Joulukuussa 2019 rajusti pahoinpidelty Panu Laturi kuntoutuu: "Olen kiitollinen monista asioista ja onnekas"

Keskustelu polveilee aluevaaleista muistoihin kesätyöstä Kyrön meijerissä, kuntoutuksesta rakkauteen ja ystävyyteen. Jossain kohtaa 190-senttinen, raamikas Panu Laturi näyttää, miten putataan oikein, ei ranteilla vaan koko vartaloa käyttäen. Hän hymyilee usein.

On suuri onni, ellei ihme, että Panu on hengissä ja puhumassa elämästään helsinkiläisen palvelutalo Merenpisaran kaksiossa. Vihreiden entinen puoluesihteeri ja N2 Comms -vaikuttamis- ja viestintätoimiston toimitusjohtaja oli työmatkalla Brysselissä, kun tuntematon mies iski häntä metalliputkella päähän Rogierin aukiolla 9. joulukuuta 2019. Ohikulkijat havaitsivat hänet tajuttomana maassa, ja hänet ehdittiin leikata nopeasti.

Panu Laturi oli koomassa kuusi viikkoa ja sen jälkeen sairaalassa Brysselissä ja Helsingissä reilut yksitoista kuukautta.

– Ehkä alussa, herättyäni koomasta, oli toivoton olo. Sitten alkoi tulla saavutuksia: pystyin kääntymään katsomaan televisiota, lähettämään viestejä padilla ja pääsin nosturilla pyörätuoliin, hän sanoo.

Kaksi vuotta dramaattisten tapahtumien jälkeen Panu liikkuu hyvin rollaattorilla ja kepin kanssa ja kävelee sisällä ilman tukea. Muutos on hurja. Vielä vuosi sitten hän käytti valtaosan ajasta pyörätuolia. Hän kiittää fysioterapeuttiaan Anttia ja Merenpisaran väkeä, erityisesti Mairea, jota hän kutsuu Piiskuriksi. Tämä kun ei tee hänen puolestaan mitään, minkä hän voi tehdä itse.

Hän esitteli tammikuun lopulla sosiaalisessa mediassa jo juoksuaskeliaan palvelutalon käytävällä. Päivitys nousi mediassa esiin ja Laturi sai suuren määrän ihmetteleviä ja kannustavia kommentteja.

Erinomaisesti edenneeseen kuntoutukseen tuli kuitenkin takaisku lokakuussa, kun Panu juuri vienyt poikansa koodikouluun. Urheilutalon pihalla hän menetti tajuntansa ja kaatui. Neljä kylkiluuta ja rintaranka murtuivat.

Kyseessä oli epileptinen kohtaus, joka on seurausta aivovammasta.

– Kun kuulin epilepsiasta, pelkäsin ensin, etten uskalla tehdä mitään. Onneksi epilepsia voidaan hoitaa lääkkeillä.

– Haluan mennä kouluihin sanomaan: Älkää koskaan lyökö ketään. Kaatuessaan joku voi lyödä päänsä, sanoo pahoinpitelyssä joulun alla 2019 pahoin loukkaantunut Panu Laturi.

Kesällä 2020 Panulle mainittiin ensi kertaa työkyvyttömyys­eläkkeestä. Se tuntui vaikealta, hänhän oli vasta 48-vuotias.

Jälleen hän sai hyviä neuvoja ystäviltään: kun sairauspäiväraha loppuu vuoden kuluttua, työkyvyttömyyseläke on ainoa tuki, eikä se estä tekemästä töitä vaan kertoo, ettei ihminen ole täystyö­kykyinen. Hän on määräaikaisella työ­kyvyttömyyseläkkeellä elokuun loppuun. Hän tekee töitä kahtena päivänä viikossa.

– Liikkuminen on vaikeaa ja väsyn nopeammin kuin ennen. Vuosi sitten vasen käsi ei toiminut ja kirjoittaminen oli hidasta. Nyt olen saanut puolittaisen kymmensormijärjestelmän takaisin.

Panulle kymmensormijärjestelmän opetti hänen äitinsä vanhalla kirjoituskoneella. Panun mielestä se pitäisi opettaa perustaitona kaikille, sillä jokainen joutuu käyttämään tietokonetta.

