Apu

Putouksesta tuttu Alina Tomnikov taiteilee kahden kulttuurin välillä

Putouksesta tuttu Alina Tomnikov taiteilee kahden kulttuurin välillä

Suomalais-venäläinen näyttelijä Alina Tomnikov on julkkis sekä Suomen että Venäjän televisiossa. Matka kuuluisuuteen ja kahden maan kasvatiksi ei ole ollut helppo, mutta sitäkin antoisampi.
Teksti Eve Hietamies
Kuvat Petri Mulari
Mainos

Viihdeohjelma Putous pyörii lauantai-iltaisin MTV3-kanavalla. Kansakunta saa uusia hokemia ja katsojat kannustavat suosikkejaan. Olennainen osa ohjelmaa on tositelevisiota parodioiva Vuoden sketsi­hahmo -kilpailu ja tätä kirjoittaessa mukana on edelleen Alina Tomnikovin, 29, esittämä väsynyt, sekavia puhuva kolmen lapsen äiti Kikka Vaara, joka hokee Oulun murteella, että ”Oispa kahavia” ja ottaa torkkuja seisaaltaan.

– Tällä hetkellä Putous työllistää aivoja ja konkreettisestikin, mutta nautin joka hetkestä. Onhan se aikamoinen rutistus, mutta ehdottomasti myös kaiken väärti. On mahtavaa saada noin turvallisessa ympäristössä mennä välillä näyttelijänä omille äärirajoille ja joskus jopa ylittää ne. Mutta kieltämättä… ­jokaisen ohjelman jälkeen sunnuntaina tunnen itseni mummoksi, jonka paikkoja kolottaa, Alina Tomnikov paljastaa.

Puoliksi suomalainen, puoliksi venäläinen Alina on tv:stä tuttu näky myös itänaapurissamme. Viime kesänä Venäjällä kuvattiin uusia osia tv-sarjaan Katariina Suuri (Jekaterina), jota naapurimaassa katsovat kymmenet miljoonat ihmiset. Monelle oli yllätys, ettei keisarinnan pojan Paavali I:n ensimmäistä vaimoa, katalaa saksalaisprinsessa Wilhelmiinaa näyttelevä nainen ollutkaan täysin venäläinen vaan puoliksi suomalainen. Niin puhdasta venäjää näyttelijä puhui.

Alina Tomnikoville sarjaan päätyminen on mysteeri.

– En edelleenkään tiedä miten tai mistä minut keksittiin sarjaan napata, mutta keväällä 2017 sain Venäjältä sähköpostin, jossa kerrottiin tuotannosta ja roolista. Lähetin tuotantoyhtiölle koekuvausnauhan ja nähtävästi tykkäsivät, koska pyysivät vielä toisen. Sen jälkeen ei pitkään aikaan kuulunut mitään.

– Kun en jaksanut enää odottaa, soitin. Sieltä sanottiin, että ”ai niin… sinut on valittu jo aikaa sitten. Tervetuloa vaan.” Ja niin kuin aina, aiheutin taas hämmennystä, Alina naurahtaa.

– Minulla on isäni sukunimi Tomnikov, joka on venäläisen korvaan maskuliininen. Jos olisin syntynyt Venäjällä, sukunimeni perässä olisi feminiininen a. Olisin siellä siis Tomnikova. Taisivat ihmetellä, että kuka täältä oikein tulee, kun etunimi on naisen ja sukunimi miehen.

Eikä siinä kaikki. Kuvausryhmän riemuksi Alinan vitsit, laulut ja sananlaskut todettiin ikivanhoiksi, neuvostoaikaisiksi.

– Opin ne aikanaan isältäni ja Venäjän-mummolta. Vasta uusien töiden kautta olen päässyt muodostamaan kosketusta nykypäivän venäläiseen nuorisokulttuuriin, Alina virnistää leveästi.

