Apu

Rastas on lintumaailman Toyota Corolla

Rastas on lintumaailman Toyota Corolla

Rastaat ovat persoonallisia jokapaikanhöyliä, joita voi nähdä kaikenlaisissa ympäristöissä. Ne elävöittävät luontoamme vielä silloinkin, kun muut linnut ovat jo häipyneet maasta.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Eloisa sirahtelu rikkoo hiljaisuuden, kun kävelen syksyisellä merenrannalla Hangon edustalla. Kesäinen äänimaailma lokkeineen ja tiiroineen on hiljentynyt, mutta puiden oksistossa pihlajanmarjojen rippeitä naposteleva rastasparvi jaksaa piristää retkeilijän päivää. Rastaat ovat keskikokoisia varpuslintuja. Rastas on ulkomuodoltaan kuin linnun prototyyppi, jossa mikään yksittäinen piirre ei erotu huomiota herättävästi. Rastas on lintumaailman Toyota Corolla. Rastaat ovat levinneet koko Suomeen. Niitä on oikeastaan kaikkialla, missä vain on pesimiseen sopivia riittävän suojaisia metsiä ja pihapiirejä. Muuttoaikoina rastaat liikkuvat suurissa parvissa ja tyhjentävät tehokkaasti eteensä osuvan pihlajan tai marjapensaan. Vaikka marjoista pitävätkin, rastaat hakevat ravintonsa yleensä maasta. On hauska katsella tasajalkaa pomppivaa rastasta, joka päätään käännellen kyttää nurmikon kätköissä piileskeleviä lieroja. Rastaat myös rapistelevat ja pöyhivät metsänpohjan lehtiä etsiessään suuhunpantavaa.

Laulutaituri, Uudenmaan maakuntalintu, eksoottisen oloinen mustarastas on suhteellisen uusi tulokas linnustossamme.

Suomessa elää kuusi rastaslajia. Niistä yleisin on punakylkirastas, joka viihtyy kaikenlaisissa sekametsiköissä. Laulurastas on nimensä mukaisesti taitava laulaja, ja sillä on harvalukuisempi ja kookkaampi sisarlaji kulorastas. Räkättirastaan näkee useimmiten asutuksen piirissä, kun mustarastas on runsaimmillaan Etelä- ja Lounais-Suomen lehtevissä metsissä ja pihoilla.

Sepelrastas on Suomen tunturiseuduilla harvalukuinen laji, mutta Keski-Euroopassa yleinen.

Mustarastasta muistuttava sepelrastas elää harvalukuisena pohjoisen tuntureilla. Sepelrastaan tunnistaa kaulan valkoisesta kuviosta ja hopeisina välkkyvistä siivistä. Laji on yleinen Keski-Euroopan vuoristoissa.

Rastaat hankkivat ravintonsa usein pihanurmikolta. Kuvassa räkättirastas.

Kaikille ei tule rastaista mieleen vain myönteisiä asioita, vaan moni puutarhuri pitäisi rastaat mieluiten poissa marjaviljelmiään verottamasta. Onpa räkättirastaiden eli ”räksien” ammuskelu ilmakiväärillä kuulunut ainakin vielä minun lapsuudessani noin kolme vuosikymmentä sitten pojankoltiaisten huvituksiin. Nykyäänkin räkättirastas on niiden muutamien lintulajien joukossa, jotka eivät nauti täyttä lain suomaa rauhoitusta. Muut rastaat ovat rauhoitettuja, kuten lähes kaikki muutkin, yli 400 Suomessa tavattua lintulajia. Räkättirastaalla on ruma nimi eikä se laulutaidoillaankaan hätyyttele Birdvoice of Finlandin kärkisijoja. Lähempää katsottuna ”räksä” on varsin kaunis lintu: sillä on sopusuhtainen ruumis ja vatsapuolella pilkullinen höyhenkuvio. Sen sijaan toinen tuttu rastaslaji on paitsi kaunotar, myös varsinainen laulumestari. Harva lintu laulaa niin upeasti kuin huilumaisesti livertelevä mustarastas. Mustarastaan laulu on maan eteläosissa varhaisimpia kevään merkkejä. Jo helmikuun lopun pakkasen puraisemina aamuöinä pihapuusta saattaa kantautua tuttu luritus. Mustarastaan laulu ja ulkoinen olemus tekevät siitä eksoottisen ilmestyksen – laji onkin yleinen Etelä-Suomen lisäksi lähes kaikkialla Euroopassa.

