Apu

Antti Holman Amerikka: ”Ihmiset pelkäävät koko ajan jotain – Ei ole turvaverkkoja – Odotan kauhulla, kun yhteiskunta aukeaa”

Antti Holman Amerikka: ”Ihmiset pelkäävät koko ajan jotain – Ei ole turvaverkkoja – Odotan kauhulla, kun yhteiskunta aukeaa”
Antti Holma muutti Los Angelesiin aviomiehensä Emmanuel Ceyssonin kanssa. Avun erikoishaastattelussa hän puhuu haaveista, häpeästä ja epävarmuudesta, johon rakkaus tarjoaa lääkettä. Ja korona-arjesta maassa, jossa vallitsee pelon ilmapiiri.
Julkaistu: 19.10.2020
Saatana on hävinnyt Instagramista. Yli 200 000 hahmon seuraajaa on jäänyt vaille Saatanan päivittäisiä sivalluksia.
Samalla Instagramista ja somesta hävisi myös Saatana-hahmon tarinoita kirjoittanut näyttelijä, kirjailija, vaikuttaja Antti Holma, 37, joka tunnetaan – tai tunnettiin – aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä. Holma oli keväällä neljän kuukauden sometauolla, ja sittemmin hän on myös lakkauttanut bloginsa.
– Kolmen kuukauden jälkeen sain ensimmäiset viestit, että oletko kunnossa. Elämänlaatuni koheni huimasti, kun olin poissa somesta. Facebook-tilini suljin jo vuoden alussa. Pysyn Instagramissa, mutta teen ehkä vain kerran kuussa jotain.
Aikaisemmin Holma luki kaikki viestit, lisäsi sisältöä päivittäin ja oli jatkuvasti tekemisissä seuraajiensa kanssa.
– Siihen minulla ei ole enää paluuta. Kysyin itseltäni: mitä saan tästä? Vastaus oli: en mitään.
"Nyt tämä käy jo mielenterveyden päälle. Oli sellainen olo, että narut eivät ole omissa käsissäni."
Somen pyörittäminen on tuntunut hirveän raskaalta.
– Yhtäkkiä kaipaan elämää täällä. Olen yhä kiinni Suomessa, toisaalta en sittenkään. Tämä on dilemmani, ollut jo New Yorkista lähtien.
Antti Holman ääni kulkee Skypen yli reaaliajassa, videokuva pienellä viiveellä. Hän istuu Los Angelesissa viihtyisän lähiön hurmaavassa talossa, jonne näyttelijä on perustanut kodin ranskalaisen aviopuolisonsa, harpisti Emmanuel ”Manu” Ceyssonin kanssa.
– Tässä on tällainen kätevä työhuone, vaikka tänne ei tule vesi sisään. Tämä on meille täydellinen studio, koska täällä on kuntosali ja telkkari, hän kulkee ympäriinsä ja esittelee lisähuonetta.
Ahkerana treenaajana tunnettu Holma on valanut itselleen levypainot betonista, koska oikeat ovat loppu melkein jokaisesta kaupasta.
– Valurautapainosetin saa yleensä 300 dollarilla, mutta nyt niiden hinta on noussut 1 200 dollariin.
– Osaamiseni on naurattaa ihmisiä suomeksi. Se ei ole hyvä bisnesmalli elämään, vaan alkaa kuluttaa nopeasti, Holma sanoo.
Holma on ajautunut kauas Suomesta. Aikaero kotimaahan on jo kymmenen tuntia.
– Nyt tämä käy jo mielenterveyden päälle. Kun kirjani ilmestyi, en ihan kussut sänkyyn mutta lähellä se oli. Oli sellainen olo, että narut eivät ole omissa käsissäni vaan olen täällä kaukana.
Hän on katsonut opiskelumahdollisuuksia, mitä tahansa. Tarkoitus olisi löytää oma elämä Los Angelesissa.
– Tragediani on, että en myöskään osaa mitään. Osaamiseni on naurattaa ihmisiä suomeksi. Se ei ole hyvä bisnesmalli elämään, vaan alkaa kuluttaa nopeasti.
Ei Instagramissa hassuttelu elätä.
Muutto New Yorkista Los Angelesiin on nostanut elämänlaatua. – Nykissä asuimme seitsemännessä kerroksessa asunnossa, josta pääsi ulos vain paloportaille, Holma kertoo