Lapsuus kahden kodin välillä

Alinan vanhemmat tutustuivat aikanaan Leningradissa, missä Alinan suomalainen äiti opiskeli. Sinä iltana äidin kampuksella oli isot juhlat. Äiti, tunnollinen opiskelija oli palaamassa kirjastosta asuntolaan jatkamaan tenttiin lukemista, kun venäläinen insinööri Dmitrij Tomnikov kiinnitti huomionsa käytävällä kulkevaan vaaleaan kaunottareen. Mies nappasi naisen syliinsä ja sanoi, että nyt lähdetään juhliin.

Pariskunta muutti 1980-luvun lopulla Suomeen, Keravalle. Perheeseen syntyi kolme lasta, joista Alina on ensimmäinen. Pikkusisko opiskelee nykyään Turussa biologiaa ja pikkuveli on töissä Englannissa, mutta kirjoittaa myös käsikirjoitusta elokuvaan.

– Ehkä jonain päivänä teemme yhdessä töitä, Alina hymyilee.

Lapsuus oli onnellista, mutta myrskyisää. Vanhemmat erosivat, kun Alina oli 12-vuotias.

– Tosin he muuttivat 500 metrin päähän toisistaan, joten viipotin koko lapsuuden niiden kahden kodin väliä.

Osan kesistään Alina vietti pikkutyttönä Oulussa ja kesämökillä Rovaniemellä suomalaisen mummon luona, osan venäläisen mummon kanssa silloisessa Leningradissa, nykyisessä Pietarissa. Kaupunki vaihtoi nimeään vuonna 1991.

– Mummo asui keskustassa, vain parin metropysäkin päässä pääkatu Nevski prospektilta. Muutamia muistikuvia: juoksentelen puistossa, jossa on valtava kivinen rakennus isoilla pylväillä. Syömme mummon kanssa kahvilassa muutaman kopeekan maksavia pieniä munkkeja. Olemme isän kanssa sirkuksessa. Katsomme venäläisiä televisio-ohjelmia. Saan käydä ostamassa alakerran pienestä kaupasta imeskeltäviä karkkeja. Muistan ruoan ja puhtaiden lakanoiden tuoksun.

Suomalaisen mummon luona Alina kalasteli, pelasi mummon kanssa sulkapalloa, petankkia ja krokettia, sai ukin luvalla kokeilla sahaa, heitti tikkaa ja haki postin kilometrin päästä vanhalla Jopolla.

Joulut Alina vietti aina Oulussa, uudenvuoden usein Venäjällä.

– Rakastan venäläistä uuttavuotta. Televisio on aina auki, sillä uutena vuotena Venäjän televisiossa näytetään jäätävän hienoja konsertteja sekä pieniä elokuvia, joissa on maailman löyhin juoni, mutta kaikki suuret julkkikset laulamassa potpureita. Se on ihan megalomaanista hypetystä! Katson sitä rakkaudellisella huvittuneisuudella ja lämmöllä.

– Mummo tekee tyypillisiä venäläisiä uudenvuoden ruokia. Punajuurisalaattia, jonka sisällä on yllätys, esimerkiksi majoneesia. Sen nimi on Shuba – turkki. Ja tietysti majoneesia sisältävää Olivje-salaattia, keitettyjä kananmunan puolikkaita mädillä ja kieltä piparjuuritahnalla. Rakastan myös venäläisiä keittoja. Kanakeittoa, jossa on makaronia sekä lempikeittoani, kanakeittoa hapankaalilla. Lapsensa söin usein kuumaa tattaria kylmän maidon kanssa.

Jokakesäisiä olivat myös sieniretket kummankin mummon kanssa. Suomen-mummo teki etikkasieniä, Venäjän-mummo hallitsi tatit.

Suomalaisten välittömät tavat vaativat totuttelua

Äidin kanssa Alina puhuu suomea, isän kanssa vain venäjää.

– Venäläiset tavat olen oppinut isältä ja venäläiseltä mummolta, joten osa on ehkä vähän vanhahtavia. Esimerkiksi se, että jos annetaan kukkia, niitä annetaan aina pariton määrä. Tai jos ostan omenia, niin ostan parittoman määrän. Kaikkea pitää aina olla pariton määrä, Alina kertoo.

