei ole niin suuri kuin ehkä monelle muulle.

Ikivanha sodankäynnin taito

Ratsastusjousiammunta perustuu pohjimmiltaan ikivanhoihin sotataitoihin ja periaatteisiin: ammu laukkaavan hevosen selästä nopeasti ja tarkasti maaliin, tai sinut ammutaan.
Lajiin on monta tulokulmaa, mutta karkeasti harrastajat voidaan jaotella kahteen porukkaan: martial arts -henkiseen soturityyliin ja urheilutyyliin.
Valtaosa on tavallisia harrastajia näiden kahden tyylisuunnan väliltä.
Suomessa ratsastusjousiammunta on vielä aika marginaalista, laji on nuori, mutta yllättävän kovassa kasvussa.
– Meillä on pääasiassa vakioratoja, osa tarkemmin suunniteltuja – lyhyistä spurttipätkistä aina 1,5 kilometriä pitkiin maastoratoihin. Radoilla on maaleja joka suunnassa sekä hevosille esteitä, joiden yli hypättäessä pitäisi samalla ampua maalitauluun, Katariina kuvailee.
– En muista, koska viimeksi olisin nukkunut koko yön heräämättä kertaakaan kipuun. Jos teen liikaa töitä, kipu pahenee, mutta toisaalta myös liikkumattomuus on pahasta. On haaste löytää tasapaino tekemisen ja palautumisen välillä, Katariina kertoo.

Enemmän vapaa-aikaa mutta vähemmän rahaa

Koronarajoitukset ovat kuitenkin iskeneet kyntensä myös tähän lajiin.
Tallin yritystoimintaa on jouduttu mukauttamaan sekä kaikki kurssit ja kilpailut perumaan koronan takia, joten tilanne vaikuttaa hyvin olennaisesti parin toimeentuloon ja tulevaisuuden suunnitelmiin.
– Korona muutti kaiken. Omakin yritystystoiminta on kriisissä, mutta olemme tottuneet pieniin menoihin ja pieniin tuloihin, joten meille romahdus ei ole niin suuri kuin ehkä monelle muulle.
Ihmisillä on nyt enemmän vapaa-aikaa mutta vähemmän rahaa, Katariina tietää.
– Ensimmäisenä tietenkin karsitaan niistä asioista, jotka maksavat, ja siirrytään asioihin, jotka ovat ilmaisia tai hyvin edullisia.

’’Tunteella ja villillä sydämellä eläminen on usein monelle liikaa. Pahinta mitä voisi tapahtua, olisi muuttua katkeraksi ja kyyniseksi. Sitä yritän välttää kuin ruttoa.’’

Krooninen kipu on tuonut empatiaa

Katariina on kärsinyt kroonisista lihas- ja nivelkivuista lapsuudestaan asti.
Lisäksi ratsastusonnettomuus on vaurioittanut kaularankaa niin, että jatkuvasta kivusta tuli ikuinen seuralainen.
– En muista, koska viimeksi olisin nukkunut koko yön heräämättä kertaakaan kipuun. Jos teen liikaa töitä, kipu pahenee, mutta toisaalta myös liikkumattomuus on pahasta. On haaste löytää tasapaino tekemisen ja palautumisen välillä.
Ratsastus ja tallityöt onneksi auttavat ja kankean, kipeän kehon kanssa voi oppia elämään.
– Toisaalta kipu on tuonut omaan työhöni lisää empatiaa niiden auttamiseen, joilla on fyysisiä rajoitteita. Jokainen tekee parhaansa niillä, mitä hänellä on, Katariina analysoi.
Tulevaisuudessa Katariina näkee itseni tekemässä samoja asioita kuin nyt, mutta paremmin ja viisaammin.
– Toivon, että hiukan rikkoontunut kehoni jaksaa sinnitellä mukana töissä, saan jatkossakin painella täyttä laukkaa kesäisellä niityllä ja vaatettaa ihmisiä. Toivon, että elämä olisi selkeää, mutta runsasta ja kuplivaa. Paluuta aikaan ennen koronaa ei enää varmastikaan tule, mutta tulee jotain muuta.
Mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä selvemmin hän näkee polun, jota on kulkenut.
– Suurimpia haasteitani on osata antaa olla, kääntää katse. Ja vaieta silloin kun asiat, joita sanon, kääntyisivät itseäni vastaan. Tunteella ja villillä sydämellä eläminen on usein monelle liikaa. Pahinta mitä voisi tapahtua, olisi muuttua katkeraksi ja kyyniseksi. Sitä yritän välttää kuin ruttoa.

Katariina Cozmei

  • Ikä: 40 vuotta.
  • Perhe: mies Mihai Cozmei.
  • Asuu: Varsinais- Suomessa.
  • Ammatti: Hevosalan moniottelija. Suorittanut hevostalouden perus­tutkinnon. Itseoppinut vaatesuunnittelija.
  • Harrastus: Ratsastus­jousiammunnan pioneeri. Erikoistunut martial arts -henkiseen soturityyliin.
Kommentoi »