Hyytävä New York

Pariskunta on vastikään muuttanut New Yorkista suuren maan länsirannikolle. Holman puoliso työskentelee harpistina Los Angelesin filharmonisessa orkesterissa.
– Meillä kävi moukan tuuri, kun Manu päätti hakea tähän työhön. Orkesteri on toiminnassa ja tekee kaikenlaista koronasta huolimatta. Sen sijaan Manun edellinen työpaikka New Yorkin Metropolitan Opera Orchestra on laudat ovilla. Koko henkilökunta on lomautettu.
Holma sanoo, että miehet ovat todella onnellisia Los Angelesissa.
– Vuokrasimme talon Losin esikaupunkialueelta idästä. Takapihalla nousee rinne, eli emme asu ihan perusruutukaavassa, jossa on talo joka suunnalla. Kävimme katsomassa paljon sellaisiakin taloja.
New Yorkiin verrattuna elämänlaatu on noussut silmissä.
– Nykissä asuimme seitsemännessä kerroksessa asunnossa, josta pääsi ulos vain paloportaille. Vaikka kävelimme paljon Central Parkissa, tunnelma kuolleessa kaupungissa oli hyytävä.
– Pandemian aikana on karseaa olla ahtailla kaduilla ja tiloissa, puhumattakaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista helleaalloista. Viime kesänä helle pisteli ulkona kuin pakkanen. En muista sellaista kokemusta mistään.
– En ole hankkimassa täältä agenttia. Se voi olla harrastus, mutta lähtötilanteeni on harmillisesti se, että en ole hirveän hyvä näyttelijä.

Hollywood ei Holman tähtäimessä

Antti Holma on kirjailija, näyttelijä, ohjaaja, sosiaalisen median vaikuttaja, menestynyt podcastaaja ja käsikirjoittaja. Multilahjakkuus, kultasormi. Itse hän ei näe asiaa niin.
– Kaikki on lähtenyt pakosta. Olen näyttelijä, joka tekee kaikkea muuta, jos ei saa näytellä. Jos saisin näytellä, en tekisi mitään podcasteja.
Jenkeissä näytteleminen ei ole Holman tavoite.
– En ole hankkimassa täältä agenttia. Se voi olla harrastus, mutta lähtötilanteeni on harmillisesti se, että en ole hirveän hyvä näyttelijä.
– Minulla ei ole tarpeeksi kykyjä tai ulkonäköä Hollywoodiin enkä puhu tarpeeksi hyvin englantia. Olen hyvä esiintyjä. Silti en voisi koskaan kuvitella, että olisin niin arvokas, että minua kannattaisi lennättää Suomeen tekemään jotain. Tämä ei ole katkeruutta, puhun vain realiteeteista.
Holman ero moneen muuhun on se, että hän ei itke asian ääressä.
– Olen ylpeä siitä, että pystyn aina rakentamaan jotain, oli se sitten podcast tai äänikirja. Mutta samalla täytän joulukuussa 38 vuotta, ja nyt minua uuvuttaa se, että joudun raapimaan elantoni epämääräisistä projekteista.
– Totta kai voisin asua Iisalmessa kerrostalokaksiossa Losin sijaan. En voi syyttää muita omista valinnoistani.

Suomessa kirjailijana ei elä

– Tosiasia on, että Suomessa ei elä kirjailijana, ellei pääse joululahjatasolle. En myöskään kirjoita kirjoja, jotka voi tehdä tv-sarjoiksi tai oopperoiksi. Eikä proosani käänny muille kielille. Toisaalta se on myös ylpeyteni: kirjoitan Suomesta suomalaisille.
Holma kirjoitti viime vuonna kirjaa, teki kaupallisia yhteistöitä ja sävelsi mainosmusiikkia.
– Vain se tähtäimessä, että selviäisin. Kun pandemia alkoi, olin saanut järjestettyä itselleni potin, josta maksoin itselleni kuukausiliksaa.
Kun Holman rahat suunnitelmien mukaisesti ehtyivät, hänen oli tarkoitus matkustaa Suomeen hetkeksi tv-töihin.
– Nyt kun se ei ollut mahdollista, myin omistusasuntoni Helsingissä. Vaikka olin ajatellut, että kämppä on pahan päivän varalle, nyt on se paha päivä.
Hän ei itke, mutta myöntää katsovansa aina muutaman kuukauden päähän stressaantuneena.
– Totta kai voisin asua Iisalmessa kerrostalokaksiossa Losin sijaan. En voi syyttää muita omista valinnoistani.
– Terassilla saa käydä syömässä, mutta sisätilat ovat edelleen kiinni. Kaduilla ei kulje ihmisiä. Mitenkähän tämä maailma tästä nousee?

