Rap-artisti Pyhimys eli Mikko Kuoppala on ollut tänä vuonna mukana monessa tv-ohjelmassa, julkaissut uusia kappaleita duettona Kaija Koon ja Eino Grönin kanssa sekä tietysti Teflon Brothers -yhtyeen riveissä. Lokakuun lopussa hän täytti 40 vuotta.

Mitä tasavuosien täyttäminen ­merkitsee sinulle?

Tasavuodet ovat tärkeitä ihmiselle, jolla ei ole säännöllistä työtä ja joka joutuu ajattelemaan omia juttujaan vähän pidemmälle. Tässä hommassa on kiusaus toistaa itseään ja tehdä niitä juttuja, joita kannattaa tehdä. Ja kun toistaa, hiipuu. Sitten pitäisi muuttua, mutta se on jo myöhäistä. Minä yritän muuttua mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Millaista uutta uraliikettä odotat nyt tapahtuvaksi?

Ei voi etukäteen tietää. Olen avoin sille, mitä tulee vastaan. Olin esimerkiksi viime vuonna perheen kanssa joululomalla, ja yritin olla tekemättä mitään. Sinne tuli puhelu, että lähdetkö mukaan ginitislaamohankkeeseen. Olin saman tien, että lähdetään. Ei siinä ollut mitään järkeä, mutta sillä hetkellä minulla oli tylsää.

Tuoko ikä 40 räppärille kriisin – vai rauhan?

Kolmeenkymppiin liittyy isompi kriisi: silloin kaikki tulokkaat ovat kilpailijoitasi ja olet itse yliajalla nuorisomusiikista. Mutta kun olet 40, olet tavallaan selvinnyt pahimmasta – ikään kuin siitä initiaatioriitistä, jossa kävelet kujan läpi ja sinua lyödään mailoilla. Nyt voi sanoa, että ei tule kilpailijoita. Tiedän muut neli­kymppiset räppärit, mm. Palefacen ja Elastisen. En lähde heidän tonteilleen.

Miten eroat heistä – tai vaikka Cheekistä, jonka suosio kasvoi suomalaisittain ennätykselliseksi?

En ole koskaan yrittänyt rakentaa maailman korkeinta tornia, vaan levittäytymään mahdollisimman laajalle. Suurin kasvi ei ole ­välttämättä kooltaan suurin, vaan se, jolla on suurin esiintyvyys: tammi on vahva, mutta horsma voittaa.

Ehkä haluan olla villi lupiini, joka syö horsmankin. Ja tämä on onnistunut. Vaikka en ole Suomen tunnetuin artisti, olen varmaan Spotifyssä Suomen kuunnelluin ääni. JVG:llä voi olla 600 000 kuulijaa kuukaudessa ja Pyhimyksellä sooloartistina 400 000, mutta toiset 400 000 Teflon Brothersin kanssa. Voin tehdä monenlaista, mitä tahansa. Jos Pyhimyksen brändäyksessä jokin on onnistunut niin se, että teen mitä tahansa, kukaan ei enää ylläty.

Ehkä joku yllättyi, kun menit ­Hesburgerin mainokseen.

Se oli minulle tärkeä projekti ihan taiteellisesti. Minulle ei saneltu mitään, sain tehdä kaiken itse: logon, nimen ja mainos-jinglen. Olen suunnitellut jopa sen nimikkohampurilaisen – se on ihan eri asia kuin minut olisi pyydetty tekemään kampanja jollekin tuotteelle. Jengi ei tajuakaan, miten täyttymyksellistä tämä on ollut. Se, että on saanut tehdä tällaisen kokonaisvaltaisen jutun, jossa on kuitenkin se twisti, että olen ­keski-ikäinen, vähän vitsillä cool – ja toisaalta itse myös hampurilaismyyjä, niin kuin olen joskus ollutkin. Ja oma tytärkin on näyttänyt, millainen suosittu meemi mainoksen ”bököbököstä” on tullut.

Voiko yhtä aikaa olla lasten suosikki, tv:n viihdeohjelmista tuttu koko ­kansan tähti ja uskottava rap-artisti?

Yksi autokauppias sanoi minulle äsken, että on se kumma, kun hänen armeijassa oleva poikansa, hänen vaimonsa ja hän itse kuuntelevat kaikki Pyhimystä. Kaikki eri ­biisejä, mutta samaa ­artistia. Just tuo on minun tavoitteeni.

Minkä verran olet kotona Pyhimys? Vai oletko ­lapsillesi Mikko vaan?

Ei minulla ole hirveästi mitään erillistä perhe­roolia. Olen miettinyt, onko tämä hyvä ratkaisu, mutta kun tälle tielle on lähdetty, niin ei sitä oikein voi enää vaihtaakaan. Kasvatus­urakka on puolessa välissä, kun esikoinen on 9-vuotias. Olen totta kai lapsille auktoriteetti, mutta haluan olla myös frendi. Teemme yhdessä tyhmiä juttuja, katsomme muun muassa Tarantinon Kill Bill ­-elokuvan.

Niin nuoren kanssa!

Niin no, olen prepannut hänet hyvin. Olemme katsoneet yhdessä paljon ja puhuneet siitä, mitä on katsottu. Ja ­kattois ne lapset noita kuitenkin. En sitä paitsi usko viihteen haitallisuuteen. Minusta nuo ovat sarjakuvaa. Oma ­tykkääminen vain lisääntyy, kun näkee, miten nerokkaasti rakennetut jutut ­toimivat jo tuon ikäisille.

On rohkeaa, että kerrot tuon julkisesti, koska joku paheksuu varmasti. Onko sinusta tullut kommenteissasi ­varovaisempi?

En ainakaan haluaisi muuttua varovaisemmaksi. En halua pyydellä anteeksi ellen tee jollekin ihmiselle jotain pahaa – sitten tietenkin pyydän, siltä ihmiseltä. Mutta koko Suomen kansalta ei voi ­pyytää anteeksi, koska ei ole sellaista tahoa, joka voisi antaa anteeksi. Niitä tahoja, jotka vaativat anteeksipyyntöä, niitä kyllä riittää.

Sattuuko, kun saat vihaista palautetta?

Mielestäni viha pitää ansaita. Jörn ­Donner ja Björn Wahlroos herättävät tunteita, eivät kaikki heistä pidä – enkä nyt vertaa itseäni kumpaankaan. Mutta vaikka tiedän tämän kuvion, niin en ole tarpeeksi kova enkä tarpeeksi teflonia. Kyllä se sattuu, kun on vihan kohde.

Kerro jokin salaisuutesi?

Omistan kaksi autoa – perheen ja bändin – vaikka minulla ei ole ajokorttia. Liikun lähinnä taksilla.