Rakkaus iski seitsemänkymppisenä kuin sähköisku: ”Tunsin itseni taas 14-vuotiaaksi ja koin epävarmuuden ja ihanuuden tunnemyrskyn”
Leskiksi jääneet Stina Mellberg ja Holger Rönnqvist kohtasivat karttapallon ääressä kuusi vuotta sitten. Siitä asti he ovat eläneet yhdessä aktiivista arkea, johon kuuluu paljon tanssia ja matkustelua.
Norrvallan kurssikeskuksessa Vöyrillä on alkamassa tanssi-ilta. Tanssiorkesteri Tomas Fantz on jo viritellyt soittimensa, ja järjestysmies ripottelee jauhoja liikuntasalin lattialle luistoa lisäämään. Orkesteri aloittaa vasta kahdeksalta, mutta vaasalaiset Stina Mellberg, 77, ja Holger Rönnqvist, 78, tanssahtelevat jo valssia alkulämmittelyksi.
– Rintaliiveissäni on varmuuden vuoksi sydänlääke, sillä minulle tehtiin pallolaajennus marraskuussa 2023. Tanssimme jo viikko sen jälkeen, mutta silloin tuntui turvalliselta ottaa nitro mukaan. En ole onneksi tarvinnut sitä koskaan, Stina kertoo.
Pari tanssii yhdessä jo seitsemättä vuotta. Sitä ennen kumpikaan ei ollut pyörähdellyt lattialla kymmeniin vuosiin, joten nyt humpataan niidenkin edestä. Stina ja Holger käyvät lähiseudun tanssipaikoilla yleensä lauantaisin. Harrastus on tuonut paljon uusia tuttavia, ja tanssi on myös tehokasta liikuntaa. Neljän tunnin tanssi-ilta tekee hyvää sekä keholle että mielelle.
– Pidämme eniten humpasta ja suomalaisesta tangosta, mutta niitä joutuu usein erikseen pyytämään. Orkesterit soittavat täällä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla harmillisen usein ruotsalaista tanssimusiikkia, joka on meidän mielestämme paljon tylsempää kuin suomalainen, Holger sanoo.
”Kaikki kannustivat, että menoksi vaan! Elämässä pitää uskaltaa heittäytyä.”
Kuin sähköisku kehon läpi
Stina on matkustellut aina paljon, mikä johti myös parin tapaamiseen. Tammikuun 23. päivä 2018 hän vieraili palvelutalossa Korsnäsissä kertomassa matkoistaan. Holger oli huomannut Stinan luennon kansalaisopiston ohjelmassa ja päätti lähteä kuuntelemaan, sillä hän oli juuri varannut useita matkoja tulevaksi talveksi. Ehkä luento antaisi uusia ideoita.
Stinalla oli mukanaan karttapallo, johon hän oli merkinnyt matkareittejään havainnollisesti. Eniten hän näytti kuvia Uudesta-Seelannista. Parin tunnin esityksen jälkeen Holger lähestyi Stinaa takaapäin, osoitti karttapallosta Kuubaa ja kertoi käyneensä siellä.
Stina kääntyi katsomaan sointuvaäänistä puhujaa, pitkää ja komeaa miestä. Sen jälkeen hänen elämänsä muuttui täysin.
– Ihastuin ensi silmäyksellä. Ihan kuin sähköisku olisi mennyt kehoni läpi. Kuulostaa uskomattomalta, mutta on totta. Tunsin itseni taas 14-vuotiaaksi ja koin epävarmuuden ja ihanuuden tunnemyrskyn, Stina sanoo.
Stina oli ollut kaksi kertaa naimisissa ja jäänyt leskeksi viisi vuotta aiemmin. Hän toimi pitkään Parkinsonin tautia, eturauhassyöpää ja dementiaa sairastaneen miehensä omaishoitajana. Kun puoliso kuoli vuonna 2013, Stina oli lopen uupunut. Uusi parisuhde ei käynyt edes mielessä. Hän tunsi itsensä voimattomaksi ja väsyneeksi, kuin olisi jo toinen jalka haudassa. Viidessä vuodessa Stina oli tottunut itsenäiseen elämään.
