Apu

Rakkohaurun eli rakkolevän runsaus kertoo koko meren hyvinvoinnista


Suomen merialueiden näkyvimpiä eliöitä on rakkohauru, aikaisemmalta nimeltään rakkolevä. Se muistuttaa olemukseltaan kasvia, mutta ei kuulu kasvikuntaan. Rakkohaurun suojissa elää moni Itämeren laji, ja sen runsaus kertoo koko meren hyvinvoinnista.
Kuvat Juho Rahkonen

Tiesitkö, että Suomen luonnossa elää katkarapuja? Ei se mitään, en minäkään meinannut uskoa silmiäni, kun näin sellaisen Hangon edustalla sukeltaessani viime kesänä.

On kesän kuumin päivä, mittari näyttää 34 astetta varjossa. Hangon kuuluisalla hiekkarannalla on jopa liian paahteista, mutta vedenalaiskuvaukseen sää sopii mitä parhaiten. Vetäisen Beach Barin terassilla puolen litran tuopin huurteista pahimpaan janooni ja lähden kävelemään rantakallioille hikiset Crocsit jaloissani läpsyen.

Ensin kallioranta tuottaa pettymyksen: vesiraja on paksun sinileväpuuron peittämä. Luulen jo, että sukellusretkeni menee mönkään ja olen turhaan ajellut 140 kilometriä kotoani Nurmijärveltä ilmastointilaite ja moottorin jäähdytin punaisina huutaen.

Onneksi kuitenkin muutaman kymmenen metrin päästä löytyy suojaisa poukama, jossa vesi on kirkasta. Ilmeisesti sinilevälautat ovat pakkautuneet aallokon voimasta avomeren puolelle, ja meille uimareille on säästynyt kaistale puhdasta vettä. Tällainen pistää miettimään, miten herkkä ekosysteemi Itämeri on ja miten tärkeää on vähentää mereen valuvien ravinteiden aiheuttamaa kuormitusta.

Leväkatkarapu viihtyy rakkohaurun muodostamassa vedenalaisessa viidakossa.

Suomessa elää kaksi katkarapulajia

Kuin hylje liu’un kalliolta veteen, joka reilun parinkymmenen asteen lämpöisenäkin vilvoittaa mukavasti. Uiskentelen hitaasti eteenpäin tähyillen rakkolevien peittämiä vedenalaisia maisemia. Yhtäkkiä näen jotain erikoista: pieni läpikuultava olento ui eteeni kuin avaruudessa leijuen, ja hetken päästä se pyrähtää salamannopeasti kiven taakse.

Pysähdyn paikalleni, herkistän katsettani ja huomaan, että näitä olentoja onkin joka puolella! Kärsivällisesti vedessä lillumalla alan saada kuviakin niistä.

Leväkatkarapu on hietakatkaravun ohella toinen Suomessa elävistä luonnonvaraisista katkarapulajeista. Suomen meristä on löydetty myös niiden lähisukulaista sirokatkarapua, mutta se ei ole maamme alkuperäinen asukas, vaan ihmisen myötävaikutuksella tänne levinnyt vieraslaji.

Hajoava ruskolevä värjää jään verenpunaiseksi

Talvisin Suomenlahden merialueilla voi törmätä hätkähdyttävään ilmiöön: jää on värjäytynyt punaruskeaksi, jopa verenpunaiseksi. Ilmiö on täysin luonnollinen ja vaaraton. Väri johtuu hajoavasta ruskolevästä, rakkohaurusta. Tutkijoiden mukaan lajin runsastuminen kertoo siitä, että Itämeri voi aiempaa paremmin.

Rakkohaurua (Fucus vesiculosus) näkee yleisesti Suomen kallioisella rannikolla. Tämä ruskolevä kuuluu Itämeren avainlajeihin: se muodostaa laajoja kasvustoja ja tarjoaa ravintoa ja elinympäristöjä monille muille lajeille.

Rakkohaurun muodostamissa vedenalaisissa ”metsissä” viihtyvät muun muassa kilkki, sinisimpukka ja leväsiira. Kaloista siellä asuvat esimerkiksi kivisimppu ja kivinilkka sekä ahvenen ja hauen poikaset. Ja tietysti leväkatkarapu, Itämeren oma Alien!

Rakkohaurumetsää sanotaan Itämeren lastentarhaksi, koska niin moni eläin kasvattaa jälkikasvunsa siellä.