Los Angelesissa on tilaa hengittää

Hän on rakentanut miehensä kanssa uuden elämänsä Kaliforniaan, vaikka Yhdysvaltojen epävakaa tilanne heijastuu monen maahanmuuttajan työ- ja oleskelulupiin.
– Meidän tulevaisuutemme on täysi kysymysmerkki. Meillä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, olemme toimeentulevia ihmisiä, joilla on kaikki hyvin. Silti tilanne on epäselvä, myös koronan vuoksi.
Losissa on tilaa hengittää – maskipakosta huolimatta.
– Viikon verran se tuntui inhottavalta, nykyään en edes huomaa maskia. Emme liiku mihinkään ilman niitä.
Länsirannikkoa piinaavat metsäpalot on asia sinänsä.
– Onneksi on sentään tuuli, joka vie savua vähän muualle. Uutisten mukaan Suomen yläilmakehään asti.
– Veikkaan, että koronan vaikutukset tulevat näkymään täällä nopeasti, Suomessa viiveellä. Tällä hetkellä esimerkiksi teatterit vielä sinnittelevät Suomessa.
Holma on surullinen siitä, että koronan vuoksi kotikaupungin kaupat ovat kiinni ja leveät bulevardit autioina.
– Terassilla saa käydä syömässä, mutta sisätilat ovat edelleen kiinni. Kaduilla ei kulje ihmisiä. Mitenkähän tämä maailma tästä nousee? Toinen asia, mikä suomalaisena huolestuttaa on, että täällä ei ole turvaverkkoja. Odotan kauhulla, kun yhteiskunta aukeaa.
– Veikkaan, että koronan vaikutukset tulevat näkymään täällä nopeasti, Suomessa viiveellä. Tällä hetkellä esimerkiksi teatterit vielä sinnittelevät Suomessa.
Syksyn uutinen Jämsän paperitehtaan sulkemisesta särki miehen sydämen.
– Nuorena kotiseudullani Sonkajärvellä talotehdas ja suhdanteiden merkitys näkyi suoraan lähipiirissäni. Kun tehdas oli auki, kavereiden faijoilla oli töitä, ja kun se meni kiinni, tuli työttömyyttä ja itsemurhia.
Korona itsessään ei Holmaa pelota, eniten hän on huolissaan läheistensä puolesta.
– Kunpa vanhemmat tai sukulaiset eivät sairastuisi, koska emme pääse täältä nyt liikkumaan mihinkään. Saamme olla täällä ja tehdä töitämme, mutta jos lähdemme pois, emme pääse välttämättä takaisin poikkeustilan vuoksi. Se on asia, jota olemme pelänneet. Onneksi kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin.
Mikäli pahin sattuisi ja korona tarttuisi, Manun työnantajan tarjoama sairausvakuutus kattaa kummankin kulut.
– Se oli selvitettävä ensin, että kuulumme molemmat vakuutuksen piiriin. Tässä maassa se pitää olla olemassa. Mutta me olemme todella kiltisti täällä emmekä käy missään bileissä. Otamme asian vakavasti, pidämme maskeja ja suhtaudumme kaikkeen jämäkästi.
– En edes uskalla kuvitella millaiselta mustista amerikkalaisista tuntuu täällä, jos jo minunkin oloni on epämukava.

