Räppäri ja DJ Sini Sabotage uskoo kohtaloon ja karman lakiin: "On kiva huomata, että välillä paha saa ­palkkansa"

Teini-iässä inhosin monia asioita. Olin angstiteini ja kuuntelin paljon rankkaa, mutta positiivista musiikkia. Inhosin koulua ja näen vieläkin painajaisia esimerkiksi kokeista. Ylä­asteella vihkoni olivat tehtävien sijaan täynnä biisien tekstejä. Pukeuduin myös eri tavalla kuin muut. En ­koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon. Kun pääsin ­Sibelius-lukioon, muutin heti 16-vuotiaana pois kotoa Helsinkiin.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun huitaisin itseäni keittiöveitsellä käteen viidakossa. Ilkeän näköinen ötökkä lensi käteeni ja olen todella hyönteiskammoinen. Nyt kädessäni on c-muotoinen arpi ranteessa muistona Olen julkkis... Päästäkää minut pois! -ohjelmasta, jota kuvasimme viime lokakuussa Argentiinassa.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun katson esimerkiksi eläinelokuvia. Viimeksi itkin Free Willy -elokuvan parissa. Myös rescuekoirani Laila saa minut herkistymään. On ihana huomata, kun traumatisoitunut koira löytää ilon jostain asiasta.

Vihaan sydämeni pohjasta ihmisiä, jotka kirjoittavat WhatsAppiin yhden sanan kerrallaan viestiin. Se saa minut ihan raivon partaalle.

Pelkään kuollakseni hyönteisiä. Juoksin jo pienenä sääskiä pakoon, vaikka ne eivät edes tee mitään. Pelkään myös pimeää, mutta siitä olen päässyt vähän jo eroon. Siihen auttoi kävely viidakossa taskulampun valossa.

Kadun yhä, että kun Levikset repee -hittini ilmestyi, en osannut ottaa ympärilleni tausta­tiimiä. Minulla ei ollut manageria, ei edes fanipaitoja. Tein viisi keikkaa viikossa ja kuvasin Idolsia päälle. Kukaan ei osannut ottaa siitä näkyvyydestä mitään irti, brändi jäi täysin hyödyntämättä. Siitä ajanjaksosta jäi käteen tosi vähän, kun ei ollut kuvaajia tai mitään. Sen sijaan tuli vain hirveä väsymys ja ahdistus.

Pyydän anteeksi, että en osaa olla artistina läsnä sosiaalisessa mediassa. Teen minkä pystyn, mutta meininki on siellä usein aika negatiivista. Pelkään ikäviä kommentteja ja yksi sellainen riittää, että päivä on pilalla.

Join pääni täyteen, kun sairastuin ennen joulua ­koronaan. Olin etäyhteydessä sukulaisiini ja vedin yksin kotona järkyttävät jurrit. Olin tilannut nettikaupasta vaatteita ja paketoin ne, sitten availin niitä muka yllättyneenä. Se oli oudolla tavalla ihan hauskaakin.

Ystäväni ihmettelevät minun katoamistemppujani. Jos olemme syömässä ulkona, ilmoitan meneväni vessaan mutta lähdenkin kotiin. Jengi aina yrittää ylipuhua jäämään, joten on helpompaa vain karata. Ystäväni ovat jo tottuneet siihen. Se on Mäkin kautta kotiin ja elämä hymyilee. Viihdyn hyvin kotona.

Juuri nyt ottaa päähän, että kotini ei mene kaupaksi. Olen kahden asunnon loukussa. Ostin Vuosaaresta ­ihanan unelmieni kodin, rempattavan rivitalon. Hakaniemen-asuntoni on ollut jo kolme kuukautta myynnissä ilman tarjouksia, vaikka se on aivan mahtavalla paikalla. Tilanne on tosi raastava.

Minun jumalassani mukavinta on se, että hän on kärsivällinen. Olen kiinnostunut hengellisyydestä ja uskon kohtaloon sekä karman lakiin. On kiva huomata, että välillä paha saa ­palkkansa.