– Sain ”toisaalta ja toisaalta” -kasvatuksen. Toisaalta perivenäläisen ”kunnioita auktoriteettejä, tee työsi hyvin, tunne historiasi ja oma arvosi” -kasvatuksen, toisaalta syleilevän, rakastavan ja sallivan kasvatuksen.

Alinan isä tutustutti tyttärensä myös kulttuuriin, saduista siirryttiin portaittain vaativampaan kirjallisuuteen, piirretyistä elokuviin.

Perivenäläiseen tapaan Alina oppi myös kunnioittamaan vanhempia ihmisiä.

– Venäjällä teitittelymuoto on must, automaattista. Jos puhuisin itseäni kymmenisen vuotta vanhemmalle naisnäyttelijäkollegalle, ehdottomasti teitittelisin.

Kun Alina aloitti Teatterikorkeakoulun ja tapasi ensimmäistä kertaa näyttelijäntyön professori Vesa Vierikon, muut oppilaat löivät kättä Vierikon hartioille, että ”mitäs äijä, mikä meno?” Alina väänteli ja käänteli eri tapoja puhutella Vierikkoa ja päätyi lopulta puhuttelemaan tätä kohteliaasti ”Professori Vierikoksi”.

Venäjän kielessä on myös lempeämpi teitittelymuoto.

– Mutta siihen täytyy tietää henkilön isän nimi. Pehmeämmin teititeltynä olisin venäjällä Alina Dmitrievna.

Venäläisyydeksi Alina tunnistaa itsessään suuret tunteet, vieraanvaraisuuden sekä perhekeskeisyyden. Suomalaisuutta on ajoittainen yksinolon tarve.

– Toisaalta olen sosiaalinen viihdyttäjä, toisaalta itsekseni viihtyvä.

Kiusaaminen vahvisti suhdetta venäläisyyteen

90-luvun Keravalla ei vielä ollut montaa venäläistä, joten koulussa Alinasta tuli silmätikku. Kiusaaminen alkoi ensimmäisellä luokalla. Se oli nimittelyä, ryssittelyä, ulkopuolelle jättämistä, jääpaloilla heittelyä.

– Kiusata voi mistä asiasta tahansa, vaikka siitä, että omistaa vääränlaisen repun. Olin arka, en osannut puolustautua saati asettaa rajoja. Siitä ryssittelystä huolimatta en ole ikinä hävennyt itseäni tai venäläisyyttäni. Kiinteä suhde venäläisyyyteeni vain vahvistui noiden kokemusten kautta.

Kotona isä antoi purkaa energiaa luovalla tavalla. Alina soitti pianoa, pukeutui rooliasuihin ja esiintyi. Isän kuvaamilla VHS-kaseteilla pikku-Alina Malina (”vadelma”) lauleskelee vanhoja pioneerilauluja r-, s- ja l-viasta huolimatta.

Kolmannella luokalla Alina vaihtoi Vantaan Steiner-kouluun ja tilanne parani. Muutama poika yritti vielä vähän kiusata, mutta eräänä päivänä isä kaarsi koulun pihaan mustalla Mersulla, marssi nahkatakki lepattaen kiusaajien luo ja ilmoitti, että kiusaaminen loppuu nyt tähän. Ja siihen se loppui.

Ujoutta poisti harrastus Keravan Vekarateatterissa ja esiintymisviettiin auttoi urheiluharrastus. Alina aloitti kilpa-aerobicin 15-vuotiaana ja kilpaili seitsemän vuotta SM-tasolla, kunnes lopetti sen Teatterikorkeakoulun toisena vuotena.

Roolituspalvelun kautta hänet valittiin Yle TV2 –kanavalla esitettyyn Jako kahteen –tv sarjaan, jossa hän näytteli Mari Rantasilan ja Ilkka Heiskasen tytärtä Tuulia. Kymmenosainen sarja esitettiin vuosina 2006–2007. Se antoi kimmokkeen pyrkiä näyttelijän ammattiin. Ylioppilaskeväänä 2008 Alina pääsi ensimmäisellä yrittämällä Teatterikorkeaan ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2013.