Mustarastasnaaras on ruskea. Lierot katoavat pesässä odottavien poikasten ahnaisiin suihin.

Mustarastaan tavoin punakylkirastas on taitava laulaja, joka mielellään hakeutuu korkealle puunoksaan kailottamaan sulosäveliään. Punakylkirastaan laulu on osa suomalaisen kesäyön keskeisintä sointumaailmaa yhdessä punarinnan ja satakielen kanssa. Punakylkirastas on selvästi pienempi kuin monet muut rastaat. Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että suhteellisen harvoin nähtävä punakylkirastas on noin kahdella miljoonalla parillaan Suomen kolmanneksi yleisin lintu – vain pajulintuja ja peippoja pesii maassamme vielä enemmän. Myös toinen rastaslaji, räkättirastas, mahtuu TOP 10:een. Mustarastas ei ole parimääriltään koko maassa yleisimpien lintujen joukossa, mutta meille Etelä-Suomessa asuville se on kaikkein tutuimpia ja useimmin nähtyjä lintuja. Ihan aiheesta mustarastas on valittu Uudenmaan maakuntalinnuksi. Keskiajan Euroopassa mustarastasta pidettiin synkän värinsä ja viettelevän laulunsa vuoksi synnin vertauskuvana, ja sitä tuli välttää. Suomen kansantarinoissa mustarastas ei kuitenkaan juuri esiinny, koska se on lajistossamme suhteellisen tuore tulokas: mustarastas alkoi pesiä Suomessa vasta noin sata vuotta sitten. Männikkömetsissä elävä suurikokoinen kulorastas on salaperäisin rastaamme. Se on selvästi harvinaisempi ja arempi kuin muut rastaat, ja siksi sen näkee melko harvoin. Suurta laulurastasta muistuttava kulorastas on muita rastaita selvemmin erämaiden lintu eikä viihdy ihmisasutuksen keskellä.

Pihlajanmarjat eivät kauan puussa vanhene, kun rastasparvi osuu kohdalle.

Rastaat pesivät mieluiten puissa ja pensaissa, mutta niiden heinistä rakennettu kuppimainen pesä saattaa löytyä melkein mistä tahansa riittävän tukevalta, suojaiselta alustalta. Mustarastas ja räkättirastas pesivät hirsitaloni kulmissa räystään alla, ja punakylkirastaan tai laulurastaan koti on usein halkopinon suojissa. Kaupunkeihinkin rastaat ovat kotiutuneet. Useimmat rastaat ovat muuttolintuja. Mustarastas saattaa kuitenkin sinnitellä Suomessa talven yli, jos pakkaset eivät ole kovin ankarat. Mustarastaiden määrä Suomessa on viime vuosikymmeninä vaihdellut sen mukaan, miten ankaria tai leutoja talvet ovat sattuneet olemaan. Rastaat tuottavat iloa luonnon tarkkailijoille vielä silloinkin, kun syksyn pimeys on jo vallannut kylmän maan. Yötaivaalta saattaa kantautua taukoamattomia rastaiden yhteysääniä, esimerkiksi punakylkirastaan ”tsii”-huutoa. Rastaat ovat yömuuttajia. Muuttomatkan taittaminen yöllä on turvallisempaa kuin päivällä, koska yöllä ei yleensä tuule niin paljon eivätkä rastaita vaanivat haukat näe kohteitaan.

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 27.6.2017