"Pyörätuoli ei tarkoita kuin liikuntahaasteita"

Sairaalajaksot ja kuntoutus ovat näyttäneet Panulle pikakelauksella sen, mitä elämä voi olla vanhana ja liikuntaesteisenä. Viimeksi kuun vaihteen suuret lumipyryt ovat näyttäneet, kuinka suuri ero sillä on, onko sohjossa kulkemassa tervejalkainen vai rollaattorilla eteenpäin pyrkivä ihminen.

Laakson sairaalassa hän tapasi iäkkään ihmisen, jolla oli kaksi lasta, jotka soittivat tälle kerran kolmessa kuukaudessa.

– Kukaan ei voi toivoa, että joku soittaa kerran kolmessa kuukaudessa sitten kun olen vanha. Ikäistemme pitäisi muistaa, että vanhempia pitää käydä katsomassa useammin kuin jouluna ja juhannuksena.

Tärkeän asian Panulle viestitti myös Invalidiliiton toiminnanjohtaja Petri Pohjonen, johon hän oli tutustunut työskennellessään SOSTEn järjestöjohtajana. Pohjonen tuli katsomaan Panua, kun hän oli sairaalassa ja päässyt pyörätuoliin.

– Muista, että pyörätuolissakin voi elää hyvän elämän, Petri sanoi.

Silloin Panu ei tiennyt, pääseekö hän koskaan pois pyörätuolista. Petri on ollut yli 30 vuotta pyörätuolissa ja Panu tietää, että hän on elänyt hyvää elämää.

– Pyörätuoli ei tarkoita kuin liikuntahaasteita. Muistakaa, että liikuntakyvyn menettäminen ei vie ihmisen älyä, vaan hän on samanlainen kuin ennen sitä. Kuka vain voi joutua kolariin tai pudota katolta ja menettää liikuntakykynsä.

Ero ja uusi, oma koti

Maaliskuun alussa hän muuttaa omaan kaksioon Töölöntorin laidalle. Uuden kodin sijaintiin on kaksi syytä.

Ensimmäinen on ex-puoliso Laura Rissanen ja pojat Valtteri, 10, ja Viljami, 8.

Laura ja Panu erosivat joulun alla kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Laura ja lapset asuvat entisessä yhteisessä kodissa, joka sijaitsee lähellä Töölöntoria. Ero oli ollut ilmassa jo ennen kuin Panu pahoinpideltiin.

– Kunnioitan Lauraa, ja päätimme erota riitelemättä. Jos ero voi olla onnel­linen, meidän on. Meillä oli hyvä arki, ja olimme kiinnostuneita samoista asioista. Näemme ja juttelemme usein. Olemme yrittäneet pitää sen, että olemme yhä läheisiä vaikkemme ole naimisisissa.

Panu ajattelee, että kumpikin heistä vielä rakastuu ja solmii parisuhteen. Lauralle hän on sanonut tulevansa mielellään häihin, jos tämä menee naimisiin.

Pahoinpitelyn jälkeen Panu oli pitkään poissa poikiensa elämästä.

– Pojat eivät tykänneet käydä sairaalassa, ja näin heitä ehkä kerran viikossa. Koronan takia vierailut oli kielletty kokonaan melkein kolme kuukautta keväällä 2020. Alkuvaiheessa myös pääni oli pahasti lommolla, ja kun pojat kävivät sairaalassa, pidin pipoa päässä. Olemme etääntyneet, mutta uskon, että saan läheisyyden takaisin nyt, kun olen paremmassa kunnossa.

Ainakaan vielä isä ja pojat eivät voi tehdä yhdessä sitä mitä ennen: matkustella, käydä museoissa tai luistelemassa. Valtterin kanssa käydään koodikoulussa, Viljamin kanssa isä pelaa tietokoneella.