Pelon ilmapiiri

Muutaman viikon Losissa asuttuaan Holma ei voinut kuin pyörtää aiemmat ennakkoluulonsa kaupungin suhteen.
– Inhosin Losia ihan hirveästi etukäteen, mutta talomme myötä olen muuttanut mielipidettäni. Juuri täällä hetkellä tämä tuntuu parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta pihan ansiosta. Minulla on perjantaisin siivouspäivä ja voin tuoda matot ulos. Saimme juuri terassikalusteet, ja olen jatkuvasti onnellinen siitä, että voimme kahvitella takapihalla.
Joka puolelle on helppo liikkua, Manun työpaikka on vain puolen tunnin ajomatkan päässä keskustassa.
– Minulla oli inssi eilen, sain luvan ajaa autoa. Se oli hyytävää, koska luulin, ettei inssiä tarvitsisi kärsiä uudestaan. Minua jännitti ihan hirveästi. Sotkin esimerkiksi käsimerkit.
Käsimerkkejä pitää Losissa käyttää, jos auton vilkku on rikki. Holma opetteli käsimerkit, koska Ismo Leikola kehotti. Stand up -koomikko muutti viisi vuotta sitten Losiin uransa vuoksi.
– Opettelin ne, mutta mokasin silti. Olen vasenkätinen, joten sekoitan joskus oikean ja vasemman.
– Kaikki pelkäävät jotain. Joko verovirastoa, maahanmuuttoviranomaisia tai poliisia – vaikka ei olisi edes tehnyt mitään väärää.
Yhdysvalloissa liikenteessä sekoileva autoilija saa helposti poliisin peräänsä. Holmalla on suomalaisena luotto poliisiin, vaikka uutisissa onkin kerrottu poliisien väärinkäytöksistä, jotka ovat aiheuttaneet mielenosoituksia.
– Kun asuimme New Yorkissa, kävelimme usein Central Parkissa ystäväni kanssa. Siellä oli pimeällä partioautoja parkissa järjestystä ylläpitämässä. Ystäväni on asunut täällä pidempään kuin minä, ja hän sanoi poliisit nähdessään, että pitäisikö mennä toista kautta. Minä sanoin, että ei tietenkään. Kulttuuri on niin erilainen.
– Täällä vallitsee pelon ilmapiiri. Vaikka tajuan, että olen erityisessä asemassa pohjoiseurooppalaisena maahanmuuttajana ja stereotyyppisen näköisenä, olen itsekin joutunut rajaselvityksissä muutaman kerran epämiellyttävän käytöksen kohteeksi.
Holma on viety syrjään selvittämään asioitaan.
– Näytän varmasti joltain diileriltä, kun saavun koneesta hikeä valuen ja silmät suurina.
Eri puolilla Yhdysvaltoja ja ympäri maailmaa järjestettiin kesällä mielenosoituksia poliisien mielivaltaa vastaan, joista törkeimmät tapaukset ovat johtaneet viattomien ihmisten kuolemaan. Black Lives Matter -liikkeen päätavoite on saada huomiota mustien amerikkalaisten kokemalle poliisiväkivallalle.
– En edes uskalla kuvitella millaiselta mustista amerikkalaisista tuntuu täällä, jos jo minunkin oloni on epämukava.
"Kun Black Lives Matter -marssit alkoivat, olisin halunnut mennä mukaan. Asemani täällä ei vain ole niin hyvä, että se olisi järkevää."
Koska Holma kokee olevansa ikään kuin vieraana täällä, väliaikaisella oleskeluluvalla, hän ei voisi tällä hetkellä kuvitellakaan menevänsä kulkueisiin tai mielenosoituksiin, ettei vain joutuisi virkavallan kanssa kahnauksiin edes sivullisena.
– Kun Black Lives Matter -marssit alkoivat, olisin halunnut mennä mukaan. Asemani täällä ei vain ole niin hyvä, että se olisi järkevää. Ja siihen amerikkalainen yhdyskunta perustuu.
– Täällä kaikki ihmiset pelkäävät koko ajan jotain. Joko verovirastoa, maahanmuuttoviranomaisia tai poliisia – vaikka ei olisi edes tehnyt mitään väärää.