Holgerin 50-vuotinen avioliitto oli päättynyt pari vuotta aiemmin vaimon kuolemaan. Sen jälkeen hänellä oli ollut muutamia lyhyitä suhteita, mutta Stinassa hän näki heti jotain erityistä – ehkäpä tulevan matkakumppanin!
Vielä tapaamispäivän iltana Stina huomasi, että Kuubassa käynyt komea Korsnäsin mies oli lähettänyt hänelle Facebookissa kaveripyynnön. Stina hyväksyi sen. Alkoi tuntikausien viestittely.
– Viestimme olivat täynnä huumoria ja hassuttelua, kun yritimme päihittää toisemme hauskoilla sanaleikeillä ja kommenteilla. Toki ehdimme käsitellä myös yksinäisyyttä ja puolison kuolemaa, Stina muistelee.
Seuraavana päivänä Holger ehdotti, että Stina lähtisi hänen kanssaan tanssimaan ravintola Waskiaan Vaasaan.
– Nuorena rakastin tanssimista, mutta en ollut ottanut montakaan tanssiaskelta 35 vuoteen. Uskaltaisinko? Spontaani Stina sisälläni innostui heti, mutta varovainen puoleni pelkäsi itsensä alttiiksi laittamista sekä mahdollista surua ja haavoittumista. Onneksi kysyin neuvoa läheisiltä. Kaikki kannustivat, että menoksi vaan! Elämässä pitää uskaltaa heittäytyä.
Tanssitaito on kuin pyörällä ajo, eli se ei unohdu. Pyörähtely parketilla sujui mukavasti, vaikka välillä muutkin naiset hakivat Holgeria tanssimaan. Ilta päättyi asiallisiin poskisuudelmiin, ja sen jälkeen kumpikin ajoi omaan kotiinsa. Stinaa kuitenkin harmitti, että hän ei pyytänyt Holgeria iltateelle. Kun hän oli menossa nukkumaan, Holger soitti. Juttua riitti taas aamun sarastukseen asti.
Yhdessä maailman ympäri
Talvella Holger vietti kolme viikkoa Thaimaassa ja kuukauden Intiassa. Lisäksi hän ehti vielä Bosniaan, Kroatiaan ja Kreikkaan. Vasta rakastuneella nuorellaparilla olikin ikävä toisiaan, kun Holger liehui ympäri maailmaa. Stina työskenteli tuolloin miniänsä putiikissa, joten hän ei voinut lähteä mukaan matkoille.
– Lähetimme tuhansia viestejä toisillemme WhatsAppin ja Facebookin kautta.
Ensimmäiselle yhteiselle matkalleen pari lähti seuraavan vuodenvaihteen tienoilla. Silloin Holger ja Stina suuntasivat neljän kuukauden maailmanympärimatkalle kohteinaan Singapore, Australia, Uusi-Seelanti, Havaiji, San Francisco ja Iso-Britannia. Uudessa-Seelannissa he kiersivät pitkään.
Matkojen suunnittelu on heidän mielestään valtavan hauskaa puuhaa. Uudessa kohteessa Stina ja Holger menivät yhdeksi tai kahdeksi yöksi hotellin, mutta sen jälkeen pari siirtyi aina reppureissaajien tapaan hostellimajoitukseen.
Holger sanoo, että hostelleissa tutustuu muihin matkalaisiin ja saa heiltä hyvää vinkkejä. Vaikka netistä löytää paljon tietoa, paikan päällä voi kuulla vielä kiinnostavammista kohteista ja elämyksistä.
– Matkalla on hyvä olla villi ja vapaa ja tarttua spontaanisti uusiin ideoihin. Etukäteissuunnitelmiin ei saa jumittua liikaa, vaan pitää olla joustavuutta muutoksiin. Emme ole yhtään kiinnostuneita ylellisistä all inclusive -matkoista. Tai ehkä säästämme ne vanhuuteen, Holger nauraa.
Seuraavaa matkaa ei ole vielä varattu, mutta syyspimeällä saatetaan lähteä muutamaksi viikoksi Italiaan. Stina haluaisi matkustaa Holgerin kanssa myös Islantiin, jossa hän on käynyt aiemmin omin päin. Saarivaltioon voisi matkata myös laivalla Norjasta, mikä olisi kiinnostavampi vaihtoehto kuin tylsä lento.