Rakkohaurun tunnistaa kaasurakkuloista. Kuva Hankoniemen edustalta.

Hauru on tuttu sana länsirannikolla

Rakkohauru tunnettiin vielä jokin aika sitten rakkolevänä. Se kuuluukin ruskoleviin, mutta viime vuosina DNA-tutkimuksen kehittymisen myötä levien sukulaisuussuhteista on saatu entistä tarkempaa tietoa. Uusittu nimi vähentää sekaantumisen vaaraa: aikaisemmin eri lajeista on puhuttu ristiin samoilla nimillä.

Hauru-nimitys on ollut kansankielisessä käytössä jo aikaisemminkin Suomen länsirannikolla. Ennen vanhaan rakkohaurua käytettiin muun muassa lannoitteena ja väriaineena. Suomessa on jo pitkään ollut hauru-niminen laji, pikkuhauru. Se on tunnettu myös kapearakkolevänä. Pikkuhauru on Itämeren kotoperäinen laji, joka viihtyy hieman vähäsuolaisemmassa vedessä kuin rakkohauru.

Vaikka hauru sanana on vanha, itselleni tuottaa vaikeuksia luopua vanhasta ja vakiintuneesta rakkolevä-sanasta. Näin tuntuu olevan monilla muillakin. Käyköhän tälle nimistöuudistukselle samalla tavalla kuin yritykselle muuttaa valkohäntäpeura valkohäntäkauriiksi? Valkohäntäpeura-nimitys on niin vakiintunut, että se jatkaa elämistään arkikielessä, sanoipa tiede mitä tahansa.

Sama pätee rakkolevään. Kutsun sitä tässä jutussa uudella ja vanhalla nimellä. Maailma ei aina muutenkaan toimi loogisesti, joten nimiäkään ei voi tuosta vain muuttaa vallitsevan käytännön vastaisiksi – ainakaan niin, että ne vakiintuisivat yleiseen kielenkäyttöön.

Rakkohauru kertoo ympäristön tilasta

Rantakalliosta törröttävät rakkoleväpuskat tuovat muodoltaan mieleen koralliriutan. Haurun värikkyyttä lisäävät sen lehtien pinnalla olevat pulleat, keltavihreät ilmarakkulat, joista laji on saanut nimensä. Veden aallokkoisuus vaikuttaa rakkohaurun muotoon. Sen kaasurakkulat toimivat kellukkeina, joiden avulla levä kurkottaa kohti valoa. Tyrskyjen pieksämillä luodoilla levään ei kuitenkaan kasva rakkuloita lainkaan.

Rakkohauru on herkkä laji, jonka esiintyminen kertoo ympäristön tilasta laajemminkin. 1970-luvulla se monin paikoin melkein hävisi Itämeren rehevöitymisen ja saastumisen vuoksi. Laji myös reagoi herkästi veden suolapitoisuuden muutoksiin: ajoittain Itämereen tulee Atlantilta Tanskan salmien kautta suolapulsseja, jotka ovat vähentäneet rakkohaurun määrää.

Kolmipiikki mulkoilee rakkohauruja kuvaavaa sukeltajaa.

Itämeri on melkein kuin suuri järvi, sillä sen vesi on vähäsuolaista. Itämeressä uiminen ei tunnu paljonkaan erilaiselta kuin esimerkiksi pulahtaminen Saimaaseen. Myös maisemat kalliorantoineen ja käkkärämäntyineen ovat samannäköisiä.

Itämeri ja Saimaa olivatkin aikaisemmin yhtä ja samaa vesistöä, kunnes jääkauden jälkeinen maankohoaminen erotti ne toisistaan.

Rakkohauru elää kuitenkin vain meressä, kivipinnoilla kasvaen. Hyvissä olosuhteissa se muodostaa laajoja, yhtenäisiä vyöhykkeitä jopa viiden metrin syvyyteen. Kirkasvetisillä paikoilla sitä voi löytää kymmenenkin metrin syvyydestä. Rakkohauruyksilö voi elää kymmenvuotiaaksi.

Suomen merialueilla voi nähdä leväkatkaravun lisäksi muitakin eksoottisen oloisia otuksia, kuten korvameduusan ja siloneulan, joka on merihevosten sukuinen putkisuukala. Harva Hangon rantabaarin terassilla oluttaan siemaileva auringonpalvoja aavistaakaan, miten erikoisia otuksia aivan heidän silmiensä alla rantavedessä uiskentelee.

Julkaistu: 2.11.2019