Pakoilin kustannustoimittajaani

Jättisuositussa Auta, Antti -podcastissaan Antti Holma vastaa kuulijoiden kysymyksiin maan ja taivaan väliltä. Kuulijamääristä huolimatta striimausluvut eivät muutu Holmalle rahaksi, aikoinaan maksetun kertakorvauksen lisäksi. Suomessa ei olla totuttu maksamaan viihdesisällöstä.
– Minuun otettiin yhteyttä neljästä kustantamosta, että haluaisitko antaa Auta, Antti -podcastin tekstit meille. Että he litteroivat ja hoitavat kaiken, sitten vain markkinoidaan. Olen sillä tavalla onneton bisnesajattelussa, että en osaa loputonta lypsämistä. Totta kai yritän saada rahaa ja teen kaupallisia yhteistöitä ja muita, mutta en kestänyt ajatusta, että tekisin tällaisen kirjan.
– Mutta jos olisin saanut englanninkielisellä alueella Auta, Antin kaltaisen menestyksen, minun ei tarvitsisi huolehtia pariin vuoteen toimeentulostani.
Los Angelesissa on maskipakko ja savua metsäpaloista, mutta silti Holman mielestä tilaa hengittää ja elää vapaammin kuin New Yorkissa.
Jenkeissä kirjasta olisi tehty kiertue, jossa sitä olisi myyty ja Holma olisi terapoinut ihmisiä kasvotusten.
– En halua olla mikään terapeutti. Minusta on ihanaa, että ihmiset tykkäävät podcastistani, mutta minun oli pakko sanoa, että en halua tehdä tämmöistä.
Auta, Antti -kirjan sijaan Holma päätti kirjoittaa Kaikki elämästä(ni) -teoksen, joka ilmestyi syyskuussa Suomessa.
– Sitä ennen oli toinenkin romaani tekeillä. Minulla oli siihen deadline, mutta panttasin pitkään ei-mitään. Sen sijaan pakoilin kustannustoimittajaani. Se on hirveää, kun tajuaa, miten pitkälle voi mennä itselleen valehtelussa. Inhottaa olla stereotyyppi siitä, että toinen kirja on kauhea, mutta se oli tosi kauhea, kiitetyn Järjestäjä-romaanin kirjoittanut Holma miettii.
Toiseen, tyngäksi jääneeseen kirjaan kuuluvat velvoitteet purettiin lopulta.
– Silloin päätin, että en tee enää mitään, ennen kuin minulla on oikeasti jotain.
– Olen saanut tosi paljon, mutta olen myös tosi väsynyt. Nyt kun uusi kirja on ulkona ja ohjaamani lyhytelokuva Kill Anneli on julkaistu, en tahdo tehdä ainakaan mitään mitä minun pitää itse miettiä ja kirjoittaa.
"Omat möröt eivät katoa, kun löytää toisen ihmisen, mutta niitä on vähän helpompi kestää, kun voi sanoa toiselle: auta, minua pelottaa."
Hän haluaisi nyt elää parin vuoden ajan normaalia arkea säännöllisine työaikoineen.
– Tekisin jotain työtä, johon minun ei tarvitsisi pistää niin paljon itsestäni. Ihmiset eivät usko, mutta tykkäisin tehdä jotain yksitoikkoista työtä. Sen vastapainoksi saisin vapaa-aikaa. Tämän vuoden kohokohtia oli se, kun luin keväällä kymmenen päivää äänikirjoja pienessä studiossa New Yorkissa.
– Toivon, että saisin jotain aikaan jossain välissä. Vaikka keväällä olisin tehnyt mitä, olin aina pettynyt panokseeni. Mietin ja kannan mukana sitä taakkaa koko ajan.
Hän ei enää koe nuoruuden intoa siitä, että saa kirjoittaa tai tehdä elokuvaa.
– Minulle riittäisi pienikin säännöllinen palkka, että voisin kokea olevani oikea ihminen. Sitten jos olisi sunnuntai-iltana tylsää, voisin vähän kirjoittaa. Se on fantastinen haave elämässäni tällä hetkellä.
– On ihanaa olla toisen kannettavana. Rakkauden myötä häpeän kokemus on muuttunut paljon, jopa hälventynyt.

Enää en ole yksin

Antti Holman ja Emmanuel Ceyssonin tarkoitus on nyt asettua pidemmäksi aikaa asumaan ja elämään Los Angelesiin.
– Alkuperäinen suunnitelmamme oli olla jenkeissä kymmenen vuotta ja muuttaa takaisin Eurooppaan, kun aurinkoa on nähty tarpeeksi. Mutta nyt mennään vuosi kerrallaan.
Epävarmuus on siedettävää, kun rinnalla on toinen.
– Tässä on minulle paljon uutta: että voi jakaa taakkojaan ja pelkojaan toisen ihmisen kanssa. Sellaista minulla ei ole koskaan ollut. Olen ollut aina varma siitä, että selviän yksin kaikesta. Mutta on ihanaa olla toisen kannettavana. Rakkauden myötä häpeän kokemus on muuttunut paljon, jopa hälventynyt.
Jokin aika sitten Holma sai somen kautta pitkän viestin uskovaiselta naiselta, joka epäili tämän homouden johtuvan siitä, ettei hänellä ole ollut vahvaa miesmallia lapsuudessaan.
– Ennen olisin hämmentynyt tuollaisesta, vaikka sanon aina, että mikään ei kosketa minua. Jotkut viestit saattavat mennä tosi pahasti ihon alle oman häpeän kokemuksen takia. Mutta nyt minua vain nauratti! Jotain parantumista on siis tapahtunut rakkauden myötä. Voin ohittaa tuollaiset viestit ja mennä suutelemaan aviomiestäni. En ole enää yksin, Antti Holma sanoo.
– Omat möröt eivät katoa, kun löytää toisen ihmisen, mutta niitä on vähän helpompi kestää, kun voi sanoa toiselle: auta, minua pelottaa. ●

Antti Olavi Matias Holma

  • Syntyi: 6. joulukuuta 1982 Helsingissä.
  • Asuu: Los Angelesissa, USA:ssa.
  • Perhe: Puoliso Emmanuel Ceysson.
  • Harrastaa: Kuntosalilla käymistä.
  • Ajankohtaista: Uusi kirja Kaikki elämästä(ni) (Otava) ilmestyi syyskuussa.
Kommentoi »