Holger ja Stina pitävät nykyisin yhdessä esityksiä, joissa he kertovat kuvin ja sanoin matkoistaan paikallisille eläkeläisyhdistyksille.
– Ostin jo saksalaisesta nettikaupasta hyvät äänentoistolaitteet. Olemme esiintyneet jo 25 paikassa täällä Pohjanmaalla. Yleisöä on yleensä 20–100 henkilöä, Holger kertoo.
”Älä päätä sanoa jyrkästi ei millekään asialle, vaan ole avoin käänteille.”
Takaisin aktiiviseen arkeen
Pikkuhiljaa Stinan kerrostalokotiin Vaasan keskustaan alkoi kerääntyä yhä enemmän Holgerin vaatteita ja koon 46 kenkiä. Lopulta Holger luopui omasta kodistaan Korsnäsissä. Pari on viettänyt paljon aikaa myös Holgerin saaristomökillä ja Stinan torpalla Uudenkaarlepyyn Munsalassa.
Molempien lapset ovat tyytyväisiä vanhempiensa onneen. Holgerilla on yksi lapsi, Stinalla kaksi lasta ja neljä lastenlasta sekä yhdeksän bonuslastenlasta entisen puolisonsa kautta.
Parin leppoisaan arkeen tuli kuitenkin tummia sävyjä viime kesäkuussa, kun Holgerilla todettiin aggressiivinen eturauhassyöpä. Hormonihoidot alkoivat heinäkuussa, ja syksyllä oli sädehoidon vuoro.
– Syksy meni rauhallisesti kotona. Lepäsimme, kävimme kävelyillä ja keräsimme voimia. Tämän vuoden puolella olemme palanneet pikkuhiljaa entiseen aktiiviseen arkeemme. Olemme ostaneet konsertti- ja teatterilippuja ja alkaneet käydä taas kuntosalilla. Hyvinvointimme rakentuu liikunnasta ja kulttuurista, pari kertoo.
Stina sanoo, että he ovat kuuden vuoden jälkeen yhä onnellisen rakastuneita ja heräävät joka aamu kiitollisina toisistaan. Pariskunta on kihloissa, sillä Stina kosi karkauspäivänä 2020. Avioliittosuunnitelmia ei kuitenkaan ole.
– Suhteemme ei ole haalistunut, vaan pikemminkin syventynyt. Ratkaisevan tärkeää ovat samanlaiset arvot ja huumorintaju. Pussaaminen, nauraminen ja arjen yllätykset tuovat iloa joka päivä. Toki myös yhteiset kiinnostuksen kohteet ovat tärkeitä, ja lähes joka viikonpäivälle on ohjelmaa.
Pari käy kuntokeskuksessa tanssitunneilla ja senioreiden ohjatuilla kuntosalivuoroilla. Vesijumppaa he harrastavat uimahallissa tai Tropiclandia-kylpylässä. Viikon kohokohtiin kuuluu talviuinti saunoineen. Avantouintiseura Vaasan Pingviinien uudelle saunalle on kotoa noin puolen tunnin kävelymatka.
– Käymme avannossa yleensä kerran viikossa ja mieluiten päivällä, kun on vähemmän muita. Saunaan mahtuu jopa 40 ihmistä. Dippaamme itsemme kolmesti kylmään veteen, ja se tekee tosi hyvää, Stina kertoo.
Avantopulahduksen jälkeen he lounastavat usein ravintolassa. Pari pitää etenkin aasialaisesta ruoasta.
– Olen ollut kasvissyöjä vuodesta 1978, ja minun kanssani Holgerkin on tottunut kasvisruokaan.
Vaikka tekemistä on paljon, pari ei noudata aikatauluja orjallisesti. Joskus hyvä elokuva tai sarja houkuttaa valvomaan yhteen tai jopa kahteen yöllä. Silloin on mukava nukkua aamulla pitkään.
Eläkeläisten ylellisyyttä
Kun mustarastaat alkavat keväällä laulaa, Holgerin ja Stinan elämä siirtyy pikkuhiljaa Munsalan torpalle. Pienen mummonmökin pihapiirissä riittää puuhattavaa.