Tärkeät lauantaikahvit jatkuvat

Toinen syy uuden kodin sijaintiin ovat lauantaikahvit Café Tiinassa Töölöntorilla. Ensimmäisellä kerralla Tekniikan Akateemisten toiminnanjohtaja Jari Jokinen haki Panun sinne sairaalasta. Joukkoon kuuluvat tärkeät ystävät Lauri Korkeaoja sekä Rosa Meriläinen puolisoineen. Nykyään torikahveille kokoontuu kymmenestä kahteenkymmeneen henkeä.

– Olemme sopineet, että torikahvit eivät lopu, vaikka toivun. Käymme siellä läpi yhteiskunnan ja politiikan kiinnostavat asiat.

Yli kaksisataa ihmistä on käynyt hänen vieraanaan pahoinpitelyn jälkeen.

– Tänä aikana on kirkastunut, miten tärkeää on, ettei jää yksin. Hoitohenkilökunta ei korvaa läheisiä. En olisi selvinnyt ilman läheisten ja ystävien tukea. Lauralle iso kiitos, hän kävi paljon sairaalassa.

Panu kävelee jo kepin kanssa ja sisällä ilman tukea, mutta ei pysty pukeutumaan kunnolla. Se korjaantuu toivottavasti ensi kesänä, kun toinenkin lonkka leikataan. – Olen lukenut paljon ja ottanut rennommin. Myös golf on opettanut kärsivällisyyttä.

Laura kävi Belgiassa katsomassa Panua. Isä vietti hänen kanssaan päiviä sairaalassa alkuvaiheessa Helsingissä. Panu soittaa vanhemmilleen joka ilta hyvänyönsoiton.

Myönteisen elämänasenteensa Panu sanoo oppineensa kotoa. Erityisopettajan lapsena Panu hahmotti, että ihmiset voivat kohdata isojakin vaikeuksia.

– Kotoa olen myös oppinut, että kaikesta selviää ja että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita.

Hän sanoo tottuneensa joutumaan erilaisiin tilanteisiin. Hän on muuttanut maalta Vähästäkyröstä Helsinkiin ja asunut Virossa, Hollannissa ja Belgiassa.

– Olen aina ollut tyytyväinen elämääni ja uskonut siihen, että kaikki hoituu, vaikka alussa on vaikeaa. Kaikesta pitää yrittää ottaa irti se paras.

Kaksi viime vuotta ovat saaneet Panun ajattelemaan jälleen myös politiikkaa. Jos Helsingissä olisi pidetty aluevaalit, hän olisi harkinnut ehdokkuutta. Aluevaltuustoissa pitäisi olla palvelujen sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaita, sellaisia kuin hän. Palvelutalo Merenpisaran työkulttuuria hän kehuu, mutta...

– Asiakkaana palveluja katsoo eri suunnasta. Suurin asia, joka pitäisi muuttaa, on työhyvinvointi. Olin Laaksossa usealla eri osastolla, ja niillä tunsi, onko työkulttuuri hyvä vai ei. Huono ilmapiiri syntyy esimerkiksi siitä, ettei hoitajiin luoteta.

Panu on myös kuin vahingossa avartanut sosiaalista kuplaansa akateemisten ihmisten ulkopuolelle.

– Nyt tunnen ihmisiä, joilla on toisenlainen tausta. Se on tehnyt todella hyvää. Olen miettinyt, miksi sen piti tapahtua onnettomuuden kautta, mutta ehkä näin ei olisi muuten käynyt.

Pahoinpitelijäänsä Panu ei halua tavata. Miksi hän haluaisi, mitä hän siitä hyötyisi? Hän ainoastaan toivoo, ettei mies enää hakkaa toisia.

– Pelkäämään en rupea. Olen aina tykännyt Brysselistä, ja heti kun pystyn matkustamaan, menen sinne. Mutta enää en kävele Helsingissä Töölönlahden pimeässä puistossa enkä lähde tuntemattomiin paikkoihin pimeällä. Siellä jos lyödään, kukaan ei näe.

Panu haluaa nauttia elämästä joka tilanteessa. Se kun on arpapeliä. Kukaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu.

– Olen kiitollinen monista asioista ja onnekas. Enkä uskonut koskaan, että minulla olisi tällaista kärsivällisyyttä, jota kuntoutus on vaatinut ja opettanut.