Alina on ollut monessa mukana. Uusimmista töistä voi mainita elokuvat Tuntematon sotilas ja Veljeni ­vartija sekä Putouksen lisäksi sarjat Donna ja Downshiftaajat 2. Muita töitä ovat muun muassa Syke-sarjan ja elokuvat , Love Records – Anna mulle Lovee, Pää edellä, Hinnalla millä hyvänsä, Rendel ja pari Rölliä. Näiden lisäksi hän on näytellyt muun muassa Kansallisteatterissa, Linnateatterissa, Ryhmäteatterissa sekä Keski-Uudenmaan Teatterissa.

Tähdittää uutta matkailusarjaa

15. maaliskuuta TV2:lla alkaa uusi, kahdeksanosainen nuorille naisille suunnattu matkailusarja Alina idässä, missä Alina matkustaa Valko-Venäjälle, Ukrainaan ja Bulgariaan tutustumaan slaavilaisiin juuriinsa. Matkallaan hän tapaa paikallisia nuoria, jotka kertovat elämästään tämän päivän Itä-Euroopassa.

– Unohtumatonta oli tavata reilu parikymppinen sotaveteraani, joka oli hiljattain menettänyt jalkansa Ukrainan sota-alueella. Suomalaisena sana ”sotaveteraani” yhdistyy iäkkäisiin ihmisiin, joita näkee linnanjuhlissa ja joita kunnioittaa. Äkkiä tapaakin itseään nuoremman ihmisen, joka on käynyt sotimassa, Alina kertoo.

– Valko-Venäjällä tapasin myös ryhmän, jotka tekevät suomalaisten duudsoneiden tapaisia juttuja ja pelaavat peliä valtion kanssa. Diktatuurivaltiossa se ei ole vaaratonta. He kulkevat koko ajan hyvin ohuella langalla ottamalla huumorin kautta poliittisesti kantaa.

Nämä henkilöt ovat Alinan ikäisiä, ja heillä on koko ajan pilke silmäkulmassa.

– Kun noissa maissa kerrotaan vitsi, se kerrotaan täysin pokkana. Jotta ymmärtäisit sen vitsiksi, pitäisi olla kiinni kulttuurissa, kielessä ja tavoissa. Olin koko ajan aivan äimänä hokemassa, että ”ihanko totta, niinkö meinaat” ja otin puolet jutusta aivan totena.

Ei suunnitelmia muuttaa Venäjälle

Vielä Alina saa kulkea rauhassa Venäjän vilinässä, mutta Helsingissä alkaa olla jo vähän toista. Putous viisinkertaistaa näyttelijöiden naamatunnettavuuden.

Voisitko kuvitella asuvasi joskus Venäjällä?

– Katariina Suuri -sarja on jo kuvattu ja näytetty, mutta nyt olen lähettämässä Venäjälle uutta koekuvausnauhaa seuraavaa työtä varten. Olisi aivan upeaa saada joskus viettää Venäjällä pidempi aika työn merkeissä, mutta että muuttaisin sinne kokonaan? Ei, koska voin muutenkin käydä siellä moikkaamassa tuttuja. Sitä paitsi kaikki läheiset asuvat Suomessa.

Cultura-säätiön juuri julkaisemassa Suomen venäjänkieliset: tässä ja nyt -tutkimuksessa selvitettiin, millaisia Suomessa asuvat venäjänkieliset ihmiset ovat. Tutkija Sirkku Varjosen mukaan venäjänkieliset kokevat Suomessa syrjintää muun muassa työnhaussa.

Koulussa kokemiensa kiusaamisjuttujen jälkeen Alina ei ole törmännyt siihen, että hänen venäläisyytensä koettaisiin jotenkin negatiivisesti. Vain Ukrainassa paikalliset viilenivät, kun Alina alkoi puhua venäjää.

– Se oli outoa. Ensimmäistä kertaa elämässäni venäjän puhuminen määritteli asemani poliittisesti. Minulle venäläisyys on näet jotain sellaista, josta olen aina sydämestäni kiitollinen, Alina Tomnikov sanoo.

Julkaistu: 1.3.2018