Punainen kasvihuone eli Röda Rubinen on ollut projektina kahden kesän ajan. Se piti koostaa 700 kilosta lasia ja lähes 500 kilosta alumiinia. Ruuvejakin oli muutama tuhat.
Rakennusalalla työskennellyt Holger on taitava pehtoori.
– On ihanaa idättää kukka-, yrtti- ja vihannestaimia. Kesällä kasvatan kasvihuoneessa kurkkuja sekä erikokoisia ja -värisiä tomaatteja. Jännittää, ovatko viiniköynnös ja sitruunapuut pysyneet siellä talven hengissä, Stina miettii.
Pariskunta kehuu, että eläkeläisen elämä on ylellistä: voi tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Heidän unelmansa on pysyä terveinä ja toistensa kanssa.
– Nautimme yhdessäolosta myös tekemättä mitään. Vaikka istumme omissa oloissamme, toinen on lähellä. Kannattaa elää joka päivä täyttä elämää. Älä päätä sanoa jyrkästi ei millekään asialle, vaan ole avoin odottamattomille käänteille. Elämä maistuu niin hyvältä, Stina sanoo.
Holger vinkkaa, että käymällä yllättävissä tapahtumissa tai liittymällä yhdistykseen saattaa löytää elämäänsä uutta virettä, jopa rakkauden. Hän katsoo Stinaa hymyillen. Älä lykkää myöhemmäksi sitä, minkä voit tehdä nyt.
Aktiivisuus lisää onnellisuutta
Ihmisten onnellisuus Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla ei ole myytti, vaan tutkitusti totta. Tiivis lähiyhteisö ja osallistuminen yhteisiin asioihin lisäävät tyytyväisyyttä elämään. Silloin tuntuu luonnolliselta myös huolehtia yhteisön muista jäsenistä.
– Iäkkäät Pohjanmaalla asuvat suomenruotsalaiset ovat keskimääräistä aktiivisempia järjestöissä, yhdistyksissä ja muissa riennoissa. Nuorisoseurassa, kyläyhdistyksessä tai metsästysseurassa viihdytään, puuhaillaan ja verkostoidutaan, sanoo sosiaalitieteiden vanhempi yliopistonlehtori Fredrica Nyqvist Åbo Akademista.
Monet suvut ovat asuneet ruotsinkielisellä Pohjanmaalla jo sukupolvien ajan, eli asukkailla on kotiseudullaan paljon perinteitä ja vahvat juuret. Muuttoliike pois on vähäistä. Tilastojen mukaan suomenruotsalaiset naiset synnyttävät enemmän ja eroavat harvemmin kuin suomenkieliset.
– Aktiivisuus on luonteenomaista pohjalaisille, ja vahva talkoohenki elää edelleen erityisesti iäkkäiden keskuudessa. Ruotsinsuomalaiset ovat kuitenkin hyvin epäyhtenäinen ryhmä. Pohjanmaalla asuvilla on erilainen identiteetti kuin pääkaupunkiseudun asukkailla, Nyqvist sanoo.
Vaasassa on helppoa elää sekä suomen- että ruotsinkielisenä, koska kaksikielisyys on kaupungissa luontevaa. Puhekumppanit voivat käyttää omaa äidinkieltään, ja vastaus tulee jommallakummalla kielellä. Oman äidinkielen puhuminen arjessa on todella tärkeää identiteetille ja turvallisuuden tunteelle.
Nyqvist tekee parhaillaan Det goda åldrandet -tutkimusta Pohjanmaalla. Siinä haastatellaan ikääntyneitä ruotsinkielisiä, jotka asuvat kotonaan kotihoidon tuella.
– On ollut yllätys, kuinka monella tavalla aktiivisia he ovat edelleen myös kodin ulkopuolella. Monet nostivat esille kylätoiminnan tärkeyden ja kokivat kuuluvansa yhä kyläyhteisöön, Nyqvist kertoo.
Asiantuntija: vanhempi yliopistonlehtori Fredrica Nyqvist, Åbo Akademi, kasvatus- ja hyvinvointialojen tiedekunta.
